Lukioisko on Kangasalan lukion oma lehti.
Lehteä kirjoittaa Kangasalan lukiolaisista koostuva kolmen hengen mediaryhmä: Ronja Aaltojärvi, Aada Lehtoniemi ja Nadia Vakaslahti.
Kangasalan lukio sijaitsee Roine-kampuksella lähellä Kangasalan keskustaa. Tällä hetkellä lukiossa on reilu 500 opiskelijaa. Lukiosta löytyy yleislinjan lisäksi myös musiikkilinja.
Kysyimme opiskelijoilta ja opettajilta mielipiteitä Kangasalan lukiosta.
Kangasalan lukio on keskeisellä paikalla Kangasalan keskustan läheisyydessä. Läheinen sijainti on houkutellut monia opiskelijoita hakemaan tähän lukioon. Ensimmäisen vuoden opiskelija Siina Papinaho on yksi heistä. Hän kertoi, että ei halunnut vielä muuttaa pois kotoa, joten Kangasalan lukio oli hyvä vaihtoehto.
Myös isosisarusten esimerkki on houkutellut opiskelijoita valitsemaan Kangasalan lukion. Yksi lukion valttikorteista on musiikkilinja, joka houkuttelee opiskelijoita myös kaukaa. Kolmannen vuoden opiskelija Nella Turunen sanoi musalinjan ja hyvien kulkuyhteyksien vaikuttaneen hänen päätökseensä.
Kangasalan lukiossa on mukavia opettajia ja opiskelijoita. Parhaiksi asioiksi Kangasalan lukiossa nousivatkin sekä opettajat ja opiskelukaverit. Ruotsin opettaja Henrik Nylund on opettanut Kangasalan lukiossa jo kuusi vuotta. Hänen mielestään parasta lukiossa ovat opiskelijat. Ensimmäisen vuoden opiskelija Tomi Rustill kertoi saaneensa uusia kavereita vanhojen lisäksi ja toteaa sen olevan parasta lukiossa.
Yleislinjalla oleva Rustill viihtyy musakäytävällä ystäviensä kanssa. Liikuntaa, ruotsia sekä terveystietoa opettava Hanna Sivén pitää Kangasalan lukion tiiviistä yhteisöstä ja siitä, että hän tuntee kaikki opiskelijat. Perinteikkäät lukiotapahtumat kuten wanhojen tanssit ovat opiskelijoiden mieleen. Kangasalan lukiossa järjestetään myös ei niin perinteisiä tapahtumia, kuten musikaali, Open Stage ja lukuisia teemapäiviä.
Opiskelijat ovat pääosin tyytyväisiä Kangasalan lukioon. Kuitenkin myös kehitysideoita löytyy. Toista vuotta käyvä Tuulikki Issakoff kertoi toivovansa parannusta koulun tuoleihin. Hän ei ollut ainoa, joka ajattelee näin. Turunen haluaisi lisätä naulakoiden määrää myös lukion ensimmäisessä kerroksessa.
Fysiikan opettaja Jussi Partanen on viihtynyt Kangasalan lukiossa jo 19 vuotta. Hänen mielestään lukion ilmapiiriä voisi vielä parantaa, vaikka se jo hyvä onkin. Myös muutamat opiskelijat ovat samaa mieltä. Sivén totesi viihtymisen olevan opiskelijalähtöistä niinpä hän kehittäisi opiskelijoiden kanssakäymistä yli luokka- ja ikärajojen. Nylund toivoisi opiskelijoiden kehittävän itsenäistä ja kriittistä ajattelua. Hänen mielestään maailma muuttuu vain vanhoja ajatusmalleja kyseenalaistamalla.
Turunen on positiivisesti yllättynyt, kuinka mukava Kangasalan lukion kahvila Kummeli on. Kummelista voi ostaa pientä naposteltavaa ja juotavaa. Erityisesti kuuma kahvi, kylmät energiajuomat, maukkaat pitsapalat sekä herkulliset sämpylät ovat opiskelijoiden mieleen. Myös opettajat ovat kahvila Kummelin vakituisia asiakkaita. Muita Kangasalan lukiossa yllättäneitä asioita ovat hyvä ryhmähenki sekä mukava opetus. Muuten lukio on vastannut opiskelijoiden odotuksia.
Sekä opiskelijat että opettajat suosittelevat Kangasalan lukiota niin tuleville opiskelijoille kuin opettajillekin. Lukiota pidetään hyvänä vaihtoehtona kulkuyhteyksien, tilojen ja opettajien takia. Muun muassa Nylund totesi, että hänellä on nyt mukavampaa kuin omina lukioaikoinaan.
MainosTilaa Kangasalan Sanomat alkaen 3,50 €.Tilaa tästä