Pääuutiset | Uutiset

Influenssarokotusajat ovat nyt varattavissa – Kaikki koronarokotukset eivät ole kirjautuneet Omakantaan järjestelmävirheen vuoksi

Influenssarokotukset käynnistyvät Kangasalla vajaan kolmen viikon kuluttua. Kuva: KS arkisto

Kangasalla pääsee jo varaamaan aikoja kausi-influenssarokotuksiin. Rokotusaikoja on tarjolla tiistaista 1. marraskuuta alkaen Kangasalan ja Pälkäneen terveysasemilla, neuvoloissa sekä koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa.

Ajan saa helpoiten varattua sähköisesti, mutta ajanvaraus onnistuu myös puhelimitse.

Ensimmäistä noin 2 000 kappaleen rokote-erää odotellaan saapuvaksi Kangasalle perjantaina.  Ensi viikolla rokotteita aletaan antaa hoivakotien asukkaille ja myös sote-henkilöstön rokotukset alkavat pian työterveydessä.

– Muutkin voivat saada rokotteen ensi viikosta lähtien muun terveydenhuollon vastaanottokäynnin yhteydessä, kertoo avoterveydenhuollon osastonhoitaja Anni Remahl.

Tulevan talven influenssakaudesta on ennakoitu erityisen kovaa, sillä takana on koronarajoitusten vuoksi kaksi lievää influenssakautta. Siitä johtuen väestön vastustuskyky influenssaa vastaan on aiempia vuosia heikompi.

Maksuttomaan influenssarokotukseen ovat oikeutettuja sosiaali- ja terveydenhuollon sekä lääkehuollon henkilöstö, raskaana olevat, kaikki 65-vuotiaat, alle 7-vuotiaat, sairauden tai hoidon vuoksi riskiryhmiin kuuluvat sekä varusmiespalveluksen aloittavat miehet ja vapaaehtoisen asepalveluksen aloittavat naiset.

Maksuton rokotus kuuluu myös henkilöille, jotka asuvat tai oleskelevat pitkäaikaisesti laitosmaisissa olosuhteissa kuten vankeinhoitolaitoksissa ja vastaanottokeskuksissa.

Lisäksi maksuttoman rokotuksen voivat saada henkilöt, jotka asuvat samassa asunnossa tai ovat viikoittain kasvotusten tekemisissä vakavalle influenssalle erityisen alttiin ihmisen kanssa.

Influenssarokote on mahdollista myös ostaa reseptillä apteekista. Reseptin saa helpoiten pyydettyä Omakannasta, jos olemassa on aiempi vanhaksi mennyt resepti.

Walk in -rokotuspäivä 3.12.

Influenssarokotteet jaetaan Kangasalla pääsääntöisesti ajanvarauksella, mikä todettiin toimivaksi käytännöksi korona-aikana.

Ilman ajanvarausta influenssarokote on mahdollista saada lauantaina 3. joulukuuta kaupungin infopisteellä Lentolan Prismassa, jossa on jaossa myös koronarokotteita sekä koronan syystalven varianttitehosterokotetta.

THL suosittelee, että koronan syystalven varianttitehosterokotetta annetaan marras-joulukuussa yhtä aikaa influenssarokotteen kanssa. Tehosterokotteen on voinut Kangasalla saada jo muutaman viikon ajan.

– Tehosterokotteisiin ei ole ollut toistaiseksi kovin isoa ryntäystä, moni ottaa sen todennäköisesti influenssarokotteen yhteydessä, arvioi Remahl.

Hän kuitenkin muistuttaa, että influenssarokotukseen varatulla ajalla ei saa koronarokotusta, koska koronarokotukset on keskitetty Kangasalla yhteen paikkaan.

Sen sijaan kausi-influenssarokotuksen voi pyytää koronarokotteen yhteydessä samalla käynnillä.

Tehosterokote vähintään kaksi rokotetta saaneille

Koronan syystalven varianttitehosterokotusta suositellaan kaikille 65 vuotta täyttäneille, 18 vuotta täyttäneille lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluville sekä 12 vuotta täyttäneille voimakkaasti immuunipuutteisille.

THL:n mukaan koronan tehosterokotukset ylläpitävät suojaa vakavaa tautia ja kuolemaa vastaan. Kun käytetään varianttivalmisteita, ne myös laajentavat suojan immunologista pohjaa.

Tehosterokotteen voi ottaa, kun edellisestä rokotuksesta tai taudin sairastamisesta on kulunut vähintään kolme kuukautta.

Rokotetta annetaan tehosteannoksena, kun henkilö on saanut vähintään kaksi rokoteannosta. Sairastettu tauti lasketaan yhdeksi rokoteannokseksi. Ylärajaa aiemmin sairastettujen koronatautien tai saatujen koronarokotteiden määrälle ei ole.

Tehosteina tarjotaan comirnaty- sekä spikewax –varianttirokotteita.

Kaikki koronarokotukset eivät näy omakannassa

Kangasalan Sanomien saaman tiedon mukaan kaikki syyskuun puolivälin jälkeen annetut koronarokotukset eivät näy rokotettujen tiedoissa Omakanta-palvelussa.

Remahlin mukaan ongelma havaittiin 14. syyskuuta tehdyn Omakannan järjestelmäpäivityksen jälkeen.

– Ongelma ei koske ainoastaan Kangasalaa, vaan muitakin saman järjestelmätoimittajan asiakkaita, joille on tehty sama Kanta-adapteripäivitys, kertoo Remahl.

Ongelmasta on informoitu välittömästi virheen havaitsemisen jälkeen järjestelmän toimittajaa, joka on alkanut selvittää asiaa.

– Järjestelmätoimittajan mukaan tilanteen pitäisi korjaantua 13. lokakuuta tehtävällä  Kanta- adapteri päivityksellä, tiedottaa Remahl.

Kangasalan terveydenhuollossa ei ole tietoa siitä, kuinka monen kangasalalaisen kohdalla tieto koronarokotuksesta puuttuu Omakannasta.

Jos rokotustodistusta tarvitsee esimerkiksi ulkomaanmatkaa varten ja tieto puuttuu Omakannasta, neuvoo Remahl olemaan yhteydessä omaan terveysasemaan.

– Koronatodistuksen voi pyytää OmaAsemalta potilastietojärjestelmätulosteena.

MainosTilaa Kangasalan Sanomat alkaen 3,50 €.Tilaa tästä

Kommentoi

Lähettämällä kommentin, olet lukenut ja hyväksynyt kommentointiin liittyvät säännöt sekä tietosuojaselosteen.