Ajokieltoja sateli Kangasalan viikonloppuliikenteessä – myös yksi vesiliikennerikosepäily kirjattiin

0

Kangasalla jäi viikonlopun liikenteessä kiinni useampi törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta epäilty ylinopeutta kaahannut autoilija.

Perjantaina valtatie 9:llä liikennevalvontaa suorittanut poliisi nappasi muutaman tunnin sisällä kolme kaasujalka herkässä ollutta kuljettajaa.

Ensimmäinen kaahasi 158 kilometriä tunnissa sadan kilometrin tuntinopeusalueella noin kello kuuden aikaan alkuillasta. Toinen jäi kiinni tuntia myöhemmin ajettuaan 161 kilometriä tunnissa, eli 61 kilometrin ylinopeutta.

Kello yhdeksän aikaan illalla jäi vielä kiinni 155 kilometriä tunnissa sadan kilometrin tuntinopeusalueella ajanut kuski.

Kaikille määrättiin väliaikainen ajokielto.

Ajokieltoon joutui myös lauantaina Ruutanantiellä iltaseitsemältä autoillut kuski, joka kaahasi 80 kilometrin tuntinopeusalueella 131 kilometriä tunnissa.

Häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Perjantaina liikennettä vaaransi samaisella tiellä kello 18 aikaan ajo-oikeudeton henkilöautoilija, jota epäillään rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Lauantaina myös vesiliikennettä valvonut poliisi huomasi iltapäivällä Tossanselällä veneen, jonka kaikilla matkustajilla ei ollut pelastusliivejä.

Veneen päällikköä epäillään siksi vesiliikennerikoksesta.

Kommentoi

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi.