Kangasalan kunta on siirtämässä potilaslaskutusta toiseen laskutusjärjestelmään. Siirto liittyy kunnan tavoitteisiin yhtenäistää laskutusta ja kirjanpitoa. Loppukesän aikana laskutusjärjestelmä ei ole päivittänyt…
Lisää luettavaa

Ikääntyneen omaishoitaja pöyristyi: Pirha laskutti 140 euroa 40 euron käynnistä – Kysyimme talouspalvelujohtajalta, sattuuko laskutuksessa paljon virheitä

Testamentin toimeenpanijaa syytetään törkeästä kavalluksesta – epäillään anastaneen laskuttamalla yli 64 000 euroa

Kaupungin lasku meni väärälle henkilölle asiakastietoihin tehdyn päivityksen vuoksi – kyseessä ei systemaattinen järjestelmävirhe

Kaupunki selvittää mahdollista tietosuojaloukkausta laskutuksessa

Kaupungin laskutuskäytäntö uudistuu – osan tehtävä laskutussopimuksia uudelleen
Tuoretta

Hanna Laineella on kansanedustajan työn lisäksi myös aikaa vievä pesti Kangasalla: ”Uskon kyllä pystyväni hoitamaan molemmat tehtävät”

Kangasala sai pitkästä aikaa kansanedustajan, kun Hanna Laine aloitti työnsä eduskunnassa: ”Ensimmäisestä päivästä jäi hirveän innostunut ja vaikuttunut olo”
Täsmennys vapaa-ajanasuntojen jätemaksusta Kangasalla

Katso tästä Kangasalan seurakunnan kuolleet ja kastetut

Pääkirjoitus: Oma kansanedustaja on koko Kangasalan voitto

Kangasalan penkille valtavasti pelikokemusta – Maria Laine ja Ronja Heikkiniemi palasivat tuttuun seuraan uudessa roolissa

Näin paikalliset seurat toimivat viikolla 25

Vehoniemen Automuseon kesäkausi on täällä – Vetonaulana tyylikkään seurapiirilegendan Corvette vuodelta 1964

Tärkein palanen varmistui – Iida Pöllänen jatkaa Kangasalla
