Olipas mukava joulu täällä Pähkinäkalliossa. Ensimmäinen tässä isossa kodissa uuden suurperheen kanssa. Paikalla vaimoni isä, äiti ja siskot lapsineen sekä revohkamme neljä omaa lasta. Niin ja yksi koira, Manolo.
Päivä sujui tuttuun joulutyyliin: aamusauna, valmisteluja, jouluruokailu, joulupukkina vakuuttavasti jälleen kerran esiintyminen, lahjojen avaaminen ja leppoisaa yhdessäoloa.
Muu väki lähti illalla kotiin, oma porukka jäi. Yhtäkkiä noin klo 21 ovikello soi. Vaimoni kävi kurkkaamassa eteisessä ja peljästyi kuin paimen herran enkelin edessä. Pienestä ikkunasta näkyi vain jotakin valkoista ja punaista.
Itsetuntoisena perheen päänä menin avaamaan oven – ja kukas se siellä, joulupukki!
Pukki toivotti reippaasti hyvää joulua, ojensi minulle paketin ja sanoi, että tämä on kaikille, mutta Late voi ottaa sen. Sitten pukki tarttui meitä kädestä, vei piiriin ja leikitti hiukan sovelletun tipetipetiptapin, hiukan kreikkalaishenkistä zorbastakin tanssahdeltiin. Toivotti sitten pukki hyvät joulut ja lähti.
Jäi pöllämystynyt olo. Vieläkään meillä ei ole nimittäin mitään hajua, kuka hän oli.
Miksi en luikkinut perään ja katsonut minne hän lähti – tai väijynyt mahdollisen auton rekisterinumeroa…
Olen yrittänyt kiristää omilta valmennettaviltani ja kaikilta tutuilta, että joku tunnustaisi. Kukaan ei tunnusta. Jotain samaa habituksessa oli kuin yhden valmennettavani isässä, mutta hänkin kiisti vakuuttavan kategorisesti piipahtaneensa kylässä – uskoin.
Vahvimpia arvauksia tässä vaiheessa ovat pukki, joka oli erehtynyt talosta (ja senkin talon isäntä oli nimeltään Late…) tai sitten se ihan oikea joulupukki.
Koskaan ei voi tietää…
Tapauksesta jäi kuitenkin todella hauska tunne ja iloinen mieli; tätä joulun pikku tapausta muistellaan taatusti vielä monena tulevana jouluna: Mysteeripukki 2016.
Joulupukista tulikin mieleeni, että olen jo jokusen vuoden pohtinut samaa asiaa. Vaikka jokaisella on omat joulurutiininsa, rikkoisin mielelläni omani.
Joulutunnelma tulee toki yleensä aattona automaattisesti, mutta jotenkin mielessä kaihertaa, jos voisi tehdä jotakin aineetonta hyvää – esimerkiksi kiertää joulupukkina vähävaraisissa perheissä ilman korvausta.
Ongelma on vain siinä, miten varmistaa, että tarve on todellinen. En halua mennä ilmaiseksi pukiksi ökykotiin tai edes keskiluokkaiseen.
Oikeasti avuntarpeessa olevien perheiden auttamisesta saisi taatusti itselleen mahtavan joulufiiliksen. Ideoita asian toteuttamiseksi jouluna 2017 otetaan vastaan.
