Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttö­kokemuksen parantamiseksi. Lisätietoja.
Etusivu Uutiset KS-digi Tapahtumat Boksi Kuvat Blogit Ajankohtaista
Muumimuki, Ninni tai Muumipeikko –20%Muumimuki, Ninni tai Muumipeikko –20%

"Jouluna sai soittaa vain hätäpuhelut" – sentraalisantrat muistelevat puhelunvälitystä

Pohjan puhelinkeskuksen automatisointi tuli valmiiksi vuonna 1972. Sen seurauksena neljän vakituisen puhelunvälittäjän työt päättyivät.

Uutiset - 1.2.2019 kello 16.40
Kangasalan Sanomat / Liisa Alanko
"Jouluna sai soittaa vain hätäpuhelut" – sentraalisantrat muistelevat puhelunvälitystä
Näitä puhelimia ei ollut vielä, kun teimme puhelunvälittäjän työtä, Sirkka ja Arja toteavat rekvisiittapuhelimista. Arjaa naurattaa: hänen puhelunvälittäjän eli sentraalisantran työnimikkeensä oli satunnainen apulainen puhelintehtävissä koko 10 vuoden työuran ajan.

Sirkka Valkama ja Arja Lahti aloittivat puhelunvälittäjinä 15-vuotiaina.

Sirkka sai vakituisen työpaikan kesäkuussa 1959 Kuhmalahden Puhelin Oy:ltä. Kun Arja kesän 1962 lomasijaisuuden jälkeen vakinaistettiin, puhelinliikennettä hoiti valtio.

Sirkan aloittaessa puhelinkeskus sijaitsi Rinteelän talossa Ämmätsäntien varrella. Puheluita tuli siihen aikaan harvakseltaan, mutta keskuksesta ei voinut lähteä mihinkään.

– Jouluna sai soittaa vain hätäpuhelut. Sunnuntaisin jumalanpalveluksen aika oli myös rauhoitettu puheluilta.

Pohjan ja Kuhmalahden puhelinkeskukset yhdistettiin 1960-luvun alussa. Puhelunvälitys siirtyi sitä varten rakennettuun puhelinkeskukseen Pohjan kylään Tampereen ja Kuhmoisten välisen tien varteen. Aluksi puhelunvälittäjiä oli vain kaksi ja työvuorot kestivät 24 tuntia.

Noin vuoden kuluttua valtio palkkasi keskukseen lisäväkeä. Samalla työvuorot muuttuivat niin, että yövuoro kesti 12 tuntia ja kaksi päivävuoroa kumpikin kuusi tuntia.

Sosiaaliedut olivat nykyistä heikommat. Esimerkiksi äitiysloma alkoi kuukautta ennen laskettua aikaa ja päättyi kuukausi synnytyksen jälkeen.

– Työvuorossa oli yksi henkilö kerrallaan. Kenelläkään meistä ei ollut työpaikan avainta, joten vuorossa oleva päästi aina seuraajansa sisälle. Ulkovessassa käynnit jännittivät, ettei vaan mene ovi lukkoon sillä välin. 

Ihme kyllä, sellaista ei tapahtunut.

Puhelunvälittäjä istui keskuksessa välityspöydän takana. Kun pöydässä avautui läppä tai syttyi valo, se oli merkki puhelun saapumisesta ja välittäjä vastasi siihen: keskus.  Välittäjä yhdisti puhelun haluttuun kohteeseen tai otti tilauksen kaukopuhelusta. 

Tilattujen puheluiden kesto kel­lotettiin, ja lasku tuli ajan mukaan.

Kaikki Suomen puhelinluettelot tuli olla saatavilla. Yleensä puhelu pyydettiin nimellä, ei numerolla.

Suurin osa puheluista meni päivittäin numeroihin, jotka välittäjät osasivat ulkoa. Kauppiaat soittivat muun muassa Keskoon, Hankkijalle sekä Leivon ja Jaakkolan leipomoihin.

Sirkkaja Arja muistavat vieläkin paikallisten palveluiden numerot kuten kaupat, keinosiementäjä, osuuspuu, terveyssisar, kätilö, lääkäri, apteekki, pankki ja kunnantoimisto.

– Tuntui hauskalta, kun alkoi tunnistaa ihmisiä äänestä. Kaupassa ollessa tiesi, että jaaha, tuo on siitä numerosta, vaikka ei muuten ihmistä tuntenutkaan.

– Ihmiset käyttäytyivät ystävällisesti. Joku saattoi hermostua puhelun viipymiseen ja kysyä, montako on vielä edellä. Häirintäpuheluita ei keskukseen tullut.

Puhelinta käytettiin asian, ei niinkään seurustelun merkeissä. Öisin soitettiin vain hätätapauksessa.

Arja muistaa auto-onnettomuuden, jossa nuoria menehtyi ulosajossa Tervaniemessä.

– Linjat tarvittiin vapaiksi hätäpuheluita varten, joten muut puhelut katkaistiin. Yleistä hätänumeroa ei vielä silloin ollut.

Sirkan mieleen on jäänyt Maire-myrsky elokuussa 1961.

– Se oli järkyttävä työvuoro. Jokaisesta reiästä löi valkeeta ja kaikki välityspöydän läpät olivat auki ukkosmyrskyn riehuessa.

Sirkka seisoi selkä seinää vasten ja pelkäsi rakennuksen lähtevän lentoon. Ikkunasta ei näkynyt läheistä kauppaa, vaan ohilentäviä päreitä ja muuta tavaraa.

– Vikamiehet tulivat kahdelta yöllä ja kysyivät, onkos likalla hiljaista täällä. Kyllä oli, sillä kaikki linjat olivat poikki.

1970-luvulla puhelimet yleistyivät ja puhelinliikenne vilkastui. Aamuisin ja iltapäivisin työvuoroissa oli kaksi välittäjää, mutta hyöty jäi vähäiseksi, koska välityspöytiä oli vain yksi.

– Automatisointi oli järkevää ja tuntui lopulta helpotukselta. Totta kai työstä luopuminen oli myös haikeaa. Pidimme työstämme paljon, ja siitä jäi mukavia muistoja.

– Emme silloin osanneet kuvitella, millaista puhelinliikenne ja tiedonkulku nyt ovat, naiset päivittelevät.

Kommentoi / Keskustele aiheesta

Kangasalan Sanomat edellyttää, että verkkokeskustelu käydään asiallisesti ja hyvässä hengessä. Poistamme kommentit, joissa loukataan ihmisarvoa, yllytetään rikokseen, rasismiin tai jotka ovat muutoin sopimattomia tai hyvien journalististen tapojen vastaisia.

~
Takaisin ylös