On ihan pakko myöntää, että välillä iskee mielen päälle möykky, joka lamauttaa melkein kokonaisvaltaisesti. Möykyn lähestymisen tunnusmerkit ovat minulla seuraavat: kiinnostus alkaa hiipua, vireystasoa ja…
Lisää luettavaa

Pikajuoksijalupaus Ella Räsänen paloi loppuun ja masentui – paluu vuosien tauon jälkeen ei ole ollut helppo: ”Toista viime kesän kaltaista kesää en halua”

Masennus saa seitsemän vuotta sairauden kanssa kamppailleen Janne Kähkösen, 58, käpertymään kotiin – ”Jos minua ei viikkoon pariin näy, tietää, että mörkö on kylässä”

Koira tarvitsee liikuntaa, mutta ei liikaa – Eläinfysioterapeutti Anna Lautamäki hoitaa koirien kipuja ja vammoja: ”Harjoittelu ja kuntoutuminen tapahtuvat kotiympäristössä”

Intialainen luonnonlääketiede ayurveda ohjaa syömään ja elämään kehotyypin mukaan – ”On helppo vain toistaa opittuja rutiineja ja vaikea tehdä muutoksia”

Ilonaihe: Sairaudesta toipuva Hannele Ylitie arvostaa omaa terveyttä ja läheisiään entistä enemmän
Tuoretta

Kangasalan hylätyissä äänissä korostuivat tyhjät liput ja sekaannukset: ”Valitettavasti paljon oli myös niitä, joissa äänet ovat menneet ristiin vääriin lippuihin”

Näin Kangasalan ääniharavat kommentoivat tarkastuslaskennan dramaattista tulosta: ”Erinomainen esimerkki siitä, että joka ainoa ääni on tärkeä ja yksikin ääni ratkaisee”

Tulos vahvistettiin: Kangasalan tulevan valtuuston ykköspuolue vaihtui tarkastuslaskennan jälkeen

Mielipide: Aloitteen jättäjät eivät saaneet selkeää vastausta huoleensa – Kaupungin tulisi tehdä linjaus, että Laipanmaan erämainen luonne ei ole myytävänä

Ellintieltä löytyy kahden paikallisjärjestön uusi Kohtaamispaikka Kasperi, josta saa esimerkiksi aamupalaa ja neuvoja arjen haasteisiin – ”Me teemme töitä paremminvoinnin eteen”

Katso tästä Kangasalan seurakunnan kuolleet ja kastetut

Pääkirjoitus: Joka ikisellä äänellä oli merkitystä

Näin paikalliset seurat toimivat viikolla 16

Kolme kangasalalaista jääkiekkoilijaa juhli SM-kultaa: ”Koko joukkue saa olla ylpeä, kaikilta nähtiin huikeita suorituksia”
