Koti Uutiset Holvastin raiskaus osoittautui perättömäksi – poliisi tutkii nyt rikosilmoitusta perättömänä lausumana

    Holvastin raiskaus osoittautui perättömäksi – poliisi tutkii nyt rikosilmoitusta perättömänä lausumana

    0

    Sisä-Suomen poliisilaitokselle tehty rikosilmoitus Kangasalla tehdystä raiskauksesta osoittautui esitutkinnan aikana perättömäksi. Rikosilmoituksen teki nuorehko nainen.

    Poliisi tiedotti toukokuussa Kangasalan tutkintaryhmän tutkivan huhtikuussa Holvastissa tapahtunutta raiskausta ja pyysi yleisövihjeitä tapahtuneesta.

    Ilmoituksen mukaan uhri ja tekijä olisivat tavanneet deittipalvelu Tinderissä, ja Holvastiin pitkäperjantaiksi sovittujen treffien päätteeksi mies olisi raiskannut naisen.

    Esitutkinnan aikana poliisille kuitenkin selvisi, ettei väitettyä seksuaalirikosta ole tapahtunut treffien päätteeksi.

    Rikoskomisario Antti Uusipaikka kertoo, että suurin syy perättömän ilmoituksen tekemiseen on ollut ajattelemattomuus. Lisäksi motiivina on ollut hakea hyvitystä tai kostaa treffikumppanille.

    Poliisi jatkaa nyt tapauksen tutkintaa rikosnimikkeellä perätön lausuma viranomaismenettelyssä. Perättömän lausuman rangaistusasteikko on sakoista kahteen vuoteen vankeutta.

    * Lisätty Antti Uusipaikan kommentti ja tieto naisen iästä 24.6. kello 11.02.

    Kommentoi

    Kirjoita kommenttisi
    Kirjoita nimesi tähän