Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttö­kokemuksen parantamiseksi. Lisätietoja.
Etusivu Uutiset KS-digi Tapahtumat Boksi Kuvat Blogit Ajankohtaista
Glögi & piparitarjoilu 16.11.Glögi & piparitarjoilu 16.11.

Aleksi seuraa verensokeriarvojaan itse – diabetes ei estä yökyläilyä ja herkuttelua

Hyytiset haluavat kertoa avoimesti Aleksin sairaudesta. He haluavat viestittää, että lapsen diabetes ei ole maailmanloppu.

Uutiset - 6.7.2018 kello 16.16
Kangasalan Sanomat / Tuula Ruusumaa
Aleksi seuraa verensokeriarvojaan itse – diabetes ei estä yökyläilyä ja herkuttelua
Verensokeriarvo mitataan vain poikkeustapauksissa sormenpäästä perinteisellä veritippamenetelmällä. Normaalisti Aleksi skannaa arvon olkavarressaan olevasta sensorista. Isä Jaakko Hyytinen seuraa vierestä.

Hyytisen perheessä elettiin viime helmikuussa tavallista lapsiperheen arkea. Lunta oli poikkeuksellisen paljon, ja perhe nautti monenlaisista talviurheilumahdollisuuksista.
Normaalisti hyvin liikunnallinen nelosluokkalainen, Aleksi Hyytinen ei tuntenut oloaan normaaliksi. Parin edeltävän viikon aikana hän oli joutunut käymään jatkuvasti vessassa ja veto oli muutenkin kadoksissa.
– Pissahätä tuli jatkuvasti. Ihmettelin, että taasko pitää mennä, hän kertoo kotinsa keittiönpöydän ääressä Tursolassa.
Vastapäätä istuu isä Jaakko ja antaa pojan kertoa. Nuori mies on harvinaisen selväsanainen ja analyyttinen kertoessaan tilanteestaan.

Tilanne kärjistyi laskiaistiistaina. Jaakko ja Aleksi olivat Sappeessa laskettelemassa. He ehtivät olla suksilla ainoastaan puoli tuntia, kun Aleksin jalat alkoivat tuntua puutuneilta.
Tuossa vaiheessa yli 40 vuotta ykköstyypin diabetesta sairastanut isä alkoi epäillä pahinta. He ajoivat nopeasti kotiin ja mittasivat pojalta verensokeriarvon hänen omalla mittarillaan. Lukema oli 40, kun normaali arvo ennen aterioita on viiden molemmin puolin.
Sen jälkeen asiat etenivät nopeasti. Aleksi kuljetettiin ambulanssilla Kangasalan terveyskeskuksesta Tampereen yliopistolliseen keskussairaalaan. Hän joutui koomapotilaana suoraan teho-ostolle.
Isä myöntää, että monikymmenvuotinen oma kokemus sairaudesta ei auttanut Aleksin sairauden huomaamisessa ennen kuin vasta viime metreillä.
– Niin moni asia jää näkemättä, kun ei halua nähdä niitä.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Hyppää mukaan KS100-juhlavuoteen!

Ykköstyypin diabetes on sairaus, jota ei toistaiseksi osata parantaa. Ykkös- eli nuoruustyypin diabetesta sairastaa 50 000 suomalaista. Sairaus todetaan joka vuosi noin 500:llä alle 15-vuotiaalla.
Sairauden myötä haiman saarekesolut tuhoutuvat, eikä elintoiminnoille välttämätöntä insuliinia enää erity.
Sairauden syntyä ei tiedetä, toisin kuin kakkostyypin diabeteksessa, johon on todettu elintavoilla olevan huomattava vaikutus.
Diabeteksen kanssa on opittava elämään, koska se vaatii joka päivä hoitoa koko loppuelämän ajan. Nykyisin hoito on kuitenkin kehittynyttä, ja apuvälineitä on paljon tarjolla.

Aleksi pääsi sairaalasta kotiin pian diagnoosin jälkeen. Isälle ja perheen äidille, Johannalle, kävi heti selväksi, että Aleksi on hyvin itsenäinen ja tarkka esimerkiksi verensokeriarvojen seurannassa.
Diabeetikon pitää seurata arvoja jatkuvasti ja lisätä sen mukaan insuliinia erityisellä insuliinikynällä. Insuliineja on kahdenlaisia, pitkä- ja lyhytvaikutteisia.
Aleksilla on olkavarressaan sensori, josta hän pystyy kätevästi skannaamaan oman verensokeriarvonsa mukana kuljetettavalla laitteella. Jos on tarve saada todella tarkka arvo, se otetaan edelleen vanhaan malliin sormenpään veritipasta.
Skannerilla voi tarkistaa arvon vaikka kuinka monta kertaa päivässä. Sensori vaihdetaan kahden viikon välein.
Aleksin mukaan kännykässä toimiva hiilihydraattikäsikirja on mainio apuväline tulevan aterian hiilihydraattien arvioinnissa. Toisin kuin ennen, diabeetikko saa nykyisin syödä hyvinkin vapaasti – jopa herkkuja.
– Aluksi insuliinin määrän arviointi on vaikeaa, koska Aleksin omakin haima tuottaa sitä jonkin verran. Pian oma insuliinituotanto loppuu kuitenkin kokonaan, Jaakko Hyytinen sanoo.
Vanhemmat jännittivät aluksi öitä ja kyläreissuja, mutta pian nekin huolet jäivät taakse. He päättivät, että pojan on päästävä mahdollisimman pian normaaliin elämään – ja siihen kuuluvat vierailut kavereiden ja isovanhempien luona.
– Äitini on jo iäkäs, yli 80 vuotta. Hän totesi kuitenkin, että onhan hän hoitanut minutkin, kyllä hän pärjää Aleksin kanssa.

Hyytiset ovat valinneet Aleksin sairaudesta kertomisessa avoimen linjan. Asiasta on puhuttu sukulaisille, ystäville ja koulussa. Tällä lehtijutulla he haluavat viestittää, että lapsen diabetes ei ole maailmanloppu.
He ymmärtävät kuitenkin alkujärkytykseen liittyviä voimakkaita tunteita, eivätkä ole niiltä välttyneet täysin itsekään.
– Kyllähän siinä itku aluksi tuli, kun on oma poika kyseessä ja tiedän, mitä se tarkoittaa elämässä.
Käytännön elämässä Aleksia on pitänyt muistuttaa siitä, että puhelin on pidettävä ladattuna ja päällä.
– Sama koskee meitä vanhempia. On tiedettävä aiempaa tarkemmin, missä poika menee. Mutta muuten me emme mene arjessa sairaus edellä.

Lapset saavat hoitotarvikejakelun kautta maksutta muun muassa insuliinikynän piikit, verensokeriliuskat sekä lukijalaitteen ja siihen liittyvät sensorit, joiden avulla verensokeriarvoja skannataan.
Aleksin tapauksessa asia vaati hiukan selvittelyä Kangasalan terveyskeskuksen kanssa. Perheelle todettiin aluksi, että lukijalaitteen ja sensoreiden maksuttomuutta arvioidaan kolmen kuukauden koeajan jälkeen.
– Näinhän se ei ole, kun kyseessä on parantumaton sairaus. Toivoisin, että vanhempien ei tarvitsisi tällaisissa asioissa olla itse aktiivisia. Kun lapsi sairastuu, siinä on paljon muutakin mietittävää.

Kommentoi / Keskustele aiheesta
Hyppää mukaan KS100-juhlavuoteen!
~
Takaisin ylös