Etusivu

Kangasalan lukion kunniaylioppilas Torsti Tulenheimo kantaa huolta keskiarvorajan karkaamisesta monen ulottumattomiin – Senioriyhdistyksen toiminta päättyy tänä vuonna

Kaikkiaan 15:ttä kunniaylioppilasta valitsemassa ja lakittamassa ollut Torsti Tulenheimo on Kangasalan lukion vuoden 2023 kunniaylioppilas.  Tunnustus luovutetaan Tulenheimolle lukion lakkiaisjuhlassa 3.6. Perusteluja valinnalle on tänä...

LP Kangasala käy menestysjahtiin tutulla rungolla: joukkueessa jatkavat tuttu yleispelaaja ja libero – tarjolla isompaa roolia

Naisten lentopalloliigan kärkikaartiin kuuluva LP Kangasala rakentaa tulevan kauden rungon tuttujen kasvojen ympärille. Kangasala kertoi jo aiemmin viiden runkopelaajan jatkosta. Nyt samaan rintamaan liitetään yleispelaaja...

Kaupunki laajentaa jälleen omistustaan Saarenmaalla

Kangasalan kaupunki laajentaa omistustaan Saarenmaan alueella. Kaupunki on päättänyt hankkia kolme ostettavaksi tarjottua kiinteistöä. Saarenmaantien länsipuolella sijaitsevan kahden, noin 10 150 neliömetrin kokonaisuuden muodostavien...

Yrttejä ja salaatteja tuottava Virolan puutarha on kasvihuoneviljelyn uranuurtaja – Sami Oksanen: “Aina kehitetään uutta, kun tarvetta ilmenee” 

Kangasalalaista Virolan puutarhaa voi hyvällä syyllä sanoa kasvihuoneviljelyn uranuurtajaksi ja edelläkävijäksi monessakin suhteessa.  Mauno Oksasen Tiihalaan Kyläjärven rantaan vuonna 1930 rakentamat lämmitettävät kasvihuoneet olivat aikanaan...

Ilonaihe: Australiasta kotoisin oleva Jeromy Nuuk saa iloa temppuilusta – ”Olen jonglööraaja ja jonglööraus ilahduttaa minua hyvin paljon”

Jeromy Nuuk joka on pukeutunut isoksi pinkiksi palloksi tupsahtaa vastaan Kevätpäivä Kangasalla -tapahtuman markkinoilla.Australialaislähtöinen Nuuk kertoo, että pallot tekevät hänet iloiseksi, kuten myös uusien...

Poliisin viikko Kangasalla: Törkeä päihtymys Ruutanantiellä

Eilen sunnuntaina 28. toukokuuta Ruutanantiellä ajanutta henkilöauton kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Kuljettajan päihtymys selvisi poliisipartion alkuyöstä suorittamassa liikennetarkastuksessa. Lisäksi menneiden...

Millaista taidetta haluaisit Kangasalan keskustaan? – Äänestä omaa suosikkiasi Timanttikorttelin taidekilpailun ehdotuksista

Timanttikortteli on Kangasalan keskustaan rakentuva julkisia palveluita, liiketiloja ja asumista yhdistävä korttelikokonaisuus. Kortteli sijoittuu uimakeskus Kuohun ja Kangasalan torin väliin. Rakennuskokonaisuuteen kuuluu kuusikerroksinen virastotorni...

Evästeasetukset estivät Facebook-liitännäisen latautumisen.

Kaupallinen yhteistyö

Kangasalan Yrittäjät

Toukokuun 2023 Kangasalan Yrittäjä Markus Pyhälä, Ajarmatic Oy katsoo valoisasti tulevaisuuteen, kiitokset pitkäaikaisille yhteistyökumppaneille 

Kangasalan Yrittäjät ry huomioi kuukausittain paikallisia yrittäjiä. Kuukauden yrittäjän valitsee yrittäjäkollega, edellisen kuukauden palkittu yrittäjä. Toukokuun yrittäjänä esittelyyn nostetaan yrittäjä Markus Pyhälä. Kuka olet? Olen Markus Pyhälä...

