Torstaiaamu oli ensimmäinen todella synkeä syksyinen aamu Kangasalla. Vettä vihmoi taivaalta ja sen mukana puiden lehtiä.
Sateen vuoksi puoli kahdeksan aikaan aamulla oli vielä pimeää. Ne työ- ja koulumatkalaiset, jotka olivat päättäneet lähteä jalkaisin tai pyörällä liikenteeseen, taittoivat matkaansa hartiat korvissa.
Omalla työmatkallani kiinnitin huomiota erityisesti siihen, että elintärkeä heijastin puuttui erityisesti teini-ikäisiltä.
Pyöräilijöiden ja pienten lasten vaatteissa on usein luonnostaan heijastimia, mutta samaa ei voi sanoa ammattikoulun bussille tai lukiolle matkalla olleista nuorista. He sulautuivat tummissa vaatteissaan pelottavan hyvin ympäristöön.
Liikenneturvan mukaan kaukovaloilla ajava autoilija näkee ilman heijastinta kulkevan jalankulkijan noin sadan metrin etäisyydeltä. Heijastinta käyttävä loistaa jo 300 metrin päähän.
Kun kaksi autoa kohtaa lähivaloilla, tilanne muuttuu oleellisesti. Liikenneturvan laskelmien mukaan ilman heijastinta kulkeva näkyy vasta 40 metrin päästä, kun heijastinta käyttävä näkyy jo 150 metristä.
Vakuutusyhtiöiden liikenneturvallisuustoimikunnan julkaisemassa raportissa kerrotaan, että esimerkiksi vuonna 2013 jalankulkuonnettomuuksista 17 tapahtui hämärällä tai pimeällä.
Näissä onnettomuuksissa kuolleista henkilöistä kahdeksalla ei ollut heijastinta. Asiantuntijoiden arvion mukaan viisi olisi voinut pelastua kuolemalta heijastimen avulla.
Tästä näkökulmasta muutaman euron heijastin on todella hyvä henkivakuutus, jos sillä vuositasolla voitaisiin pelastaa useamman ihmisen henki.
Omien havaintojeni mukaan nuoriso on heijastittomuudessa hankalin ryhmä. Jos keppi ja porkkana eivät auta, vanhempien kannattanee kokeilla muita, ovelampia keinoja.
Kaupoista löytyy esimerkiksi silitettävää heijastinkangasta tai heijastavaa suihketta. Esimerkiksi tähtikuvio takin selässä voi olla nuoren mielestä jopa trendikäs.
Miten se vanha sanonta menikään; kun keinot loppuvat, otetaan konstit käyttöön.
