Tampereelta Kuhmoisiin ajavan linjan numero 42 liikennöinti kilpailutetaan. Linja kulkee reittiä Tampere–Kangasala–Sahalahti–Kuhmoinen. Nykyinen sopimus päättyy 4.6. Kilpailutus järjestetään siltä pohjalta, että…
Lisää luettavaa

Mielipide: Pyöräilyn ja joukkoliikenteen kehittäminen hyödyttää koko kaupunkia

Nysse-matkojen määrä kasvoi Kangasalla edellisvuodesta – Koronaa edeltävät matkustajamäärät saavutettu ja ylitetty

Ruutanan bussivuorojen ongelmia koskeva kuntalaisaloite ei tuo toivottuja muutoksia – Nyssen mukaan joukkoliikenteen käyttö Ruutanassa ei ole vähentynyt, vaan päinvastoin lisääntynyt

Ruutanan bussiyhteyksiin tehdyt muutokset herättävät laajaa tyytymättömyyttä: ”Osa on tämän takia joutunut ottamaan käyttöön toisen auton”

Nysse-lippujen hinnat nousevat jälleen toukokuun alussa – edellinen korotus viime vuonna
Tuoretta

Maastopalovaroitus voimassa Pirkanmaalla pääsiäisen ajan – ”Risujen ja roskien polttaminen pitää jättää toiseen viikonloppuun”

Poliisilta: Ponsantiellä ylinopeutta ajanut määrättiin ajokieltoon

Valtuusto äänesti konserniohjeesta – ”Maksajilla tulee olla oikeus tietää, miten heidän omistamiaan yhtiöitä johdetaan”

Näin pääsiäinen vaikuttaa palveluihin Kangasalla

Pirkanmaan Osuuskauppa lisää ruoan pikatoimituksia Kangasalla – Wolt alkaa kuljettaa myös S-marketista

Sielulleen kodin ortodoksisuudesta löytänyt Anitta Toivio rakentaa rukoushuonetta kohtuun kuolleen poikansa muistolle – ”Suruni on muuttunut kirkkaaksi suruksi”

Mielipide: Kuolinsiivous kannattaa aloittaa hyvissä ajoin

Kangasalan hylätyissä äänissä korostuivat tyhjät liput ja sekaannukset: ”Valitettavasti paljon oli myös niitä, joissa äänet ovat menneet ristiin vääriin lippuihin”

Näin Kangasalan ääniharavat kommentoivat tarkastuslaskennan dramaattista tulosta: ”Erinomainen esimerkki siitä, että joka ainoa ääni on tärkeä ja yksikin ääni ratkaisee”