Kaupallinen yhteistyö

Kangasalan kaupunki

Kangasalan kaupunki esittelee Pohjan kylän osayleiskaavaa ja rakentamismahdollisuuksia kylätilaisuudessa torstaina 8.6.2023

Kangasalan kaupunki järjestää Kuhmalahden Pohjassa kylätilaisuuden torstaina 8.6. klo 17.30-19. Tilaisuus pidetään Kuhmalahden kirjastolla osoitteessa Rautajärventie 26. Kylätilaisuudessa esitellään äskettäin voimaan tullutta Pohjan kylän osayleiskaavaa...

Kaupallinen yhteistyö

Kangasala-talo

Hyppää sirkusseikkailuun!

Värisfääri on hauska nykysirkusseikkailu koko perheelle. Esitys kertoo uuden ympäristön löytämisestä ja siihen sopeutumisesta. Värisfäärin kuvitteellisessa, jatkuvasti muuttuvassa maailmassa asuu erilaisia pallomaisia, leikkisiä, mutta itsepäisiä...

Kangasalla tehdyt puukot kestävät käyttöä ja katseita: Tero Lahnakoskesta tuli puukkoseppä puolivahingossa – ”Haen vielä ominta ilmaisuani”

Kuumottavat tilanteet ovat olennainen osa Tero Lahnakosken työtä. Liekit loimottavat ja metalli hehkuu kuumana, kun hän pajassaan Tohkalassa valmistaa puukon-, keittiöveitsen- ja kirveenteriä perinteisin...

Evästeasetukset estivät Facebook-liitännäisen latautumisen.

Jumpalla virkeyttä ja voimaa arkeesi!

Lavat auki ja hartiat taakse! Avaava liikkuvuusharjoitus tuo apua jumeihin

Avaava liikkuvuusharjoitus lisää liikkuvuutta etenkin ylävartaloon, joka kiristyy helposti arjessa ja esimerkiksi päätetyötä tehdessä. Nopea jumppa sopii hyvin esimerkiksi tauottamaan työpäivää. Osassa jumppaliikkeistä käytetään jumppakeppiä, mutta...

Poliisi tutkii ammattikoulun tulipaloa epäiltynä törkeänä vahingontekona – epäillyt eivät rikosoikeudellisessa vastuussa

Kangasalan poliisi tiedottaa tutkivansa Kangasalan entisen ammattikoulun tulipaloa epäiltynä törkeänä vahingontekona. Huutijärvellä sijaitseva ammattikoulu paloi perjantaina 28.4. illalla. Esitutkinnassa saatujen tietojen perusteella poliisi epäilee paloa...

Kolumni: Kangasalan keskustasta löytää surkeakin lintubongari paljon erikoislintuja

Pikkulintu, vesilintu, erikoislintu ja varis. Siinä ovat vitsin mukaan lintulajit. Itsekin olen kieltämättä joskus nimennyt lintuja käyttäen ilmauksia kuten ”joku pikkulintu kävi syömässä” ja...

Nuori Marcus Törhönen paini Kuortaneella SM-pronssia

Marcus Törhönen on saavuttanut SM-pronssia kreikkalais-roomalaisessa painissa ikäluokassa U17. Kisat käytiin Kuortaneella viime viikonvaihteessa. Törhönen painii 71-kiloisissa. Pronssiottelussa hän voitti Ilmajoen Kisailijain Juuso Takalan pistein...

Kangasalalaisille kutsuntavelvollisille ei tule enää kutsua terveystarkastukseen – ”Kannattaa varata aika mahdollisimman pian”

Kangasalla tämän vuoden kutsuntavelvolliset eivät enää saa kutsuntakirjeen mukana ennalta määrättyä aikaa terveystarkastukseen, vaan heidän pitää varata se itse. Ennakkoterveystarkastuksessa pitää käydä ennen syksyn kutsuntatilaisuutta. Terveystarkastuksia...

Luetuimmat

Tekstarit: Miksi nurmikot leikataan – eikö pölyttäjiä pitäisi suojella?

Kangasalan Sanomat julkaisee tekstiviestipalstansa saldoa säännöllisesti verkossa ja printissä. Eikö poliisia koske vilkun käyttö liikenneympyrässä, vaikka kansalaisille siitä aina paasataan?! Ihmettelin asiaa viimeksi tiistaina...

Pirha varoittaa: hyvinvointialueen sähköpostiosoitteista lähteneitä tietojenkalasteluviestejä ei saa avata

Pirkanmaan hyvinvointialueen (Pirha) ja sen tytäryhtiöiden sähköpostiosoitteista on lähtenyt tietojenkalasteluviestejä, Pirkanmaan hyvinvointialue varoittaa tiedotteessaan. Pirhan mukaan tietojenkalasteluviestejä on lähtenyt @pirha.fi, @coxa.fi, @fimlab.fi ja @sydansairaala.fi -loppuisista...

Käyttämättä jäävät määrärahat kiertoon: listalla uusi kiinteistötraktori ja lisää valaistusta liikuntareitille

Lemetyn alueen rakentamiseen tälle vuodelle varatusta rahoituksesta siirretään 40 000 euroa kiinteistötraktorin ja lisälaitteiden hankintaan sekä 150 000 euroa liikuntareitin valaistuksen täydentämiseen. Tarve kiinteistötraktorin hankinnalle...

Kädentaitajien kesäpuodin avajaisissa kummittelee 

Lepokodin päädyssä sijaitsevan kesäpuodin avajaisia vietetään ensi lauantaina. Tuttuun tapaan puodissa on myynnissä laaja valikoima paikallisten kädentaitajien tuotteita toteutettuna eri tekniikoilla.  Avajaispäivän merkeissä myös asiakkaille...

Arjessa mukana

Jeromy Nuuk joka on pukeutunut isoksi pinkiksi palloksi tupsahtaa vastaan Kevätpäivä Kangasalla -tapahtuman markkinoilla.Australialaislähtöinen Nuuk kertoo, että pallot tekevät hänet iloiseksi, kuten myös uusien...

Kangasalla tehdyt puukot kestävät käyttöä ja katseita: Tero Lahnakoskesta tuli puukkoseppä puolivahingossa – ”Haen vielä ominta ilmaisuani”

Kuumottavat tilanteet ovat olennainen osa Tero Lahnakosken työtä. Liekit loimottavat ja metalli hehkuu kuumana, kun hän pajassaan Tohkalassa valmistaa puukon-, keittiöveitsen- ja kirveenteriä perinteisin...

Mielipide: Työelämä- ja yrittäjyystaitojen pitäisi lävistää kouluissa jokaista oppiainetta – ”Koulut ovat isoja työpaikkoja”

Hankehumppaa, päälle liimattua, arjesta irrallista ja resurssien hukkaan heittämistä.Näin valitettavan usein ajatellaan hankkeista ja tässä kontekstissa etenkin työelämä- ja yrittäjyystaidoista kouluissa. Teema, jonka pitäisi...

KS 50 vuotta sitten: K-Halli Kesäpäivä vietti avajaisia – noin 6 000 kävi tutustumassa ensimmäisenä päivänä

Kangasalan Sanomat uutisoi 50 vuotta sitten 25.5.1973: Yllättävän paljon K-Halli Kesäpäivään tutustumassa – Arviolaskelman mukaan n. 6 000 henkeä Kolmantena kesäpäivänä Kangasalla eli viime tiistaina avasi...

Tusina kysymyksiä: Lapsuutensa Kangasalla viettänyt Milla Ilonen hakee kaupungista hienoja maisemaelämyksiä

1) Metri lakua vai mustamakkaraa? – Ei kumpaakaan. Karkkia koitan vältellä ja syön enimmäkseen kasvisruokaa. 2) Olisiko sinusta yrittäjäksi? – Voisi olla, esimerkiksi luovien alojen yrittäjäksi. Olen...

Kolumni: Kangasalan keskustasta löytää surkeakin lintubongari paljon erikoislintuja

Pikkulintu, vesilintu, erikoislintu ja varis. Siinä ovat vitsin mukaan lintulajit. Itsekin olen kieltämättä joskus nimennyt lintuja käyttäen ilmauksia kuten ”joku pikkulintu kävi syömässä” ja...

Tekstarit: Miksi nurmikot leikataan – eikö pölyttäjiä pitäisi suojella?

Kangasalan Sanomat julkaisee tekstiviestipalstansa saldoa säännöllisesti verkossa ja printissä. Eikö poliisia koske vilkun käyttö liikenneympyrässä, vaikka kansalaisille siitä aina paasataan?! Ihmettelin asiaa viimeksi tiistaina...

Kädentaitajien kesäpuodin avajaisissa kummittelee 

Lepokodin päädyssä sijaitsevan kesäpuodin avajaisia vietetään ensi lauantaina. Tuttuun tapaan puodissa on myynnissä laaja valikoima paikallisten kädentaitajien tuotteita toteutettuna eri tekniikoilla.  Avajaispäivän merkeissä myös asiakkaille...

