Koti Pääkirjoitus Isää on syytäkin liputtaa

    Isää on syytäkin liputtaa

    0

    Sunnuntaina vietämme jälleen isänpäivää. On se päivä vuodesta, kun isät ja papat saavat aamiaisen sänkyyn.

    Lahjoista rakkain ojennetaan pienet silmät sädehtien. Kouluissa, päiväkodeissa ja kerhoissa on tehty taas salaisuuksia, joiden antamista on odotettu malttamattomana päiväkausia.

    Tänä vuonna isänpäivä on en­sim­mäis­tä kertaa Suomessa virallinen liputuspäivä. Valtioneuvosto hyväksyi muutoksen lippuasetukseen maaliskuussa.

    Asetusta on muutettu vain kerran aikaisemmin. Vuonna 1996 siihen päivitettiin uudet vaalipäivät.

    Aikaisemmin isänpäivä oli kalenteriin merkitty liputuspäivä vakiintuneiden tapojen mukaisesti. Sillä ei kuitenkaan ollut virallisen liputuspäivän asemaa, kuten esimerkiksi äitienpäivällä.

    Päivän nostaminen äitienpäivän rinnalle on hyvä osoitus isyyden muutoksesta. Enää äitiys ei ole vanhemmuuden ensimmäinen muoto ja isyys seuraava. Nyt vanhemmuuden taso ei riipu enää sukupuolesta.

    Nyky-yhteiskunnan kuva isästä perheessä ei ole enää pelkkä asioiden korjaaja ja rahan kotiin tuoja. Yhä useammin isä nähdään ihmisenä, joka liikuttuu kyyneliin nostaessaan lapsensa en­sim­mäis­tä kertaa syliinsä tai saattaessaan hänet alttarille.

    Isä on turva, jonka kainalossa on lämmin ja vieressä turvasatama. Hän osaa sanoa rakastavansa ja suukottaa hellästi poskea.

    Isä valvoo huolissaan kuumeisen pikkupotilaan vierellä ja riemuitsee ensimmäisestä irronneesta hampaasta.

    Hän ikävöi ollessaan poissa ja liikuttuu saadessaan jälleen painaa nenänsä tuttuun hiuspehkoon.

    Isoisä saapuu avuksi, kun jälkikasvu tarvitsee apua omien lastensa kanssa. Hän tekee ruokaa ja siivoaa kotia, jotta arki olisi hitusen helpompaa.

    Isä voi olla isä yksin tai yhdessä. Perheessä heitä voi olla yksi tai kaksi. Mutta yhtä kaikki, he ovat liputuspäivänsä ansainneet.

    Kommentoi

    Kirjoita kommenttisi
    Kirjoita nimesi tähän