Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttö­kokemuksen parantamiseksi. Lisätietoja.
Etusivu Uutiset Tapahtumat Kuvat Boksi KS-Digi Blogit Ajankohtaista
Paikalliset palvelut keskeisellä paikalla osoitteessa kauppaympyra.fiPaikalliset palvelut keskeisellä paikalla osoitteessa kauppaympyra.fi

Aikuisopiskelu vei takaisin musiikin pariin

Uutiset - 7.8.2016 kello 11.00
Ville Koivisto
Aikuisopiskelu vei takaisin musiikin pariin
Jouni Pirttijoki vaihtoi rakennustyöt musiikkiin ja lähti Ikaalisiin opiskelemaan. Lähiopetuspäiviä on viikon aikana kaksi.

Musiikki oli Jouni Pirttijoelle kahdenkymmenen vuoden ajan harrastus. Sitten työ rakennusalalla vei terveyden, ja oli haettava uusi suunta. Suunnan nimi on folkrock’nrollgosboogie, joka lienee miehen itsensä keksintö. Joka tapauksessa se kertoo kaiken tarpeellisen Pirttijoen suhteesta säveltaiteeseen: elämä on musiikkia ja musiikki elämää, ja molempiin näihin mahtuu aina myös huumoria.
– Se on poppia, rokkia ja gospelia, sellainen sekoitus näitä kaikkia musiikkityylejä.

Pirttijoki päätti lähteä opiskelemaan, vaikka ikää oli.
– Paikat vain yksikertaisesti eivät kestäneet. Minulla todettiin välilevynpullistuma, ja polvi leikattiin kolme kertaa. Sen jälkeen pääsin uudelleenkoulutukseen.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Kauppaympyrän teemaliite nyt luettavissa!

Opinahjo löytyi Ikaalisista, jossa Sastamalan koulutuskuntayhtymä järjestää artisti- ja ohjelmatuottajavalmennusta. Nyt opiskelua on takana vuosi ja edessä puoli vuotta. Pirttijoen mukaan opiskelu paljasti musiikkialan realiteetit: töitä on tehtävä hartiavoimin. Se oli iso herätys.
– Valmennuksessa käydään koko musiikkiala läpi, tekijänoikeusasiat ja esimerkiksi se, miten myyt itseäsi keikoille tai otat yhteyttä mediaan.

Kaikki työ tehdään opiskeluaikana itse. Pirttijoen mukaan tämä on hyvä lähestymistapa, sillä ammattimuusikko löytää itsensä samasta tilanteesta opiskeli tai ei. Jos vastuuta ei ota itse, sitä ei ota kukaan muukaan.
– Oma leipä on hoidettava itse alusta alkaen. Koulutuksessa meitä on potkittu niin sanotusti takamuksille ja hyvä niin. Se on tuonut uskoa ja varmuutta siihen, että oma musiikki kantaa. Käytännön työ on selkeytynyt. Eikä leiju sellaisessa kummallisessa kuplassa, että menen vain ja laulan, ja kaikki järjestyy itsestään.

Opiskelun kautta Pirttijoki joutui pohtimaan myös musiikintekijöiden arvostusta tai pikemminkin sen puutetta. Yhä edelleen muusikolle tai yhtyeelle saatetaan tarjota palkkaa, joka on liian pieni itsensä elättämiseen. Tai sitten osa palkasta halutaan kuitata elintarvikkeina.
– Työstä täytyy saada kunnollinen korvaus. Ei se käy, että vedetään tiskin alta viisikymmentä euroa ja pari kaljaa. Ei oluella maksella lainoja pois.
Pirttijoki painottaa, että muusikoiden liitto määrittelee yksittäisille keikoille vähimmäistariffin, korvauksen jonka illan soitosta saa, mutta muusikon on myös itse uskallettava pyytää.
– Totta kai varsinkin uran alkutaipaleella tässä auttaa näkyvyys.

Paluu koulunpenkille oli Pirttijoelle iso mullistus. Pitkän työuran jälkeen kesti hetken tottua opiskeluympäristöön. Tietä tasoitti kuitenkin opiskelijoiden tasavertainen kohtelu ja keskinäinen kohtaaminen.
– Totta kai se oli mullistavaa aluksi. Olen istunut viimeksi koulun penkillä 1980-luvulla. Minuun teki vaikutuksen se, miten kokoonnumme tunneille. Kun istut ringissä yhdessä muiden kanssa, joudut sekä kohtaamaan itsesi että kuutelemaan muita.
Pirttijoki näkisi opetustavan mielellään myös perusopetuksen puolella. Muusikon mukaan siitä hyötyisivät kaikki.
– Opetus voisi tapahtua näin alakoulusta lähtien sen sijaan, että tuijotetaan luokkakavereiden selkiä. Se toisi mukaan sosiaalisen puolen, kun muuten olemme tällaista perämetsän kansaa.

Kommentoi / Keskustele aiheesta
Kauppaympyrän teemaliite nyt luettavissa!
~
Takaisin ylös