![Akateeminen mieskuoro Psaldo](https://kangasalansanomat.fi/wp-content/uploads/Nimeton-malli-16-600x324.jpg)
Esitettävien laulujen tekstit ovat Kalevalasta ja Kantelettaresta sekä Aleksis Kiven kynästä. Säveltäjänimiä ovat mm. Jean Sibelius, Joonas Kokkonen, Toivo Kuula, Juha Holma ja Veljo Tormis. Konsertissa kuullaan myös erittäin harvoin esitetty Armas Paloheimon Kantelettaren sanoihin sävelletty Hiiri ja Katti -teos. Konserttiin valitut kappaleet muodostavat juonnetun Kalevala-aiheisen tarinan.
Akateeminen mieskuoro Psaldo on vuonna 1996 toimintansa aloittanut helsinkiläinen mieskuoro. Hiski Walleniuksen johtaman Psaldon ohjelmisto käsittää sekä perinteistä että modernia mieskuoromusiikkia. Psaldo konsertoi säännöllisesti Suomessa ja ulkomailla sekä osallistuu kuorofestivaaleihin ja kilpailuihin. Psaldo on palkittu parhaana mieskuorona mm. kansainvälisessä Franz Schubert -kuorokilpailussa Wienissä 2014 ja Harmonie festivaaleilla Limburgissa 2017. Vuonna 2023 Psaldo osallistui kansainväliseen Vox Lucensis -kuorokilpailuun Luccassa Italiassa ja saavutti Kulta-tason arvioinnin tuomaristolta.
Akateeminen mieskuoro Psaldo: Sormin soitti Väinämöinen Pe 28.2. klo 19 Kangasala-talossa. Liput 25/22 €