Menovinkit

Koko perheen nykysirkusseikkailu Värisfääri saapuu Kangasalle kahdella näytöksellä

Kangasala-talossa nähdään lumoavaksikin kuvaillun nykysirkusseikkailun Värisfäärin kaksi näytöstä, jotka sopivat koko perheelle. Värisfäärin kuvitteellisessa, jatkuvasti muuttuvassa maailmassa asuu erilaisia pallomaisia, leikkisiä, mutta itsepäisiä olentoja,...

Kevätpäivä Kangasalla tuo markkinahumun aurinkoiseen keskustaan lauantaina – Kuohunharjuntie suljetaan päiväksi

Huomenna lauantaina vietetään Kangasalan yrittäjien perinteisiä markkinoita keskustassa. Kevätpäivä Kangasalla muuttaa viime vuoden tapaan Kuohunharjuntien markkinakaduksi kello 9-16 väliseksi ajaksi. Kuohunharjuntien markkinakojujen lisäksi torilla pääsee...

Ulkoministeri Pekka Haavisto avaa Kangasalan kesän Tapulinmäellä

Tänä vuonna Kangasalan kesän avaa ulkoministeri, kansanedustaja Pekka Haavisto. Asia kerrotaan Kangasalan kaupungin tiedotteessa. Perinteeksi muodostunut kesän avaus järjestetään 26. kerran ensi viikon lauantaina 3.kesäkuuta,...

Kaupunkilaiset vaikuttivat: Osallistuvalla budjetoinnilla toteutetaan kesällä kaksi festaria ja palloilutapahtuma

Osallistuvalla budjetoinnilla toteutetaan tänä vuonna Kangasalla kolme tapahtumaa. Kaupunkilaisten ideoista ja ehdotuksista valittiin äänestykseen ne, joiden toteuttaminen on mahdollista kaupungin resurssien puitteissa, Kangasalan kaupungin...

Pääkirjoitus

Kolumni

Mielipide

Mielipide: Työelämä- ja yrittäjyystaitojen pitäisi lävistää kouluissa jokaista oppiainetta – ”Koulut ovat isoja työpaikkoja”

Hankehumppaa, päälle liimattua, arjesta irrallista ja resurssien hukkaan heittämistä.Näin valitettavan usein ajatellaan hankkeista ja tässä kontekstissa etenkin työelämä- ja yrittäjyystaidoista kouluissa. Teema, jonka pitäisi...

Mielipide: Kangasalan näennäinen osallistamisen trendi lapsiperheitä koskevissa päätöksissä on aika katkaista

Kangasalan Sanomat uutisoi verkkosivuillaan (9.5.2023) kaupungin suunnitelmista siirtää Ruutanan koulun tulevat 4. ja 5. luokkalaiset Lamminrahkan kouluun seuraavaksi kahdeksi lukuvuodeksi Ruutanan vanhan kivikoulun pahentuneen...

Tekstarit: Miksi nurmikot leikataan – eikö pölyttäjiä pitäisi suojella?

Kangasalan Sanomat julkaisee tekstiviestipalstansa saldoa säännöllisesti verkossa ja printissä. Eikö poliisia koske vilkun käyttö liikenneympyrässä, vaikka kansalaisille siitä aina paasataan?! Ihmettelin asiaa viimeksi tiistaina...

Urheilu

LP Kangasala käy menestysjahtiin tutulla rungolla: joukkueessa jatkavat tuttu yleispelaaja ja libero – tarjolla isompaa roolia

Naisten lentopalloliigan kärkikaartiin kuuluva LP Kangasala rakentaa tulevan kauden rungon tuttujen kasvojen ympärille. Kangasala kertoi jo aiemmin viiden runkopelaajan jatkosta. Nyt samaan rintamaan liitetään yleispelaaja...

Kangasalan Melojien Sara Mihalik meloi pronssia maailmancup-osakilpailussa Poznanissa – ”Kilpailu oli kova”

Kangasalan Melojiin kaudelle 2023 siirtynyt, ja Kangasalle asumaan asettunut unkarilaissyntyinen Sara Mihalik voitti pronssia 5 000 metrin matkalla ratamelonnan maailmancupin osakilpailussa Puolassa. Yksiköiden 5000 metrin...

