Pirkanmaalla sattui keskiviikkona useita liikenneonnettomuuksia.Jyväskyläntiellä kuljettaja menetti autonsa hallinnan illalla seitsemän aikaan. Henkilöauto suistui tien vasemmalle puolelle, osui lyhtypylvääseen ja päätyi…
Lisää luettavaa

FC Kangasalan edustusjoukkue lähtee juhannuksen viettoon Nelosen kärkisijoilta: ”Pelaamme edelleen ykköspaikasta ja sarjanoususta”

Sahalahden suvimarkkinat tuovat iloisen markkinatunnelman Vilpeilään – Ohjelmassa musiikkia, tatuointeja ja tanssiesityksiä

Hanna Laineella on kansanedustajan työn lisäksi myös aikaa vievä pesti Kangasalla: ”Uskon kyllä pystyväni hoitamaan molemmat tehtävät”

Kangasala sai pitkästä aikaa kansanedustajan, kun Hanna Laine aloitti työnsä eduskunnassa: ”Ensimmäisestä päivästä jäi hirveän innostunut ja vaikuttunut olo”
Täsmennys vapaa-ajanasuntojen jätemaksusta Kangasalla
Tuoretta

Katso tästä Kangasalan seurakunnan kuolleet ja kastetut

Pääkirjoitus: Oma kansanedustaja on koko Kangasalan voitto

Kangasalan penkille valtavasti pelikokemusta – Maria Laine ja Ronja Heikkiniemi palasivat tuttuun seuraan uudessa roolissa

Näin paikalliset seurat toimivat viikolla 25

Vehoniemen Automuseon kesäkausi on täällä – Vetonaulana tyylikkään seurapiirilegendan Corvette vuodelta 1964

Tärkein palanen varmistui – Iida Pöllänen jatkaa Kangasalla

Lihasulan uusi lampola valmistui – miljoonainvestointi tukee uhanalaisen suomenlampaan jalostustyötä

Haitallisia aurinkoahvenia ei saatu kitkettyä kangasalalaisesta lammesta – tyhjennys olisi paras, mutta liian kallis vaihtoehto

Kesäleiri on suosittu lastenhoitopaikka kesälomalla – KU-68 pitää tänä vuonna uusia leirejä suuren kysynnän vuoksi
