Joukko vanhoja ja nykyisiä huutijärveläisiä kokoontui syykuussa paikallisen huoltoaseman kahvioon muistelemaan aikaa, jolloin kylän nuorison suosituin paikka oli viereinen kahvilarakennus.
Nyt raivatulle tontille ja vanhan kuppilan tilalle on tulossa asuntoja.
– Sana Jokioistentien alkupään autiotalojen purkamisesta kiiri kylällä välittömästi, Huutijärven kylätoimikunnan puheenjohtaja Anja Aarnio kertoo.
– Hienoa, että tontti jo käyttökelvottomine rakennuksineen saa uuden käyttötarkoituksen. Pakko oli kuitenkin kutsua entisiä nuoria muistelemaan. Meitä istui Teboilin kahvilassa neljätoista. Kerran huutijärveläinen, aina huutijärveläinen tuli todistetuksi, hän jatkaa
Mukana ollut Anja Hammo tiesi kertoa, että hänen isovanhempansa Gustaava ja Kalle Heino aloittivat kahvilan pidon 1930-luvun loppupuolella. Paikka tunnettiin Heinon kahvilana vuoteen 1944 saakka.
Seuraavaksi talossa asui Veikko Tuomisen perhe, minkä jälkeen rakennukseen muuttivat uudestaan Heinot. He asuivat talossa, kunnes Honkapirtti avattiin noin vuonna 1955. Kahvilaa piti Leo ”Lelle” Honkala.
Poliisina toiminut Lelle oli tunnettu myös painijana
Mäkelän Eliina muistelee, kuinka Lelle tuli joskus Stålhammarin Veikon kanssa väkevää maistelemaan.
– Illan mittaan pappa halusi painia ja haastoi Lellen. Veikko-pappa oli isokokoinen mies, jonka Lelle lopulta tietysti selätti, Ellu muistaa.
Kirsti Korkeila alkoi pitää Kuppilaa 1950-luvun lopussa. Nuoriso tapasi kokoontua suurin joukoin isolla puolella soittamassa levysoittimella ”rokettirollia”.
Pienen puolen vanhempaa väkeä musiikki ei miellyttänyt. Joskus tyytymätön hanuristi Hytönen kävikin siitä nuorisolle huomauttamassa:
– Soittakaa nyt kunnon musiikkia, hän puuskahti.
Levysoitinta tultiin iltaisin kuuntelemaan joskus salaa vanhemmiltakin. Aarnion Anja muistaa, kuinka kotomäeltä saattoi kuulua huuto:
– Anja, kotio!
Silloin oli lähdettävä.
Oven vasemmalla puolella oli Atlantic-merkkinen flipperi ahkerassa käytössä. Erkki ”Johtaja” Tuomisen muistellaan olleen kova pelaaja.
– Koska sillä oli rahaa, naureskelevat muistelijat.
Flipperin tuloksia seurattiin viikottain, ja paras tulos palkittiin kahvilasta saatavalla tuotteella.
Ensimmäinen mustavalko-tv tuli Kuppilaan noin vuonna 1960. Tietyt ohjelmat keräsivät väkeä salin täyteen. Kuppila meni kiinni kello 21. Jos televisiossa oli kesken esimerkiksi Rin-Tin-Tin-sarja, väki siirtyi ulos ja ohjelman katsomista jatkettiin ikkunasta.
Korkeila oli ystävällinen kahvilanpitäjä, hän käänsi television ikkunaan ja antoi porukan katsoa ohjelman loppuun.
– Muistan, että ”puupaarista” piti ensin ostaa jotain, että sai telkkua katsella.
– Stålhammarin Kaisa-mummu nurisi, kun halusin kymmentä markkaa, mutta antoi rahan kuitenkin. Oikaisin pellon poikki ja puristin rahaa tumpussa, mutta enkö onneton hukannut sen.. Onneksi kaverilla oli sen verran, että päästiin töllöä katsomaan, muistaa Kari Gummerus.