Nuori Marcus Törhönen paini Kuortaneella SM-pronssia

Marcus Törhönen on saavuttanut SM-pronssia kreikkalais-roomalaisessa painissa ikäluokassa U17. Kisat käytiin Kuortaneella viime viikonvaihteessa. Törhönen painii 71-kiloisissa. Pronssiottelussa hän voitti Ilmajoen Kisailijain Juuso Takalan pistein...

LP Kangasalan liigajoukkueen passivastuu säilyy tutuissa käsissä – ”Saamme taas hienon porukan kasaan”

Lentopallon EM-kisapaikkaa metsästävä Emmi Jalonen pyörittää LP Kangasalan liigajoukkueen peliä myös tulevalla kaudella. Jalonen, 23, liittyi vahvuuteen samaan aikaan kuin päävalmentaja Arttu Keränen. Molemmilla alkaa...

LP Kangasalan riveissä jatkaa ensi kaudella kaksi lentopalloliigan eliittipelaajaa – Jani Huurne joukkueen manageriksi

Naisten lentopalloliigan sentterieliittiin kuuluvat Netta Rekola ja Laura Laukkanen pelaavat LP Kangasalan riveissä myös tulevana talvena. Rekola, 22, oli päättyneellä kaudella koko liigan tehokkain hyökkääjä....

Kangasalalainen jääkiekkovalmentaja Pekka Kangasalusta tekee kaikkensa Saksan maajoukkueen menestyksen eteen – ”Lopullinen tavoite on NHL:ssä”

Suomen ja Saksan MM-kisakohtaaminen Tampereella menee taatusti jääkiekkovalmentaja Pekka Kangasalustan työuran ikimuistoisimpien hetkien joukkoon. Nokia Areena täynnä Leijonat-faneja, joukossa Kangasalustan perhe Suomi-paidat päällä – ja...

Uutiset

Koko perheen nykysirkusseikkailu Värisfääri saapuu Kangasalle kahdella näytöksellä

Kangasala-talossa nähdään lumoavaksikin kuvaillun nykysirkusseikkailun Värisfäärin kaksi näytöstä, jotka sopivat koko perheelle. Värisfäärin kuvitteellisessa, jatkuvasti muuttuvassa maailmassa asuu erilaisia pallomaisia, leikkisiä, mutta itsepäisiä olentoja,...

Pelastuslaitos sammutti maastopalon Linturinteessä – jälkisammutus vielä käynnissä

Kangasalan syttyi maastopalo tänään iltapäivällä. Hälytys kuntopolulta nousseesta savusta tehtiin noin puoli neljän aikaan iltapäivällä. Pelastuslaitoksen ensimmäinen yksikkö havaitsi maastossa paloalueen, jonka koko oli noin...

Viikon kysymys: Noin 75 prosenttia pitää Raikun koulun lakkautusta vääränä – ”Toivottavasti äänestäjät muistavat seuraavissa vaaleissa, miten äänestettiin”

Kangasalan Sanomat kysyi viime viikolla lukijoiltaan, oliko valtuuston päätös lakkauttaa Raikun kyläkoulu oikea. Enemmistö noin 75 prosenttia vastasi ei ja loput noin 25 prosenttia...

LP Kangasalan liigajoukkueen passivastuu säilyy tutuissa käsissä – ”Saamme taas hienon porukan kasaan”

Lentopallon EM-kisapaikkaa metsästävä Emmi Jalonen pyörittää LP Kangasalan liigajoukkueen peliä myös tulevalla kaudella. Jalonen, 23, liittyi vahvuuteen samaan aikaan kuin päävalmentaja Arttu Keränen. Molemmilla alkaa...

Etsivälle nuorisotyölle 50 000 euron valtionavustus – Kangasalla avun piirissä kymmeniä palveluiden ulkopuolelle ajautuneita nuoria 

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt Kangasalan kaupungille 50 000 euroa valtionavustusta etsivään nuorisotyöhön tälle vuodelle.  Myönnetty avustus käytetään etsivän nuorisotyön asiantuntijoiden palkkakuluihin, seudulliseen yhteistyöhön...

Kirjaston kesäkuukausien palveluaikoihin tulossa muutoksia

Henkilöstön vuosilomien keskittämisen vuoksi on Kangasalan kirjastojen palveluaikoihin tulossa muutoksia kesäkuun alusta lähtien. Palveluajalla tarkoitetaan aikaa, jolloin henkilökunta on paikalla palvelemassa asiakkaita.  Omatoimikirjastot ovat kesällä...

