Koti Pääuutiset 4H iloitsee uusista tiloista keskustassa – luvassa käsitöitä ja kerho, johon saa...

4H iloitsee uusista tiloista keskustassa – luvassa käsitöitä ja kerho, johon saa ottaa lemmikin mukaan

0
Toiminnanohjaaja Kirsi Laine (oik.) aikoo opettaa joululahjapajassa muun muassa puffylangan käyttämistä. Iltapäiväkerhon ohjaaja Maarit Hautaviitaakin kiinnostaa.

Kangasalan Seudun 4H-yhdistys on saanut uudet tilat keskustasta. Osuuspankin talossa sijaitsevassa huoneistossa neliöitä on entisen vajaan 20:n sijasta liki 90.

Toiminnanjohtaja ja ohjaajat ovat syystä iloisia omasta kerhotilasta, jollaista ei aiemmin ollut. Yhdistys toimii edelleen ympäri pitäjää muun muassa kouluilla, mutta oma tila suo uusia mahdollisuuksia.

– Voimme aloittaa muun muassa lemmikkikerhon, johon osallistujat saavat vuorollaan tuoda lemmikin mukanaan. Näin ei voinut toimia muiden tiloissa, toiminnanjohtaja Mikko Tahlo antaa esimerkin.

Lemmikikerhoa vetävät Miia ja Enni Soramies.

Tosiasia on sekin, että keskustan paikkaan lasten ja nuorten on helpompi tulla kuin Sahalahdelle.

– Toimistomme sijaitsi kesällä reilun kahden kuukauden ajan väliaikaisissa tiloissa keskustassa, ja nuoria poikkesi meillä varmaan enemmän kuin aiemman 20 vuoden aikana.

Sahalahdella jatkaa edelleen Nelkku-kerho vanhalla kunnantalolla, ja ohjaaja Maarit Hautaviita aloittaa uuden 4H-kerhon Kuhmalahden kaupalla sijaitsevassa nuorisotilassa

– Toivottavasti nuoret löytävät tiensä tähän syyskuun toisella viikolla alkavaan toimintaan, hän sanoo.

Yhdistys pyrki isolle kirkolle jo useamman vuoden ajan, mutta halusi odottaa juuri oikeanlaista paikkaa. Nykyisessä huoneistossa on kahden toimistohuoneen ja kerhotilan lisäksi avara keittiö, jossa voi vaikka leipoa. Kokkikoulua siellä ei kuitenkaan järjestetä, sillä sitä varten käytössä on Pitkäjärven koulun opetuskeittiö.

Sen sijaan toiminnanohjaaja Kirsi Laine voi jo luvata, että syyskauteen kuuluu sukkakerho, nuorten joululahjapaja ja lapsi-aikuinen-jouluaskartelua.

Kurssitoiveita voi myös aina esittää.

Tiloissa on jo ehditty kouluttaa toistakymmentä uutta kerho-ohjaajaa. Paikkaa vuokrataan myös ulkopuolisille, vapaata on lähinnä perjantai-iltaisin ja viikonloppuisin.

Avoimet ovet 4H-yhdistyksen uusissa tiloissa perjantaina 6.9. kello 8.30–11 ja lauantaina 7.9. kello 12–14. Kuohunharjuntie 26, käynti Antintien puolelta.

Kommentoi

Kirjoita kommenttisi
Kirjoita nimesi tähän