Koti Kolumni Halimaan Lotta – aikansa sosiaalinen media

    Halimaan Lotta – aikansa sosiaalinen media

    0

    Vietimme juuri kansallista veteraanipäivää. Se sai meidät muistelemaan Niskan sisaruksia, Ainoa, Helmiä ja Toinia, mieheni äitiä. He asuivat Kangasalan asemalla ja toimittivat aktiivisesti Halimaan Lotta -lehteä muiden siellä asuvien kanssa.

    Lehden syntysanat lausuttiin aseman lottien ompeluseurassa v. 1938 keväällä sodan uhkan leijuessa ilmassa. Tarvitaan hengenkohotusta, yhteishenkeä, ehkäpä iloakin arkeen. Halimaan Lotta on sen ajan sosiaalista mediaa: huumoria, tiedotteita ja sattumuksia pullollaan. Anoppini kerrotaan nähdyn Mercedes Benz -kaupassa ostamassa upeaa 8-pönttöistä autoa. Joku etsii kadotettua muistiaan. Väkivaltaisen kahteenoton taas kerrotaan tapahtuneen asemalla kahden Tipalasta saapuneen tantan välillä heidän aloittaessaan sanaharkan.

    Valistustakin on tarjolla. Eräs Britannian Imperiumissa opiskellut jäsen oli pitänyt esitelmän uusista opeista lasten kasvatuksessa, alas vitsat! Asialle ei hurrattu, vaan todettiin vitsan olevan kuitenkin yhä tarpeen oikein käytettyinä.

    Tämä oppi on edellisen sijaan suoraan nykyajasta: tehkää työtä ja hymyilkää, ei kuitenkaan ainavalmis -hymyä. Se nuorentaa, kaunistaa ja saa auringon paistamaan. Hymyile naapurillekin, sillä se yhdistää, vai olemmeko siihen liian laiskoja? Fyysistä kuntoakin patistetaan treenaamaan: ”Istumme itseemme sairautta ja liikumme itseemme terveyttä.”

    Ikuisena optimistina mieltäni kuohutti Aino-tädin pohdinta Miksi olen optimisti? vuodelta 1942. ”Mutta sittenkin nuorille kuuluu valoisa elämänkatsomus ja luottamus juuri tulevai­suuteen. Monet esimerkit historiasta ja elävästä elämästä osoittavat, ettei kannata hautautua suruihinsa ja luopua kaikista iloista ja valoisasta maailmasta! Optimisti ilostuttaa ja elävöittää myös lähimmäistensä elämää.”

    Äitienpäivänä lotilla ei ole mielessä oma, vaan Suomi-äiti. ”Onko se onnen ja rauhan tyyssija vai vallitseeko täällä sopu ja yhteisymmärrys? Liian paljon on meillä keskinäistä epäsopua ja kademieltä. Missä kolme suomalaista yhteen sattuu, siellä on kaikkien sota kaikkia vastaan. Woi, milloin kansamme oppii ymmärtämään yhteisen hyvänsä!”

    Lehdet kirjoitettiin käsin ”tushilla” ja luettiin ompeluseurassa. Kerran jo valmiin julkaisun päälle kaatui mustepullo, joka tahrasi myös sen alla olleen pöytäliinan. Vedet roiskuivat silmistämme, kun luimme ääneen yksityiskohtaisista puhdistusyrityksistä Orvo-saippualla, Tampereen priimalla, Enso Kutzeitin mäntysuovalla, Sampolla ja kulkukauppiaalta ostetulla tahravedellä. Turha oli vaiva, tushitahra pysyi.

    Lehtien sävy muuttuu apeaksi, kun eletään jo viidettä sotajoulua, ja sen uskotaan jatkuvan vielä vuosia. Kylän poikia on kuollut, sotasairaalan lotta kuvailee raskasta työtään, Toini käy ilmapuolustuksessa Tampereella. ”Joku on vienyt juttujen aiheet ja niitä peräänkuulutetaan.” On vuosi -43, jolloin viimeinen lehtikin taisi ilmestyä.

    Halimaan Lotan toimittajat eivät ehtineet saada mitaleja, mutta mielessämme nostamme heidät arjen sankareiksi, kiitos säilyneiden lehtien. Tuskin he tätä palkitsemisen vuoksi tekivät.

    Kommentoi

    Kirjoita kommenttisi
    Kirjoita nimesi tähän