Kuhmalahden kaava etenee – kirkonkylälle kaavaillaan 85 uutta omakotitaloa

Vuonna 2016 vireille laitettu Kuhmalahden kirkonkylän osayleiskaava on saavuttamassa päätepisteensä. Elinympäristölautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle kaavan hyväksymistä. Kaupunginhallitus hyväksyi esityksen eilen maanantaina pidetyssä...

Icopal Katto Oy saa urakan hoitaakseen 

Ympäristöterveydenhuollon ja sen huoltorakennuksen vesikatteet kunnostetaan. Rakennukset sijaitsevat Herttualassa, keskusterveysaseman vieressä. Monelle paikka on tuttu eläinlääkärikäyntien yhteydestä.  Urakasta pyydettiin tarjousta kuudelta yritykseltä, joista määräaikana tarjouksensa...

Mielipide: Parlamentti takaisin ja muita kehitysehdotuksia kirjastoon

Vuosien ajan usein huomasin kauniin ja jotenkin hellyttävän näyn Kangasalan keskuskirjaston ala-aulan perällä. Puolen päivän tienoilla ison pöydän ympärillä istui viidestä kuuteen varttunutta miestä...

Mies syytettynä Kangasalla tapahtuneesta kahden alaikäisen pahoinpitelystä ja uhkailusta

Syyttäjä vaatii kangasalaismiehelle rangaistusta Kangasalla tapahtuneista kahden alaikäisen pahoinpitelystä ja laittomasta uhkauksesta. Syyttäjän haastehakemuksen mukaan epäilty on heinäkuun lopussa 2021 tehnyt alaikäiselle pojalle ruumiillista...

Ilonaihe: Polkupyörällä matkat taittuvat mukavasti

Risto Palttala sanoo iloitsevansa ihan tavallisista asioista.  - Ei tarvitse olla mitään erikoista, tällä ikää pienempikin riittää.  Ajankohtaisista ilonaiheistaan Palttala mainitsee pyöräilykauden alkamisen.  - Pyöräily sopii polvelleni, joka...

Aloite puistoruokailuista palautettiin valmisteluun

Hyvinvointilautakunta on palauttanut yksimielisesti valmisteluun valtuustoaloitteen maksuttomien puistoruokailujen järjestämisestä lapsille ja nuorille. Muutosesityksen teki Hanna Holma (kesk). Kristillisdemokraatit ja seitsemän muuta valtuutettua esittävät viime syksynä...

Oikaisu

Sunnuntaina verkossa ja sovelluksessa julkaistussa puistoruokailualoitteen käsittelyä koskeneessa jutussa oli virhe. Hyvinvointilautakunta ei hyväksynyt esitystä, jonka mukaan Kangasala ei ala järjestää maksuttomia puistoruokailuja, vaan...

Kangasalla sairaanhoitaja vastaa ja neuvoo nyt chat-palvelussa – laajenee myös muihin kuntiin

Terveysasemien chat-palvelu on laajentunut Pirkanmaan hyvinvointialueella. Kangasalla, Akaassa, Nokialla, Pälkäneellä ja Urjalassa on otettu käyttöön sairaanhoitajan chat-palvelu, Pirkanmaan hyvinvointialueen tiedotteessa kerrotaan. Chatissa voi kysyä neuvoa...

Tursolaan remontoidaan tila uudelle varhaiskasvatusryhmälle: Kunnallisen puolen paikat täyttynevät syksyllä

Lamminrahkan koulukeskukseen valmistuu päiväkoti, joka otetaan käyttöön elokuussa varhaiskasvatuksen uuden toimintakauden myötä.  – Se auttaa varhaiskasvatuspaikkojen järjestämisessä huomattavasti. Siellä aloittaa yksi esiopetus- ja neljä varhaiskasvatusryhmää,...

Tusina kysymyksiä: Kaisa Hankan ostoslistalta löytyy usein vain yksi tuote

1) Vaikuttaako sää mielialaasi? – Vaikuttaa todella paljon! Olen aurinkoisella säällä paljon motivoituneempi ja aktiivisempi. 2) Hoidatko ruokaostokset nopeasti vai kaupassa haahuillen? – Ostokset hoituvat nopeasti, sillä...

