Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttö­kokemuksen parantamiseksi. Lisätietoja.
Etusivu Uutiset KS-digi Tapahtumat Boksi Kuvat Blogit Ajankohtaista
Lounaalle KangasallaLounaalle Kangasalla

Kaaharit kuriin

Kolumni - 15.8.2018 kello 0.00
Late Hollo

Kun Liikkuva poliisi lakkautettiin vuonna 2014, liikenteenvalvonta on ainakin oman kokemukseni mukaan vähentynyt selkeästi. Itseäni ei ole puhallutettu liikenteessä sitten vuoden 2010.

Poliisien resursseja on kiristetty koko ajan, joten se on joutunut turvautumaan liikennevalvonnassa täsmäiskuihin. Ylinopeuksia valvovat lähinnä enää peltipoliisit, jokusen kerran viime vuosien aikana olen nähnyt poliisin pakettiauton, joka mittaa nopeuksia.

Sakkoja en ole saanut enää neljään vuoteen, vaikka ajan todella paljon etenkin kesäisin. Pientä ylinopeuttakin on tullut päästeltyä, tunnustan. Tästä ruoskin itseäni, vaikka vielä enemmän ruoskii vaimoni, kun sattuu repsikan penkillä istumaan.

Vähentynyt valvonta johtaa kiistatta liikennekurin höltymiseen, onneksi se ei ainakaan vielä ole näkynyt tilastoissa liikennekuolemien lisääntymisenä.

Monesti oikein toivon, että partio pysäyttäisi ja siniseen pukeutunut herrasmies kehottaisi ystävällisesti ”reippaaseen puhallukseen”. Eipä ole tullut vastaan.

Kun valvonta vähenee, se huomataan. Nuoriso on toki harrastanut kaahailua maailman sivu, oli valvontaa tai ei – ja oli alla sitten auto tai moottoripyörä. Mutta syyttömiä eivät ole vanhemmatkaan kuljettajat.

Kun kesällä tulee auton mittariin 3 000–4 000 kilometriä kuukaudessa, näkee väkisinkin mitä mielipuolisempia ohituksia.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Hyppää mukaan KS100-juhlavuoteen!

En ymmärrä, mitä näiden ihmisten päässä liikkuu. Paitsi että oma henki laitetaan alttiiksi minimaalisen aikasäästön eteen, vielä karmeampaa on, että laitetaan myös tyystin viattomien ihmisten henki.

Orivedeltä tännepäin ajaessa näkee mitä uskaliaimpia ohituksia jatkuvalla syötöllä, toinen paikka on Tampereelta Lahden tietä tultaessa ennen Lentolan liittymää.

Jos palataan moottoripyöräilijöihin, heillä on aivan omat paikkansa, jossa he tietävät saavansa kaahata surutta ilman pelkoa poliisivalvonnasta.

Muutama tyhjä parkkipaikka ja teollisuusalue löytyy, niiden etuna on se, ettei siellä ole muita ihmisiä; motoristi riskeeraa vain oman terveytensä.

Yksi erittäin vaarallinen paikka on todistettavasti (olen kotiterassilta iltaisin katsellut) yli kilometrin mittainen suora Suoraman liikuntahallilta Aaakkulantietä paloaseman risteykseen.

Väitän liioittelematta, että se on suora, missä kokeillaan, kuinka paljon pyörästä lähtee irti, sen verran mielipuolisia kiihdytyksiä ja keulimisia olen kyseisellä pätkällä nähnyt.

Myös moni rässää tuolla suoralla autollaan kuin ruusperi. Tiellä on kuitenkin useita liittymiä ja kävelytiellä kulkee paljon lapsia jalan sekä pyörillään.

Poliiseja en ole sillä tiellä nähnyt koskaan. Tervetuloa pusikkoon ”hiustenkuivaajan” kanssa.

Näiden kaaharien olisi syytä miettiä, kuinka mahtaa loppuelämän aikana painaa mieltä, jos keilaa kuoliaaksi yhdenkin ihmisen.

Itseltäkin voi henki mennä, mikä ei olemassa olevan tiedon mukaan ole sekään välttämättä kovin mukavaa.

Kommentoi / Keskustele aiheesta
Hyppää mukaan KS100-juhlavuoteen!
~
Takaisin ylös