Uutiset

IS: Lapsiperheen murhayrityksestä epäillään kangasalalaista miestä

Kuva: KS Arkisto

Tampereen Linnainmaalla 29. kesäkuuta tapahtuneesta lapsiperheen murhayrityksestä epäillään 40-vuotiasta kangasalalaista miestä. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat. Ilta-Sanomien tietojen mukaan epäillyllä yrittäjätaustaisella miehellä olisi ollut viime vuosina taloudellisia vaikeuksia.

Sisä-Suomen poliisilaitos tiedotti 1. heinäkuuta, että poliisi on jatkanut varhain edeltävänä lauantaina tapahtuneen neljän murhan yrityksen tutkintaa. Poliisi epäilee, että tällöin aamuyön tunteina mies puukotti nelihenkistä perhettä heidän rivitaloasunnossaan. Tämän jälkeen epäilty surmasi itsensä.

Tiedotteessa poliisi kertoo, että uhrit eivät joutuneet sattumanvaraisesti uhreiksi, vaan heidän ja epäillyn tekijän välillä oli jonkinlainen yhteys. Poliisin mukaan tapahtumat eivät liity järjestäytyneeseen rikollisuuteen

Epäillyn tekijän kuolemaa poliisi tutkii kuolemansyyn selvittämisenä. Lisäksi poliisi on päässyt puhuttamaan uhreja, jotka saivat vakavia vammoja ja ovat edelleen sairaalahoidossa. 

Koska epäilty on kuollut, tapaus ei päädy oikeuteen, mutta poliisi selvittää joka tapauksessa tapahtumien kulkua. Tiedotteessa todetaan, että poliisi suojaa perheen yksityisyyttä eikä kommentoi tapauksen yksityiskohtia enempää.

Kommentoi

Lähettämällä kommentin, olet lukenut ja hyväksynyt kommentointiin liittyvät säännöt sekä tietosuojaselosteen.