Kevätpäivä Kangasalla täytti keskustan upeassa säässä – Tapahtuman juontaja Mikko Heinämäki yllättyi valinnastaan Vuoden kangasalalaiseksi

Kangasalan keskustan täyttää lauantaina 20. toukokuuta iloinen kuhina. Kangasalan Yrittäjien perinteinen Kevätpäivä Kangasalla -tapahtuma on käynnissä ja aurinko paistaa lämpimästi täysin pilvettömältä taivaalta. Kaunis,...

Urheiluselostajana ja musiikin parista tunnettu Mikko Heinämäki on vuoden kangasalalainen

Kangasalan Yrittäjät on valinnut vuoden 2023 kangasalalaiseksi Mikko Heinämäen. Palkinnon saaja julkistettiin tänään Kangasalan keskustassa vietettävillä Kevätpäivä Kangasalla -markkinoilla. Heinämäki tunnetaan Kangasalla urheilun ja liikunnan...

Mitä kuuluu nyt Jarmo Kivineva? – Pätkätyöt rikastuttavat Kuhmalahden entisen kunnanjohtajan eläkepäiviä  

Kangasalan Sanomat julkaisee juttuja kangasalalaisista, jotka olivat tavalla tai toisella työurallaan näkyvästi esillä tai vaikuttivat kangasalalaisten elämään ja kysyy, mitä heille kuuluu nyt. Vuoden 2019...

KS 50 vuotta sitten: Suoraman koulun lisärakennus nousee vauhdilla – koulunjohtaja epäileväinen tilan riittävyydestä

Kangasalan Sanomat uutisoi 50 vuotta sitten perjantaina 18.5.1973: Suoraman koulun oppilaat ensi kerran kokonaisuudessaan ensi syksynä oman piirinsä kouluun Taloja kootaan nykyään pikavauhdilla elementeistä. Suoraman koulun...

Vatialan kirjaston remontti viivästyy lisää

Jo kertaalleen remontin viivästymisestä tiedottanut Vatialan kirjasto joutuu jälleen lykkäämään ovien avaamista. Alun perin remontin piti kestää 21. toukokuuta asti. Lattiamateriaalien toimituksessa on ollut haasteita...

Roineen rannalla aina asuneen, 90 vuotta täyttävän Pertti Mäntylän veri vetää edelleen kalaan: ”Kun jäät lähtevät, minusta tulee taas tarmokas mies”

Kahvit ja pullat on katettu pöytään. On aika kuulla, millaista on täyttää 90 vuotta. – Se on yhtä pirua, kun ihminen vanhenee eikä kuole, Pertti...

Kevätpäivä Kangasalla tuo markkinahumun aurinkoiseen keskustaan lauantaina – Kuohunharjuntie suljetaan päiväksi

Huomenna lauantaina vietetään Kangasalan yrittäjien perinteisiä markkinoita keskustassa. Kevätpäivä Kangasalla muuttaa viime vuoden tapaan Kuohunharjuntien markkinakaduksi kello 9-16 väliseksi ajaksi. Kuohunharjuntien markkinakojujen lisäksi torilla pääsee...

Kolumni: Herkkyys ei anna padota tunteita, vaan kaikki tuntuu heti – tuo elämään aitoutta ja syvyyttä

Ihmiskokemukseen tuntuu kuuluvan päiviä, ja hetkiä, kun nauru tai itkunkyynel ovat vähän liiankin herkässä. Tunnepurkaukseen riittää hyvinkin pieni laukaisija. Omalla kohdallani eläinvideo tai erityisen...

Ulkoministeri Pekka Haavisto avaa Kangasalan kesän Tapulinmäellä

Tänä vuonna Kangasalan kesän avaa ulkoministeri, kansanedustaja Pekka Haavisto. Asia kerrotaan Kangasalan kaupungin tiedotteessa. Perinteeksi muodostunut kesän avaus järjestetään 26. kerran ensi viikon lauantaina 3.kesäkuuta,...

Tekstarit: Kysymys lietteen levittäjälle: ”Voisiko joka toinen vuosi vaihdella ilmansuuntaa, jonne haju leviää?”

Nimimerkki Lakkautusta kannatetaan julkaisi mielipiteenään, että Huutijärven koulu on Raikun koulun oppilalle parempi paikka kaikille mittareilla. Näkemystään hän perusteli opetuksen paremmalla laadulla ja valinnaisaineilla....

