Henkilöstöpula näkyy Kangasalan bussivuoroissa, oppilaat odottivat ensimmäisinä koulupäivinä turhaan pysäkillä – toimitusjohtaja povaa helpotusta tilanteeseen

4
Asettamasi evästeasetukset estävät jakopainikkeiden käytön.
Monet koululaiset ja opiskelijat kulkevat koulumatkansa Suinulasta Pikkolaan menevällä linjalla 46. Maanantaina aamun bussivuoro oli liikenteessä aikataulun mukaisesti. Kuva: Sari Heliövaara

Viime päivien joukkoliikenteen linja-autovuorojen peruuntumiset ovat aiheuttaneet näkyviä haasteita Kangasalla. Ongelmia on erityisesti ollut Kangasalan ja Suinulan välillä kulkevalla linjalla 46, jota käyttävät monet koululaiset ja opiskelijat. Aamuisten vuorojen peruuntumisien lisäksi esimerkiksi torstai-iltapäivän kello kahden ja kolmen bussit jäivät tulematta.

Tampereen seudun joukkoliikenne Nysse tiedotti tällä viikolla, että yhdeksällätoista bussilinjalla voi olla vuorojen peruutuksia liikennöitsijän henkilöstövajeesta johtuen. Mahdolliset vuorojen peruuntumiset koskevat linjoja 9, 12, 13, 14, 19, 26, 39, 40, 41, 42, 44, 46, 50, 52, 55, 79, 84 sekä 85.

Kangasalan kaupungin liikennesuunnittelija Tuomas Kähkönen kertoo viime päivinä saaneensa huolestuneita yhteydenottoja koululaisten vanhemmilta. Myös Kangasalan Sanomiin yhteydessä ollut lukija kertoo, että oppilaat Ruutanasta ja Havisevalta eivät keskiviikkona ja torstaina päässeet oikeaan aikaan kouluun vuorojen peruuntumisen vuoksi.

– [Nysseltä] ohjeeksi antoivat neuvon, että korvaavia vuoroja on itse etsittävä. Eli lasten pitäisi kiertää Tampereen kautta matka, joka kestää kaksi tuntia suuntaansa ja pysäkille pitäisi lähteä kello 06.00, lukija harmittelee.

Hänen mukaansa vanhemmat ovat kiukkuisia ja oppilaat jännittävät, pääsevätkö kouluun. Osa vanhemmista on aamuisin keräillyt pysäkiltä lapsia, osa on puolestaan myöhästynyt koulusta.

– Tämä on ollut todella surkea tilanne. Eikä tästä ollut mitään ennakkotietoa, vaan asia tuli aivan puun takaa. Aina enemmin bussiliikenteeseen on voinut luottaa. Tällaista tilannetta ei ole koskaan aikaisemmin ollut – aivan käsittämätöntä, Kähkönen toteaa.

Varajärjestely koulukyyteihin

Nyssen suunnittelupäällikkö Juha-Pekka Häyrysen mukaan bussivuorojen peruuntumiset näkyvät ehkä keskimääräistä enemmän Kangasalla kuin muilla Nyssen toimialueilla. Paikkakunnalla on paljon liikennettä, jota ajaa sopimuksella Pirkanmaan Tilausliikenne, joka on operoimallaan 22 linjalla yksi Tampereen joukkoliikenteen suurimmista toimijoista. Yksi näistä linjoista on numero 46, jonka vuoroissa on ollut ongelmia koulujen lukuvuoden alkaessa.

Häyrynen arvioi, että poikkeuksellinen tilanne todennäköisesti jatkuu elokuun ajan.

– Liikennöitsijällä jatkuu ainakin muutamia viikkoja hankala tilanne, jossa heillä on henkilöstövajetta. Tämän vuoksi vuoroja joudutaan satunnaisesti perumaan. Liikennöitsijän tietoon on tuotu, mitkä ovat koulukuljetusten kannalta tärkeitä vuoroja. Ne luonnollisesti pyritään ajamaan ensisijaisesti, mutta valitettavasti tällaista epäluotettavuutta on näissä vuoroissa.

Lakisääteisten koulukuljetusten varmistamiseksi Ruutanan ja Suinulan suunnalta Kangasalan kaupunki ja Nysse ovat sopineet varajärjestelystä, joka otettiin käyttöön perjantaina.

– Totesimme, että on paras tilata toiselta liikennöitsijältä varapäivystys, jolla saadaan tarvittaessa linja-auto ajoon. Tällä hetkellä järjestely on sovittu linjaan 46 kahdeksi viikoksi. Tilannetta seurataan päivittäin, sillä Kangasalla on muitakin suuntia, jossa koululaisia kulkee, Häyrynen taustoittaa.

Tarvittaessa Nyssen linjojen 46 ja 46J vuoroja liikennöi O. Mäntylä Oy. Mäntylällä ei ole linja-autossa IT-laitteita bussissa, joten Mäntylän ajamat vuorot eivät näy reaaliaikaisesti Nyssen järjestelmissä, eikä esimerkiksi Bussitutka- sovelluksessa.

