Jäähallin viereinen sorapohjainen pysäköintialue on ollut ongelmallinen koko hallin toiminnan ajan. Keväiden ja syksyjen sateet tekevät alueen kuoppaiseksi ja kuraiseksi. Kurakelit ovat jäähallin taholla merkittävä…
Lisää luettavaa

Asemalla asuvien Kaipioiden arki on tarkkaan aikataulutettua, sillä Alexandra, 9, ja Feodora, 6, harrastavat tavoitteellisesti taitoluistelua- ”Haluaisin päästä ulkomaille kisaamaan”

Kaksi päivää ja puolensataa reikää betonilaattaan – Kangasalan jäähallin kaukalon vajoama on nyt korjattu

Jäähallin uuden osan toisessa päädyssä vajoamaa – hallimestari huomasi tilanteen jäänhoidon yhteydessä

Lämpö talteen ja kaukalon vesi kiertoon – jäähallia remontoidaan kesän aikana

Energian säästöön pyrkivän jäähallin sähkölasku joulukuussa 26 000 euroa – halliyhtiön puheenjohtaja: ”Uskomme voivamme toimia nykyisillä hinnoilla koko kevään”
Tuoretta

Lemetyssä haetaan seuraavaksi toteuttajaa yksityiselle päiväkodille: ”Vatiala on yksi alue, jossa varhaiskasvatuspalvelujen tarve kasvaa”

Gallup: Päättäjäkaartin nuorentuminen ja uusiutuminen on hyvä asia kaupunkilaisten mielestä – ”Vaihtuvuus mahdollistaa uutta toimintaa ja uusia ajatuksia”

Maastopalovaroitus voimassa Pirkanmaalla pääsiäisen ajan – ”Risujen ja roskien polttaminen pitää jättää toiseen viikonloppuun”

Valtuusto äänesti konserniohjeesta – ”Maksajilla tulee olla oikeus tietää, miten heidän omistamiaan yhtiöitä johdetaan”

Poliisilta: Ponsantiellä ylinopeutta ajanut määrättiin ajokieltoon

Näin pääsiäinen vaikuttaa palveluihin Kangasalla

Pirkanmaan Osuuskauppa lisää ruoan pikatoimituksia Kangasalla – Wolt alkaa kuljettaa myös S-marketista

Sielulleen kodin ortodoksisuudesta löytänyt Anitta Toivio rakentaa rukoushuonetta kohtuun kuolleen poikansa muistolle – ”Suruni on muuttunut kirkkaaksi suruksi”

Mielipide: Kuolinsiivous kannattaa aloittaa hyvissä ajoin
