Arjessa mukana | Menovinkit

Joulunaika alkaa Kangasalla lauantain joulunavaustapahtumalla – tapahtuma tarjoaa ohjelmaa koko perheelle

Joulunavauksessa nähdään tänä vuonna luonnollisesti myös joulupukki- ja -muori, joille voi käydä kertomassa vaikka joululahjatoiveet. Kuva viime vuoden joulunavauksesta. Kuva: Jouni Valkeeniemi

Kangasalan joulu avataaan yhdessä tulevana lauantaina torilla ja kulttuurikorttelissa.

– Tänä vuonna ohjelma on erittäin monipuolinen ja houkutteleva, sillä tapahtuma järjestetään monen toimijan yhteistyönä. Juhlistamme tapahtumalla myös Kangasalan Yrittäjien 75-vuotisjuhlavuotta, Kangasalan Yrittäjien puheenjohtaja Saija Haavisto kertoo kaupungin tiedotteessa.

Joulunavaustapahtuma alkaa perinteisellä joulukuusen valojen sytytyksellä kello 12. Samaan aikaan alkaa Kangasalan Yrittäjien joulupuuron jako. Puuroa riittää ensimmäisille 800:lle.

Joulupukki ja muori kiertävät tapahtumassa tervehtimässä lapsia ja aikuisia tapahtuman ajan.

Jouluista musiikkia soittavat Duo Dynamo ja Mieskuoro Laulajien kvartetti. Kangasalan Pikkuteatterin satuhahmot ilahduttavat myös tapahtumavieraita.

Kaupungin kulttuurisuunnittelija Riina Koponen kertoo, että tänä vuonna tapahtumassa nähdään myös koko perheen suomalaiseen tarinaperinteeseen pohjautuva Tonttu ja Pohjoistuuli -talviteatteriesitys, joka yhdistää teatteria, sirkustemppuja, valoja ja jättisaippuakuplia.

Metsäistä tunnelmaa Kangasala-talolle

Viime vuonna suosiota saanut valometsä avataan jälleen Kangasala-talon aukiolle kello 11 alkaen. Jouluinen valometsä koostuu 50 joulukuusesta tuhansineen valoineen.

Valometsä on ilahduttamassa ohikulkijoita ja tapahtumakävijöitä 26.11.2022–6.1.2023 välisen ajan. Kangasala-talon tiedotteen mukaan Kangasala-talo koristautuu jouluun muutenkin metsäisessä teemassa; pääovien suuret ikkunat muuttuvat kuvaukselliseksi jouluikkunaksi.

Kangasala-talossa järjestetään joulunavaustapahtumapäivänä myös tonttupaja ja tonttusuunnistusta. Kimmo Pyykkö-taidemuseoon on vapaa pääsy kello 11–17.

Lisäksi joulunavauksessa pääsee tervehtimään eläinystäviä: ponitalutusta on ohjelmassa kello 13–15 ja kaverikoirien vierailu kello 13–14.

Hämärän laskeutuessa kello 15 sytytetään keskustaan tunnelmalliset kausivalot.

Tapahtuman päävastuullinen järjestäjä on Kangasalan Yrittäjät yhteistyössä Kangasalan kaupungin ja Kulttuurikorttelin toimijoiden kanssa.

Kangasalan joulunavaus torilla ja kulttuurikorttelissa lauantaina 26.11. klo 12–16.

MainosTilaa Kangasalan Sanomat alkaen 3,50 €.Tilaa tästä

Kommentoi

Lähettämällä kommentin, olet lukenut ja hyväksynyt kommentointiin liittyvät säännöt sekä tietosuojaselosteen.