Vara-auto lähtee reitille Kangasalta, mutta Häyrysen mukaan pieni viive aikataulussa saattaa olla mahdollinen riippuen siitä, milloin ilmoitus peruuntuneesta vuorosta tulee varsinaiselta liikennöitsijältä varapäivystäjälle.

– Pyrimme kuitenkin siihen, että vuorojen ajaminen onnistuisi aikataulussa. Näissä erillisissä tilausajoissa pysäkille saattaa kurvata erinäköinen linja-auto kuin perinteinen sini-valkoinen Nysse.

”Edellisviikolla näytti todella pahalta”

Pirkanmaan Tilausliikenne Oy:n toimitusjohtaja Lauri Helke kertoo kuljettajapulan kumpuavan työehtosopimuksen muutoksesta, jossa kuljettajan enimmäissidonnaisaikaa on laskettu 12 tunnista 11,5 tuntiin.

– Nyssen tilaamassa liikenteessä on poikkeuksellisen paljon tällaisia autokiertoja, jotka ovat mahtuneet tähän 12 tuntiin, mutta eivät mahdukaan 11,5 tuntiin.  Aiemmin yksi kuljettaja on voinut hoitaa koko Nyssen urakan, nyt samaan tarvitaankin kaksi kuljettajaa.

Muutos tarkoittaa tarvetta useille lisäkuljettajille. Aikaisemmin samojen linjojen liikennöinti on hoitunut 134 kuljettajalla päivässä, nyt siihen tarvitaan 154 kuljettajaa päivässä. Helkeen mukaan lisäyksen määrä itsessään ei ollut yllättävä, vaan ensisijainen ongelma on tällä hetkellä koko toimialan suunnaton työvoimapula.

– Korona-aikana työmarkkinoilta katosi paljon kuljettajia lomautusten ja irtisanomisien vuoksi, ja he ovat hakeutuneet toisille aloille. Ongelmana on se, että me emme saa markkinoilta rekrytoitua – ainakaan tässä ajassa – näitä tarvittavaa kahtakymmentä kuljettajaa, vaikka olemme koko kevään ja kesän metsästäneet kuljettajia kissojen ja koirien kanssa.

Helke toteaa tilanteen näyttäneen edellisviikolla todella pahalta. Tällöin kriisin arviointiin kestävän neljä viikkoa aina syyskuun alkuun asti, jolloin merkittävä määrä vakituisia kuljettajia palautuu kesälomilta.

– Nyt onneksi tilanne on sikäli parempi, sillä tällä viikolla peruutuksia on jo huomattavasti vähemmän, ja viikon päästä maanantaina alkavalla kaksiviikkoislistalla näyttää siltä, ettei miehittämättömiä vuoroja olisi ollenkaan, hän sanoo.

Kuluvalle viikolle on pystytty turvamaan esimerkiksi linjan 46 koululaisille tärkeät lähdöt, jotka jäivät viime viikoilla maanantaista torstaihin ajamatta. Henkilöstöä palaa kesälomiltaan vasta kolmen viikon kuluttua, mutta ajoja on saatu myytyä vapaapäivän ylitöinä. 

Juttua päivitetty 15.8. klo 11.22. lisäämällä tieto, että varajärjestelyssä vuoroja liikennöi O. Mäntylä Oy sekä kello 12.18 lisäämällä toimitusjohtaja Lauri Helkeen kommentit ja päivittämällä otsikkoa.

MainosTilaa Kangasalan Sanomat kuukaudeksi tarjoushintaan diginä 6,90 € tai printtinä 9,90 €.Tilaa tästä

4 kommenttia

  1. Jos kuljettajalta vaaditaan mahdottomia ja syyllistetään pienestäkin erheestä, niin vaikea on kenenkään lähteä tähän toimeen..?!

  2. Tuo Helken mainitsema TES muutos on tullut voimaan jo 1.1.2022, eli onko yrityksessä kevätkausi jälleen kerran tietoisesti rikottu yleissitovaa työehtosopimusta?

  3. Aseman suunnalla sama haaste, kun vain yksi bussilinja kulkee sinne (40C) ja monta bussivuoroa on jäänyt ajamatta sekä koulun suuntaan (Suorama, jonne aiemmin bussi kulki suoraan) ja myös kotiin päin. En ymmärrä, miksi piti lakkauttaa linja 45. Nyt matkat kestää paljon pidempään, kun pitää aina kiertää Kangasalan keskustan kautta. Kaikki eivät asu monen bussilinjan varrella. Ja koulukyytiä Suoramalle ei ole, koska matka alle 5 km, vaikka matkalla vaarallista tietä jonkun verran.

Kommentoi

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi.

Lähettämällä kommentin, olet lukenut ja hyväksynyt kommentointiin liittyvät säännöt sekä tietosuojaselosteen.