Olin lapsena tavattoman paljon rohkeampi kuin nykyisin. Ehkä se johtuu elämänkokemuksen lisääntymisestä. Lapsena ei osannut pelätä niin paljon, kun ei ollut tietoa kaiken maailman vaaroista.Maalaistalo ympäristöineen on…
Lisää luettavaa

Rakkaus ja työpaikka käänsivät tarkkiksen kasvatin, Suoraman Nesteen yrittäjän Noora Istrikin elämän suunnan – ”Moni on sanonut, että luuli minun kuolevan”

Kaivannon sairaala-alue oli 60-70-luvulla Jukka Välimäen lapsuudenkoti – myöhemmin siitä tuli työpaikka: ”Tuntui tavallaan siltä kuin olisi mennyt kotiinsa töihin”

Tusina kysymyksiä: Lapsuutensa Kangasalla viettänyt Milla Ilonen hakee kaupungista hienoja maisemaelämyksiä

Kolumni: Haikailen tasaisuutta ja ennakoitavuutta, mutta kyllästyn helposti, kirjoittaa Paula Mäkeläinen – Elämän rikkaus vaatii uskallusta

1900-luvun alussa lapsuuden jouluihin ei kuulunut yltäkylläisyys: ”Ei silloin pukinkontissa ollut mitään turhia, ei myöskään monia tavaroita, vaan pehmeitä, tarpeellisia paketteja”
Tuoretta

Mannakorven kevätmarkkinat on monelle perinne – Pirkkalalainen Eino Tasanko on käynyt markkinoilla jo vuosikymmeniä: ”Eihän täältä voi poiskaan olla”

Tredulaiset nappasivat 10 mitalia ammattitaidon SM-kilpailuissa – Matias Ruususen himoitsema kulta jäi sairastelun jalkoihin

Mielipide: Kannanotto järjestöjen roolista ennaltaehkäisevissä palveluissa – Toiveet ja toimet ovat tällä hetkellä ristiriidassa

Haussa lavakarismaa ja omaperäistä soundia – Kesän hevifestaritulokas etsii nuoria kykyjä villitsemään festarikansaa

Poliisi tiedottaa löytäneensä Kangasalla kadonneena olleen naisen

Tekstarit: Alue täynnä tölkkejä ja kolmioleipäpakkauksia – jatkuvaan roskien keräilyyn kyllästynyt kaipaisi muutosta

Suunnistuksen pitkän matkan SM-kilpailuihin odotetaan syksyllä jopa 1 500 osallistujaa – ”Ponsan maasto on aivan omaa luokkaansa”

Äitienpäivä kuuluu ainoan kotimaisen leikkoruusutuottajan Ali-Marttilan sesonkiaikaan – ”Vuodessa tuotamme noin miljoona ruusua”

Kangasalla raikaavat Juice ja Popeda – Herttakuningas soittaa tuplakeikan KansanBaarissa
