Koti Pääuutiset 15-vuotiaan patikointi Helsinkiin osoittautui verryttelyksi – raja näyttäytyi, mutta ei tullut...

15-vuotiaan patikointi Helsinkiin osoittautui verryttelyksi – raja näyttäytyi, mutta ei tullut vielä vastaan

0
Onni Vanhasen 220 kilometrin kävelyn pisin 70 kilometrin osuus alkoi kotipihasta.

Onni Vanhanen käveli Tampereelta Helsinkiin kesäloman päätteeksi. Heinä–elokuuhun ajoittunut patikointi kesti reilut neljä päivää ja noin 220 kilometriä.

– Olin suunnitellut jotain ­tuollaista tempausta jo pitkään ja nyt päätin toteuttaa sen, lukion ensimmäisellä aloittanut 15-vuotias kertoo.
Vanhanen hiihtää talvisin pitkiä matkoja, ja aiemmin hän on kävellyt 40–60 kilometrin päivämatkoja.

Karttasovellukset auttoivat ­reittisuunnittelussa.

– Yritin saada mukaan jonkun kaverin, mutta heidän mielestään matkan voi kuulemma tehdä järkevämminkin, Vanhanen virnistelee.

Verryttelyksi Vanhanen käveli ensimmäisenä iltana ­Tampereelta kotiin Kangasalle ja yöpyi siellä ennen kuin tempaisi seuraavana päivänä 70 kilometriä Hämeenlinnaan. Sen verran väli tuntui ­hartioissa ja jalkapohjissa, että suunnitelmaa piti hieman muuttaa.

– Viimeisellä 10 kilometrillä ennen Hämeenlinnaa jalka painoi. Laskin, että seuraavalle päivälle suunniteltu 90 kilometrin osuus kannattaa jakaa kahteen osaan.

Kipeiden jalkojen vuoksi ­vauhti olisi voinut hidastua.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Onni Vanhanen selvisi Tampere-Helsinki-välistä ilman rakkoja.

– Olisin joutunut torkkumaan jossain puskassa. Sen jälkeen jalat olisivat olleet vielä kipeämmät, ja matka olisi muuttunut vaikeaksi, Vanhanen arvelee.

Niinpä nuori mies kävelikin ensin Riihimäelle. Sieltä ”huoltojoukot” hakivat Vanhasen majapaikkaan ja palauttivat aamulla tien varteen, josta hän jatkoi Nurmijärven Lepsämään. Viimeinen etappi päättyi Hel­singin tuomiokirkolle.

Yösijat järjestyivät sukulaisista. Mukanaan nuori kantoi eväsreppua ja kevyttä vaihtovaatev­arastoa. Ruokatäydennystä hän sai yöpaikoista ja huoltoasemilta.

– Jotenkin kävely vei ­ruokahalua. Todennäköisesti söin matkan aikana liian vähän, vaikka minulla oli hyvät eväät, Vanha­nen toteaa.

Ensietapin jälkeen kävely rullasi vaivatta. Ainoat laastarit nuorukainen kiinnitti vanhoihin kenkiin, kun ne alkoivat hiertää. Vaikka jalkapohjat ­kipeytyivätkin alussa, yhtään rakkoa ei tullut.

Suurin vaara oli tylsistyä pitkillä suorilla. Viihdykkeeksi kävivät maisemat ja musiikki. Pari kertaa hänelle tarjottiin kyytiä. Kun Vanhanen kertoi illalla Hattulassa kävelevänsä Helsinkiin, tokaisi kyydintarjoaja enemmän tai vähemmän ironisesti ”onneksi olkoon”. Lepsämän molemmin puolin Vanhasen 9-vuotias serkku kiritti osan matkaa pyörän selästä.

Kävelyssä Vanhasta kiehtoo painon tunne jaloissa ja suoritukseen keskittyminen. Ensi kesänä Vanhanen suunnittelee kävelevänsä Turkuun tai Vaasaan. Myös 100 kilometrin taittaminen vuorokaudessa ­kiinnostaa.

– Jonkinlaista omien rajojen hakemistahan tämä on. ­Tavoitteena on kävellä vielä ­joskus Suomen halki tai ulkomailla. Suurimmat matkat ovat vasta edessä, Vanhanen tuumaa.

Kommentoi

Kirjoita kommenttisi
Kirjoita nimesi tähän