Honkalan Leon aikana nuoriso ei ollut uskaltanut ostaa röökiä Kuppilasta. Korkeilan Kirstin aikana taas myyntituotteeksi tuli irtotupakki.
Joskus opettaja Eero Aro tuli Kuppilaan katsomaan Kylli-tätiä.
– Kylläpä on tupakinsavua, hän sanoi ja yritti kädellään raikastaa ilmaa.
– Kyllä siinä lensi nortit piiloon koululaisilta, vaikka opettaja ei meille mitään varsinaisesti sanonutkaan, muistaa Simo Wallenius.
– Minä kävin ostamassa Jalosen papalle askin Saimaata, kun mummun silmä vältti. Meillä poltettiin sisällä vain silloin, kun tuli vieraita, kertoo Markku Lahtinen.
Pajatsokin kuppilasta löytyi.
– Kaikenlaisia virityksiä sitä yritettiin, että olisi saatu kone tyhjennettyä, mutta huonolla menestyksellä. Jälkeenpäin kuulin että pajatso oli ”jousisuojattu”. Yritystä kyllä oli vähän vilungilla rikastua, tarinoi Lasse Ketola.
– Kun Kisaranta aukesi, lähdettiin baarin kautta tansseihin. Ja kävellen mentiin, kun kerran omassa kylässä oli lava, moni muistaa.
– Mutta lähdettiin me joskus Roholan bussilla Nuijalle tai Aitooseen ja kerran taksilla Rautahoviin, sanoo Jorse Luotoharju.
Autoja ei montaa 1960-luvun alussa ollut, jokunen Volga tai Mosse, mutta taksit olivat komeita.
– Kirkolla taksia ajoi Niitty-Eeve. Kerran lährettiin Nuijalle, niin Mäkisen Matti sille sanoi, että nyt, perkule, Eeve ajat sitten tasasesti. Eeve pisti nastan lautaan, ja niin mentiin ettei huomannutkaan.
– Kuppilasta kun soitti Savolalta taksikyytiä, niin hän saattoi tokaista, että juu, juu, minä tulen jahka virkiinialainen loppuu, hekottelevat tarinoijat.
Viikonloppuisin varsinkin ennen tansseja Kuppilassa istui väkeä. Moni oli tilannut kuumaa mehua. Kun Korkeilan rouvan silmä vältti, takin povitaskusta kilahti taskumatista lorautus mehun sekaan.
Olutta alettiin Kuppilassa tarjoilla vuonna 1968. Ensimmäinen kaljan ostaja on Gummeruksen Karin mukaan Pekka Fors. Hakalan Mikko muistelee, että kaljaa ei alaikäisille myyty.
– Varsinkaan jos oli kahvilanpitäjän pojan luokkakaveri.
Vanhoja muisteleva porukka on tyytyväinen Kuppilan toimintaan.
– Missä nuoriso olisi ollut ilman sitä?
– Korkeilan Kirsti oli emohahmo, häntä arvostettiin kovasti, sanoo Seppo Kujala.
– Niin, ja ruoka oli hyvää, kahvit ja voileivät. Kuka muistaa sen riävän? Rievä leikattiin neljään osaan, päälle voita ja lauantaimakkaraa, Jorse muistaa.
Anja Hammo sanoo kuppilan kuuluneen huutijärveläisten arkeen. Se kasvatti nuoria eri kehitys- ja kokeiluvaiheiden kautta aikuisiksi, antoi vanhemmillekin paikan toimia pinttyneillä tavoillaan, omien mieltymystensä mukaan.
– Aika muutti tarpeita. Vanha kuppila ei enää ollutkaan sen ajan vaatimusten mukainen. Asiakkaatkin olivat kasvaneet aikuisiksi, ja kuppilan piti muuttua tai lopettaa… ja se jouduttiin lopettamaan, Hammo summaa.