Jotkut osaavat kertoa tavanomaiset asiat niin kiehtovasti ja mukaansa tempaavasti, että kuulija pystyy eläytymään tilanteeseen helposti. Tällöin myös varsinainen asia jää paremmin mieleen.Toisten jutut rönsyilevät sinne…
Lisää luettavaa

Wellnessmalli-kisan finalisti Anni Reko, 21, uskaltaa nykyään kulkea rohkeasti omaa polkuaan – ”Olen valmis tekemään paljon töitä unelmien eteen hinnalla millä hyvänsä”

Paikalliset pienyritykset tekevät tiivistä yhteistyötä keskenään ja kannustavat muitakin siihen – Onnistumiset tulevat yhdessä helpommin: ”Ei tarvitse aina hampaat irvessä vääntää”

Kultapellon Puutarha on menestynyt muun muassa laadukkailla tuotteilla ja pienellä, mutta tehokkaalla siskosten tiimillä – Yrityksen sekä yrittäjän merkkipäivien tienoilla ilahduttaa kasvihuoneen väriloisto ja hyvä, tasainen elämä

Ruutana tarjosi asuinpaikan luonnon äärellä, Avant avasi ovet koko maailmaan – Jukka Kytömäki vastaa, että kotimaiset pienkuormaajat käyvät kaupaksi Joensuusta Jenkkeihin

Yrityskymppi: Pian 18 vuotta parturi-kampaajana työskennellyt Iida Lehtinen perusti Kotoan kotinsa pihapiiriin Mäyrävuoreen
Tuoretta

Kangasalan penkille valtavasti pelikokemusta – Maria Laine ja Ronja Heikkiniemi palasivat tuttuun seuraan uudessa roolissa

Tärkein palanen varmistui – Iida Pöllänen jatkaa Kangasalla

Lihasulan uusi lampola valmistui – miljoonainvestointi tukee uhanalaisen suomenlampaan jalostustyötä

Haitallisia aurinkoahvenia ei saatu kitkettyä kangasalalaisesta lammesta – tyhjennys olisi paras, mutta liian kallis vaihtoehto

Kesäleiri on suosittu lastenhoitopaikka kesälomalla – KU-68 pitää tänä vuonna uusia leirejä suuren kysynnän vuoksi

Lasten löytöretkiviikko tarjoaa sirkusta, elämyksiä, kulttuuria ja festaritunnelmaa – kurkista tarjontaan tästä

Nainen menehtyi jouduttuaan tapaturmaisesti veteen

Mielipide: Kangasalan kaupunkistrategia on tärkeä meille kaikille

Ilkivalta ja varastelu työllistänyt kaupunkia alkukesästä – laavuilta viety halkaisutelineitä, Vesaniemen vessat säpäleinä
