Koti Pääuutiset Ismo Manniselle kehonrakennus on harrastus ja intohimo

Ismo Manniselle kehonrakennus on harrastus ja intohimo

0
Ismo Manninen (oik.) sijoittui kolmanneksi kehonrakennuksen SM-kisoissa painoluokassa -70 kiloa. Vieressä kilpakumppani August Savolainen. - Kuva: Mike Siren/Pakkotoisto.com
Ismo Manninen (oik.) sijoittui kolmanneksi kehonrakennuksen SM-kisoissa painoluokassa -70 kiloa. Vieressä kilpakumppani August Savolainen. - Kuva: Mike Siren/Pakkotoisto.com

Ismo Mannisen visiitti Helsingissä kehonrakennuksen SM-kisoissa syyskuun lopulla oli mitalinhohtoinen.

Ruutanassa asuva Manninen, 43, saavutti yleisessä sarjassa pronssia painoluokassa -70 kiloa. Hän kilpaili myös M40-sarjan painoluokassa -80 kg, ja kaulaan ripustettiin hopeamitali.

Mannisen tyytyväisyyttä hienosti sujuneisiin mestaruusmittelöihin lisäsi se, että edellisestä kerrasta kehonrakennuksen SM-estradilla oli vierähtänyt jo 11 vuotta. Satsaus kisoihin kannatti.

– Kilpailullisia tavoitteita ei sen kummemmin ole. Haluan kehittyä lajissa ja treenata sen mukaan, tuore mitalisti miettii tulevaisuudennäkymiään.

Ensimmäinen osallistuminen kehonrakennuksen SM-kisoihin on Mannisella edelleen hyvässä muistissa. Hän kilpaili noviisien sarjassa sijoittuen neljänneksi.

– Olin silloin pieni ja laiha poika. Se oli sellainen kokeilu, hymähtää Manninen muistellessaan 2008 Turussa pidettyjä kilpailuja.

Tuolloin hänellä oli takanaan muutama vuosi harjoittelua tunnetusti pitkäjänteisyyttä vaativan lajin parissa.

Manninen oli omien sanojensa mukaan kisakunnossa 2009 ja jälleen 2015, mutta hän painoi jarrua hieman ennen h-hetkeä. Tuli tunne, ettei sittenkään ollut treenannut riittävästi.

– Tässä lajissa olen hyvin itsekriittinen. Muissa asioissa voin olla paljon leväperäisempi.

Eihän Mannisesta alun alkaen pitänyt tulla kehonrakentajaa. Hän luonnehtii olleensa ruumiinrakenteeltaan enemmän pitkän matkan juoksijan kuin kehonrakentajan oloinen.

Nuoruudessaan Manninen kilpailikin menestyksekkäästi maastohiihtoladuilla ja harrasti pallopelejä.

– Ura niiden lajien parissa katkesi parikymppisenä. Polvi meni rikki.

Pari vuotta myöhemmin hän sai ystävänsä aloitteesta innostuksen saliharjoitteluun. Alun perin tarkoituksena oli hankkiutua kesäksi kuntoon, mutta treenaaminen rautojen parissa alkoi kiinnostaa syvemmin.

– Silloin ei vielä ollut nettiä käytössä eikä muutenkaan niin paljon tietoa saatavilla. Sitä piti kaivaa alan lehdistä ja kirjoista.

– Mutta kun innostun jostakin, niin innostun kovasti.

Vuonna 2006 Manninen teki päätöksen, että haluaa jonakin päivänä nousta lavalle kilpailuissa.

Tuo hetki koitti siis 2008 Turussa. Sen jälkeen siviilielämässä tuli mullistuksia, muun muassa muutto Lappeenrannasta Tampereelle, ja tavoitteellinen harrastaminen jäi taka-alalle.

Uusi kipinä alkoi kyteä viitisen vuotta sitten, kun tuttu kyseli ohjeita kilpailuihin valmistautumiseen. Polte lajia kohtaan leimahti toden teolla liekkeihin puolitoista vuotta sitten, kun Manninen sai valmentajakseen Olli Kemppaisen Kemistä.

– Kerroin Ollille, että haluaisin kilpailla 2019. Rupesimme yhdessä miettimään asioita.

Hyvin sujuneen valmennusyhteistyön ansiosta Manninen kertoo saaneensa tärkeitä oivalluksia. Keskeisimpiä niistä ovat levon merkityksen ymmärtäminen, oikeat treeniliikkeet sekä tarvittavat ravintomäärät.

– Olen ollut lajin parissa 15 vuotta, siitä viimeiset puolitoista vuotta ovat olleet parasta aikaa. Pitää antaa iso tunnustus Ollille.

Kehonrakennus on yhdistelmä tinkimätöntä fyysistä treeniä ja itsekuria. Jälkimmäisen merkitys korostuu, kun kilpailujen ajankohta lähestyy.

Manninen valmistautui Helsingin SM-kisoihin 18 viikkoa kestäneellä dieetillä. Ruokavalion avulla kehon rasvamääriä vähennetään niin, että kilpailuhetkellä lihakset erottuvat mahdollisimman hyvin.

– Dieetillä kuoritaan työn hedelmät näkyviin, Manninen tiivistää.

Kehonrakentajan perustreeni tapahtuu kuntosalilla. Sen lisäksi Manninen harrastaa muutaman kerran viikossa erilaista liikuntaa – esimerkiksi ulkoilua koirien kanssa tai vaikkapa pesäpalloilua tyttären kanssa Harjulan Hallan vuorolla.

Kehonrakennus on Manniselle sekä harrastus että intohimo. Hän haluaa nähdä, miten pystyy kehittymään lajin parissa.

– Tavoitteena olisi nousta seuraavaan painoluokkaan eli enintään 80-kiloisiin. Mutta se tarkoittaa, että pitäisi hankkia kymmenen kiloa lisää lihaksia.

Kuka?

Ismo Manninen

* Syntynyt 1976 Hartolassa.

* Liikkuvan myynnin kehittäjä Elisa Oyj:ssä.

* Naimisissa. 13-vuotias poika aiemmasta liitosta, ja nykyisen puolison 11-vuotias tytär.

* Tärkeimpiä saavutuksia kehonrakennuksessa: 2019 SM-kisoissa 2. sija sarjassa M40 -80 kg ja 3. sija yleisessä sarjassa -70 kg.

* Motto: Täysillä kohti tavoitteita.

Kommentoi

Kirjoita kommenttisi
Kirjoita nimesi tähän