Yksityisen sosiaalipalvelualan työriita jatkuu – näin ensi viikolle povattu lakko näkyy Kangasalla

Yksityisiin sosiaalipalveluyrityksiin kohdistuva lakko vaikuttaa myös Kangasalla. Alan ammattijärjestöt ovat antaneet lakkovaroituksen, joka koskee yksityisiä päiväkoteja ja ympärivuorokautisen palveluasumisen yksiköitä. Lisäksi alalla on voimassa...

Taitajien Taitaja puhuu ammattikoulutuksen puolesta  – Tredusta putkiasentajaksi valmistuva Viljami Turve on myös yksi Amispäiväkirjat-tv-sarjan tähdistä

Tredun Kangasalan toimipisteestä putkiasentajaksi valmistuvan Viljami Turpeen viimeiset kouluviikot ovat olleet melkoista pyöritystä.  – Kymmenkunta haastattelua on tullut jo annettua, seuraava on heti tämän perään,...

Valokuvaaja Tomi Aholle kunniamaininta Pirkanmaan kirjoituskilpailussa – ”On alkanut tuntua, että kuva on pinta ja sanojen avulla pääsee paljon syvemmälle”

Jokavuotisessa Pirkanmaan kirjoituskilpailussa palkittiin tänä vuonna kunniamaininnalla kangasalalainen Tomi Aho. Hän osallistui proosasarjaan novellilla nimeltä ”Hyvää”. – Henkilökohtaisesti kunniamaininta tuntuu suorastaan voitolta, sillä novelli on...

Ilkotien perusparannus alkaa tällä viikolla – tielle tulee kevyen liikenteen väylää

Ilkontien kadunrakennustyöt alkavat tällä viikolla välillä Tykkitie ja Auertie. Urakka-alueen kokonaispituus on noin 605 metriä. Kadun eteläpuolelle Tykkitien ja kurssikeskuksen välille toteutetaan perusparannuksen yhteydessä...

Ilonaihe: Rakkaus tuo iloa Anneli Mäkiselle – ”Täytyy elää hetki kerrallaan ja nauttia joka päivästä”

Anneli Mäkiselle iloa tuovat erityisesti lapset ja lastenlapset. Myös ystävät ja ylipäätään rakkaus ilahduttavat. Sateisesta säästä huolimatta Mäkinen odottaa kesän tuloa, eikä sade oikeastaan...

Pirhan alijäämä puolittui, mutta säästöjä tarvitaan – todennäköisesti osa vuodeosastoista suljetaan

Vuoden alussa toimintansa aloittaneen Pirkanmaan hyvinvointialueen (Pirha) taloustilanne näyttää juuri tällä hetkellä ennakoitua paremmalta. Tekemistä silti riittää, sillä ensimmäinen osavuosikatsaus ennustaa noin 33 miljoonan...

Kädet taikinassa, suut hymyssä: Kuvagalleria kertoo, miten Pikkolan ysit ja Omenatarhan leipurit leipoivat yhdessä sämpylöitä

Mitä kaikkea voikaan muotoilla sämpylätaikinasta?  Vain mielikuvitus oli rajana, kun Omenatarhan päiväkodin eskarit päästivät luovuutensa valloilleen Pikkolan koulun kotitalousluokassa viime torstaina.  Tulevat ekaluokkalaiset olivat saaneet kutsun...

Kevätpäivä Kangasalla, kulttuurikävely vai kuorokonsertti? – Tässä menovinkit tuleville päiville

Keskiviikko 17.5.klo 11–17 Senioripäivä Kimmo Pyykkö -taidemuseossa.klo 12 Äijäklubi. Omatoiminen keskusteluryhmä miehille Jalmarin Kodossa.klo 14 teemakahvila Jalmarin Kodossa. Kamukahvilassa Kela-asioita, Riitta Puumala. Torstai 18.5.klo 15...

Kaupungin matonpesupaikat avautuvat ensi viikolla: Sahalahden pesupaikalle luvassa peruskorjaus

Kangasalan kaupungin ylläpitämät matonpesupaikat avataan ensi viikolla. Näillä näkymin ainakin osa yhdeksästä pesupaikasta on käytettävissä heti alkuviikosta.  Matonpesupaikat sijaitsevat Asemalla, Havisevalla, Huutijärvellä, Vesaniemessä, Kautialassa, Kuhmalahdella, Liutussa,...