Äitienpäivän aamun kruunu

0

Viime viikonloppuna vietin neljättä äitienpäivääni. Se oli minulle myös ensimmäinen laatuaan kahden lapsen äitinä.

Aamulla heräsin perinteisesti syömään aamiaisen vuoteessa. Vaikka sen oli valmistanut pääasiallisesti mieheni, pystyi melkein 4-vuotias esikoisemme jo auttamaan jonkin verran.

Huomasin, että herkut oli tänäkin vuonna valittu huolella ja aseteltu tarjottimelle oikein kauniisti. Korttia tehdessä oli selkeästi nähty vaivaa. Harmi vain, etten heti ymmärtänyt, ettei teoksen moniviivainen pallo ollutkaan aurinko, vaan osuva kuvaus siitä, miltä minä näyttäisin mustekalana.

Myös neljän kuukauden ikäinen kuopuksemme päätti antaa minulle lahjan, ja nukkui aamulla jopa puoli yhdeksään!
Eniten äitienpäivältä toivon yhdessäoloa perheenä, mutta aamiainen sänkyyn on silti ehdoton päivän kruunu.

Aamiaisen ei tarvitse olla kovin erikoinen, kunhan se on jonkun muun valmistama, ja sen saa nauttia rauhassa vällyjen alla heti herättyään. Uskon, että tämä on useassa muussakin perheessä traditio, josta pidetään kiinni vuodesta toiseen. Tällainen äitienpäivän aamiainen valmistettiin myös lapsuudenperheessäni, josta sen tärkeys kumpuaa nykyhetkeenkin.

Aamiaisen keksiminen äidille oli mielestäni aina jännittävää. Lapsena itsenäinen kokkaaminen oli meidän perheessä harvinaista, joten oli siistiä päästä yksin puikkoihin keittiössä. Visioimme äidin aamiaisen yhdessä pikkuveljeni kanssa. Itse keksin reseptit lasten kokkikirjoista, veljeni noudatti enemmän perinteistä aamupalalinjaa.

Äiti muistelee näitä äitienpäivän aamiaisten hetkiä usein. Tietyt tarjoilut ovat jääneet suorastaan eläviksi legendoiksi!
Ikimuistoisia tekeleitä ovat olleet muun muassa pikkuveljeni tekemät, lämpimässä jo hetkisen levänneet paahtoleivät sentin kerroksella voita.

Ykkössijan kuitenkin vie oma alakouluaikainen tekeleeni: lohkoperunat. Nämä jokaisen aamupalapöydän vakioeväät eivät kuitenkaan olleet mieleenpainuvat makunsa puolesta, vaan siksi, että leivinpaperi roihahti uunissa tuleen ja äidin piti syöksyä sängystä taltuttamaan tulipaloa.

Jälleen näitä muistellessa tuli mieleeni, että olisipa hauskaa ensi vuonna tehdä äidille perinteinen äitienpäivän aamiainen sänkyyn, kuten silloin, kun vielä asuin kotona. Ehkä nykyään aamiainen olisi eri tavalla muistelemisen arvoinen kuin tuntikausia väkerretty hedelmäsalaatti tai liian vahva kahvi.

Nykyään lähes kolmikymppisenä voin vakuuttaa olevani ainakin keskinkertainen kokki ja ihan ok -tasoinen leipuri.
En välttämättä tarjoilisi lohkoperunoita – ainakaan aamupalalla. Luultavasti myös selviäisimme ilman tulipaloa, mutta sitä ne voi täysin luvata.

Tärkeintä kuitenkin olisi ajatus; pieni kiitos ja muistaminen äidille, joka kasvatti lapsensa kunnon kansalaisiksi, vaikka elämä ei aina ruusuilla tanssimista ollutkaan.

Kommentoi

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi.