Pääuutiset | Uutiset

Hakelämmitysjärjestelmässä syttyi tulipalo Sahalahdella – ”Oli siinä omat riskinsä, jos asukas ei olisi ollut paikalla ja hereillä”

Pirkanmaan pelastuslaitos sammutti alkavan hakesiilopalon perjantaiaamuna Sahalahdella. Pelastuslaitos sai hälytyksen Pakkalantielle noin kello seitsemän aikaan aamulla.

Päivystävä palomestari Pekka Loponen kertoo Kangasalan Sanomille, että hakelämmitysjärjestelmässä oli syttynyt takapalo. Kahdesta automaattisesta sammutusjärjestelmästä vain toinen oli kytkeytynyt päälle, minkä vuoksi palo ehti levitä vähän hakesiilon puolelle.

Pelastuslaitos sai palon nopeasti hallintaan. Loposen mukaan siilosta jouduttiin poistamaan haketta, joka kasteltiin runsaasti. Hänen mukaansa koneille ei aiheutunut tulipalosta pahempia vaurioita.

Hälytyksen tulipalosta teki kiinteistön omistaja, joka myös avusti raivaustöissä.

– Oli siinä oma riskinsä, jos asukas ei ole olisi ollut paikalla ja hereillä. Palokuormaa oli paljon ja lähellä paljon vanhoja rakennuksia, Loponen kertoo.

Hälytys palosta tuli ensin pienenä rakennuspalona. Hetken kuluttua se muuttui keskisuureksi. Ensivaiheessa paikan päälle lähti kahdeksan pelastuslaitoksen yksikköä.

Kommentoi

Lähettämällä kommentin, olet lukenut ja hyväksynyt kommentointiin liittyvät säännöt sekä tietosuojaselosteen.