Avi tiedotti perjantaina antaneensa Kangasalla toimivalle Attendo Herttuattarelle uhkasakon vakavien puutteiden vuoksi. Harkinnassa oli myös hoivakodin toiminnan välitön keskeyttäminen. Herttuattaressa on havaittu…
Tärpit

Sahalahden ja Pälkäneen rajalta kesäasunnon ”heräteostoksena” hankkineesta Hanna Kejolasta mökin pitää olla mökki – ”Ei saa olla mukavuuksia kuten juoksevaa vettä”

Erikoinen sesonki tuo liikehdintää öiselle Kaivannon kanavalle: ”Ollaan kuultu, että sitten kun niitä nousee, täältä voi saada yli kymmenen ämpärillistä yössä”

Kokenut vesilläliikkuja valmistautuu kiirehtimättä veneilykauteen – ”Kun irrotan köyden laiturista, silloin pääsen irti kaikesta ruuhkasta ja metelistä”
Tuoretta

Kulttuurirahasto jakoi apurahoja kangasalalaisille muun muassa virolaisten novellien suomentamiseen ja flyygelin hankintaa varten

Mannakorven kevätmarkkinat on monelle perinne – Pirkkalalainen Eino Tasanko on käynyt markkinoilla jo vuosikymmeniä: ”Eihän täältä voi poiskaan olla”

Tredulaiset nappasivat 10 mitalia ammattitaidon SM-kilpailuissa – Matias Ruususen himoitsema kulta jäi sairastelun jalkoihin

Mielipide: Kannanotto järjestöjen roolista ennaltaehkäisevissä palveluissa – Toiveet ja toimet ovat tällä hetkellä ristiriidassa

Haussa lavakarismaa ja omaperäistä soundia – Kesän hevifestaritulokas etsii nuoria kykyjä villitsemään festarikansaa

Poliisi tiedottaa löytäneensä Kangasalla kadonneena olleen naisen

Tekstarit: Alue täynnä tölkkejä ja kolmioleipäpakkauksia – jatkuvaan roskien keräilyyn kyllästynyt kaipaisi muutosta

Suunnistuksen pitkän matkan SM-kilpailuihin odotetaan syksyllä jopa 1 500 osallistujaa – ”Ponsan maasto on aivan omaa luokkaansa”

Äitienpäivä kuuluu ainoan kotimaisen leikkoruusutuottajan Ali-Marttilan sesonkiaikaan – ”Vuodessa tuotamme noin miljoona ruusua”

Yksi kommenttiKommentoi
Miten on mahdollista että idyllisessä Kangasalassa tapahtuu heitteellejättöä? Eikö kukaan nouse barrikadeille.? Eikö nämä vanhukset tarvitse lempeää hyvää hoito, kylpyjä ja hierontaa tuoksuvalla balsamilla. Eihän heidän kuulu lojua kipeissä makuuhaavoissaan eikä he edes pääse istumaasentoon. Onko tämä hyvinvontii Suomea onko tämä ihana Kangasala? Lopettakaa heti voittoa tavoitteleva Attendo Oy.! Samalla rahalla vanhukset voivat saada erinomaista hoitoa julkiselta sektorilta. Järkyttynyt Etelä Suomalainen Christina af Hällström-Kuosma Eläkkeellä oleva sairaanhoidon opettaja Tietokirjailija Espoo .