Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttö­kokemuksen parantamiseksi. Lisätietoja.
Etusivu Uutiset KS-digi Tapahtumat Boksi Kuvat Blogit Ajankohtaista
Lounaalle KangasallaLounaalle Kangasalla

Hyvät, pahat ja rumat

Kolumni - 4.4.2018 kello 7.00
Hanna Hirvonen

Pekka Puupäästä Peteliuksen kautta Putoukseen suomalaisia ovat naurattaneet hassut hampaat, pituus, lyhyys, lihavuus, laihuus, erilaiset puheviat ja paksulinssiset silmälasit.

On ilmeisesti mahdotonta luoda koominen tai paha hahmo ilman osoittelevaa ulkomuodon yliampumista. Samalla lujitetaan käsitystä, että erilainen, ruma tai outo ihminen on vääjäämättä naurettava, tyhmä tai paha.

Sosiaalinen media on säälimätön ruotimaan ihmisten ulkonäköä. Teräväkieliset kommentoijat bongaavat julkisuuden henkilöiden jokaisen kauneusvirheen, jos sitä tarvitaan puheen pontimeksi, kun henkilön toiminta ei muuten miellytä.

Miten ja millaisissa arkipäivän tilanteissa itse kuvailemme kanssaihmisten ulkoista olemusta? Kerrommeko miellyttävissä tilanteissa kohtaamiemme arjen sankareiden ulkonäön yksityis­kohtia?

Jos joku on meille ystävällinen tai toimii fiksusti, kerrommeko kotona, että sellainen iso, kalju, paksuniskainen mies antoi kivasti tietä ruuhkaisella rampilla.

Tai että olipa nopea ja sujuva kassa marketissa, sellainen hyvin laiha ja silmälasipäinen, ulkonevilla etuhampailla varustettu nuori nainen. Olipa hurjan kohtelias täyteen tatuoitu nuori mies, kasvoissaan kolme erilaista lävistystä.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Hyppää mukaan KS100-juhlavuoteen!

Ennemminkin ihmisten ulkomuoto mainitaan, kun puhuja on harmistunut. On jokin syy olla tyytymätön henkilöön, joka puhujan mielestä tekee virheen – käyttäytyy ikävästi tai epäonnistuu.

Se sikaniska kuulapää kiilasi. Se hontelo nököhammas antoi väärin rahasta takaisin. Se karvakätinen mamu ei vilkuttanut poistuessaan liikenneympyrästä.

Se ryppyinen vanha kurppa alkoi jäkättää, kun rappukäytävään tuli lasten kengissä lunta. Voi kauheaa, miten huonosti tuo Idols-kisaaja laulaa, ja katsokaa, miten kierot silmät ja lössöreidetkin sillä on.

Lasten saduissa sankari on lähes aina komea ja kaunis, kun taas paha hahmo on erilainen tai jopa ruma – poikkeuksena Lumikin kaunis äitipuoli.

Hänetkin pitää loppua kohti muuttaa syylänenäiseksi noidaksi. Vasta sitten sadun kaava voi hoidella hänet pois päiviltä.

Jos minä törttöilen liikenteessä tai vahingossa annan oven painua kiinni toisen nenän edestä, se johtuu huolimattomuudestani – ei ulkonäöstäni.

Kuitenkin uskon, että kun törttöilyni uhri kertoo päivällispöydässä virheestäni, kertomuksessa mainitaan nasevin sanakääntein ikäni, sukupuoleni, kampaukseni tai pituuteni (tai minun tapauksessani lyhyys).

Jos tämä kolumni ei miellyttänyt lukijaa, niin sen kirjoittajasta voi Hanna Hirvosen sijasta käyttää esimerkiksi nimitystä Se hevoselta haiseva homssuinen lyllerö.

Kommentoi / Keskustele aiheesta
Hyppää mukaan KS100-juhlavuoteen!
~
Takaisin ylös