Arjessa mukana | Uutiset

Kesäteatterilla takana ennätyskesä – toimijat suunnittelevat jo ensi kauden ohjelmistoja Kangasalle

Kangasalan kesäteatteriin valmistui keväällä uusi, katettu näyttämö. Kuva: Jussi Koivunen

Kangasalan kesäteatterissa tehtiin menneenä kesänä kaikkien aikojen yleisöennätys, kertoo kaupunki tiedotteessaan. Esityskauden aikana kesäteatterissa kävi yli 15 000 kävijää.

400-paikkaisen kesäteatterin uudistus valmistui keväällä, kun katettu katsomon parikseen uuden, katetun näyttämön.

Aiheesta lisää: Kesäteatteriin katettu näyttämö – mahdollistaa pidemmän toimintakauden

Kesäkauden aloitti Vaimoni Maurice –näytelmä, jonka monet esityksistä olivat kaupungin kulttuuripalveluiden mukaan loppuunmyytyjä.

Suomen Musiikkiteatterilla oli puolestaan tällä esityskaudella kaksi näytelmää, Badding-musikaali Paratiisi sekä Frank Sinatrasta ja Ava Gardnerista kertova Muukalaisia Yössä. Teatteritoimijan mukaan katsojamäärä kolminkertaistui edellisvuoteen verrattuna.

Molemmat tämän vuoden teatteritoimijat suunnittelevat jo ensi kesän esityksiään Kangasalan kesäteatterille, tiedotteessa kerrotaan.

Mobilian ranta toimi miljöönä myös kolmatta kertaa järjestetyille Kangasala Festeille. Pääesiintyjät Dingo ja Antti Ketonen vetivät paikalle yhteensä 800 festivaalikävijää, mutta tapahtuma jäi kävijätavoitteestaan.

MainosTilaa Kangasalan Sanomat alkaen 3,50 €.Tilaa tästä

Kommentoi

Lähettämällä kommentin, olet lukenut ja hyväksynyt kommentointiin liittyvät säännöt sekä tietosuojaselosteen.