Poliisi pysäytti liikennetarkastusta varten henkilöauton Suoraman koulun lähellä torstain ja perjantain välisenä yönä puoli yhden aikaan.Kuljettajaksi paljastui ajo-oikeudeton 22-vuotias. Kiinnijääminen oli miehelle…
Lisää luettavaa

Riittämätöntä ajokorttiluokka toi sakot
Auto osui leveään kuljetukseen Lahdentiellä viime yönä
Kolme autoa kolaroi Lahdentiellä aamupäivällä

Kesätyöllä ansaitsee kokemusta
Traktorin vaijeriviritys johti kolariin Siitamantiellä
Tuoretta

Maastopalovaroitus voimassa Pirkanmaalla pääsiäisen ajan – ”Risujen ja roskien polttaminen pitää jättää toiseen viikonloppuun”

Poliisilta: Ponsantiellä ylinopeutta ajanut määrättiin ajokieltoon

Valtuusto äänesti konserniohjeesta – ”Maksajilla tulee olla oikeus tietää, miten heidän omistamiaan yhtiöitä johdetaan”

Näin pääsiäinen vaikuttaa palveluihin Kangasalla

Pirkanmaan Osuuskauppa lisää ruoan pikatoimituksia Kangasalla – Wolt alkaa kuljettaa myös S-marketista

Sielulleen kodin ortodoksisuudesta löytänyt Anitta Toivio rakentaa rukoushuonetta kohtuun kuolleen poikansa muistolle – ”Suruni on muuttunut kirkkaaksi suruksi”

Mielipide: Kuolinsiivous kannattaa aloittaa hyvissä ajoin

Kangasalan hylätyissä äänissä korostuivat tyhjät liput ja sekaannukset: ”Valitettavasti paljon oli myös niitä, joissa äänet ovat menneet ristiin vääriin lippuihin”

Näin Kangasalan ääniharavat kommentoivat tarkastuslaskennan dramaattista tulosta: ”Erinomainen esimerkki siitä, että joka ainoa ääni on tärkeä ja yksikin ääni ratkaisee”
