Lueskelin yhtenä iltana ajankulukseni napakoita ja hyvin perusteltuja yleisönosastokirjoituksia, joissa puitiin parveketupakoinnin kieltämistä lailla. Asia ei sinänsä itseäni koske, sillä olen asunut parvekkeellisessa kerrostalossa viimeksi elokuussa 1984.
Moni tupakoitsija näkee kiellon yksilönvapauteensa kohdistuvana sääntelynä, terveysterroristien ja päällepäsmäreiden käsittämättömän järjettömänä pomotuksena. Kieltoa puolustavat pääosin ne, jotka haluavat nautiskella parveke-elämästä ilman naapuruston tupakkaisia, terveydelle haitallisia ainesosia sisältäviä löyhähdyksiä.
Takavuosien valistus passiivisen tupakoinnin haittavaikutuksista tuntuu uponneen otolliseen maaperään. Ani harva enää tupakoi sisällä omassa tai toisen asunnossa. Kukapa haluaisi ehdoin tahdoin altistaa tupakoimattomat perheenjäsenensä savun sisältämille haitta-aineille? Tai kellastaa kotinsa lattiasta kattoon ja tärvätä tervaisella savulla irtaimistonsa?
Tunnen ihmisiä, joiden asunnon ostopäätökseen kunnon parveke tupakointimahdollisuuksineen on painanut vaakakupissa enemmän kuin keittiön neliömäärä.
Ihmisen toimintaa leimaa mukavuudenhalu. Jos parvekkeella ei saa enää polttaa, tuhkakupit palaavat olohuoneisiin. Vaikka savu pysyisi omien seinien sisällä, haju leviää väistämättä myös porraskäytävään, jopa naapurin asuntoon – aivan samoin kuin se suloinen pullantuoksu, joka naapurin leipomispäivänä nostaa veden kielelle.
Valitettavasti pullantuoksu ei pinty portaikkoon tupakanhajun tavoin. Sen verran olen tuurannut lehdenjakajaa Suoraman alueella, että tiedän kerrostaloportaikkojen ominaistuoksujen vaihtelevan suuresti. On rappukäytäviä, joiden hajusta tulee mieleen savuinen kaljabaari ajalta ennen yleisten tilojen tupakointikieltoa.
Samasta asiasta kirjoitti nimimerkki Kiinteistönvälittäjä Aamulehden yleisönosastoon viime viikolla. Hänen mukaansa rappukäytävään piintynyt tupakanhaju voi käännyttää ostajan jo alaovelta. Tunkkainen ilma antaa koko taloyhtiöstä nuhruisen kuvan, mikä on omiaan alentamaan asuntojen arvoa.
Nimimerkin mukaan yksikään ostaja ei ole jättänyt ostamatta asuntoa sen vuoksi, että naapuriparvekkeella on näyttöhetkellä tupakoitu.
Tupakoimattomana omakotitaloasukkaana, terveysintoilijana ja herkkänenäisenä nirppanokkana saatan olla väärä ihminen miettimään parveketupakointikieltoa. Uskon kuitenkin, että kerrostaloasukkaana ärsyyntyisin naapuriparvekkeen tupakansavuista. Ärsyynnynhän siitäkin, kun joudun kävelemään edelläni kulkevan sauhupilvellä. Ja siitä, kun katukahvilassa tuuli työntää viereisen pöydän sikarin löyhkän sieraimiini.
Aamulehteen kirjoittanut kiinteistönvälittäjä onnistui hieman pehmentämään asenteitani. En ollut lainkaan ajatellut, että parveketupakoitsijoiden joukkoon kuuluu runsaasti sellaisia, jotka sairauden, vamman tai ikänsä vuoksi eivät kovin ketterästi riennä sauhuttelemaan taloyhtiön osoittamalle tupakkapaikalle roskakatoksen kupeeseen.
Kun Pirkanmaan sairaanhoitopiiri aikoinaan julisti sairaalansa savuttomiksi, jätettiin Kaivannon sairaala määräysten ulkopuolelle. Hienosti muotoiltua perustelua en enää muista, mutta idea oli se, että silloisten potilaiden hoidon kannalta tupakoinnin salliminen tupakkatiloissa oli huomattavasti parempi vaihtoehto kuin savuttomuus.
