Herttuattaressa yllätystarkastus: Pahimmat epäkohdat korjattu, toiminnassa silti paljon parannettavaa

1
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto teki yllätystarkastuksen Attendo Herttuattareen tiistaina. Avin valvonnassa on tällä hetkellä useita Kangasalla toimivia vanhushuollon yksiköitä.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto (avi) ja Kangasalan kaupunki tekivät tiistaina ennalta ilmoittamattoman tarkastuksen Attendo Herttuattareen. Avin ylitarkastaja Riikka Haahtela kertoo, että työntekijähaastattelujen perusteella hoivakodin toiminta on syksyn 2019 aikana kohentunut.

Asukkaita on vähemmän, työntekijöitä on riittävästi ja henkilöstöä on vakinaistettu. Yhteydenpitoa omaisiin on myös lisätty, ja sen muotoja on kehitetty.

Avi jatkaa edelleen Herttuattaren valvontaa, sillä tarkastusraportin mukaan vanhusten laadukkaan hoivan ja huolenpidon osalta yksikössä on vielä paljon parannettavaa. Avi tulee pyytämään Attendolta erillistä selvitystä talon yöhoidon organisoinnista, päivärytmin selkeyttämisestä ja asiakaslähtöisen työotteen kehittämisestä.

Selvittämistä edellyttävät Haahtelasta myös asukkaiden viriketoiminnan, ulkoilun ja saattohoidon järjestäminen sekä heidän osallistamisensa oman arkensa suunnitteluun.

Herttuattaren johtamista on kirkastettava ja henkilöstölle on luotava selkeät toimintatavat, joita tulee noudattaa molemmissa kerroksissa. Asukkaiden tarpeet on myös osattava tunnistaa.  Tällä hetkellä työntekijöiden päähuomio on liiaksi avustavissa toimissa, ei vanhusten kanssa tehtävässä työssä.

– Pahimmat epäkohdat on hoidettu. Nyt pitää keskittyä toiminnan sisältöön eli laadukkaaseen hoivaan. Se vielä puuttuu, sanoo Haahtela.

Omaiset toivoivat tarkastusta

Haahtela kertoo, että tiistainen tarkastus pantiin toimeen Herttuattaren asukkaiden omaisten huolestuneiden yhteydenottojen ja valvonnassa ilmenneiden puutteiden tähden. Asukkaiden käteisvaroja oli hävinnyt, lääkkeissä oli epäselvyyttä ja perushoivassa oli tullut esiin puutteita.

Eurojen katoamisessa erikoista oli se, että rahat olivat hävinneet jo viime keväänä, mutta asiaan tartuttiin vasta joulukuussa lähettämällä omaisille tiedote asiasta.

Toisessa tapauksessa eräälle asukkaalle tarkoitettujen, huumaaviksi luokiteltavien lääkkeiden ostot jatkuivat marraskuuhun asti, vaikka niiden anto hänelle oli lopetettu heinäkuussa. Nyt hoivakodin lääkehuolto on kaupungin omien tarkastajien mukaan kunnossa. 

Omaiset valittivat aville myös perushoidon epäkohdista. Asukkaita oli puettu yöasuun jo iltaviideltä. Eräs asukas, jonka ei olisi pitänyt nousta pyörätuolista, oli mennyt itsekseen wc-istunnolle, koska henkilöstö ei vastannut hänen soittokelloonsa.

Toimintaan puututtiin jo 2017

Puuteet Herttuattaren  toiminnassa alkoivat jo vuonna 2017. Kangasalan kaupungin mukaan hoito ei vastannut sitä, mitä se oli Attendolta ostanut. Koska kaupungin tarkastuskäynnit jäivät tuloksettomiksi, se siirsi hoivakodin valvontavastuun aville tammikuussa 2019.

Avi arvioi Kangasalan huolen aiheelliseksi. Puoli vuotta myöhemmin virasto väläytti Attendolle Herttuattaren toiminnan keskeyttämistä, asetti sille uhkasakon ja velvoitti sen korjaamaan hoivakodin pahimmat epäkohdat elokuuhun mennessä. Kuun lopulla tehdyssä yllätystarkastuksessa tilanteen todettiin kohentuneen vain osittain.

Tällä heinäkuisella käynnillä ilmeni myös, että Herttuattaren 53 hoitopaikasta 40 oli varattu vanhusten tehostettuun palveluasumiseen, vaikka luvan mukainen määrä on 25. Vastaavasti vammaisille kohdennettuja paikkoja oli vähennetty.

Sittemmin Attendo on hakenut Valviralta lupaa muuttaa Herttuatar yksinomaan vanhushoivaa tarjoavaksi yksiköksi. Kaupunki ja avi suhtautuvat vireillä olevaan muutokseen periaatteessa myönteisesti, vaikka muutoslupaan liittyvässä, 17.1.2019 pidetyssä tarkastuksessa hoivakodin toiminnassa todettiin yhä vakavia puutteita.

Avin valvonnassa on tällä hetkellä useita Kangasalla toimivia vanhushuollon yksiköitä.

1 kommentti

Kommentoi

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi.