Hervannan palon myrkylliset savut kulkeutuivat Kangasalle asti – Palomestari kehotti sulkemaan ilmanvaihdon ja pysymään sisällä

0

Tampereen Hervannassa sammutetaan yhä jätekasaa Tauskonkadulla. Alkuillasta tiedotettiin, että palo on saatu hallintaan ja savunmuodostus on vähentynyt.

Paikan päällä paloi metalli- ja muovipitoista rakennusjätettä noin 75 kertaa 50 metrin kokoisella alueella noin 15 metrin korkeudelta.

Hälytys tulipalosta tehtiin aikaisin maanantaiaamuna kello 4.35. Savunmuodostus oli koko päivän voimakasta, jonka takia tuulen alapuoliset alueet jouduttiin evakuoimaan.

Savua kulkeutui myös Kangasalan puolelle asti.

– Ilmanpaine vaikuttaa paljon siihen, kuinka kauas savua kulkeutuu. Korkeapaine vie savun ylös ja hetken päästä matalapaine painaa sen taas maanpinnalle, kertoi Pirkanmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Tomi-Pekka Olkkonen maanantaina iltapäivällä.

Olkkonen kehotti ihmisiä myös Kangasalla sukemaan ikkunat ja ilmanvaihdon, jos savun tuoksu kulkeutuu omalle asuinalueelle.

– Tulipaloissa vapautuu aina myrkyllisiä kaasuja ja nyt kyse on vielä jätteenkäsittelystä. Jos savu kulkeutuu pihamaalle, kannattaa myös lapset pitää sisätiloissa.

Tampereella Lintuhytin asuinalueella evakuoitiin tuulen alapuoliset alueet. Alueen asukkaita on hakeutunut Olkkosen mukaan myös hoitoon savun aiheuttamien oireiden vuoksi.

– Jos oireita alkaa ilmaantua, täytyy ottaa yhteys ensihoitoon. Ohjeita voi kysyä myös suoraan hätäkeskuksesta, Olkkonen ohjeistaa.

Tulipalo syttyi Deleten Ruskon kierrätyslaitoksella. Yhtiö kertoo omilla sivuillaan, että sammutustyötä tehdään avaamalla kasaa kaivinkoneiden avulla ja siten jäähdyttämällä se kokonaan.

Yhtiön tiedotteen mukaan metallijätekasassa alkaneen palon syttymissyytä tutkitaan. Laitoksen toiminta on palon vuoksi keskeytetty. Tilanteesta ei ole yhtiön mukaan aiheutunut henkilövahinkoja.

Kommentoi

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi.