Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttö­kokemuksen parantamiseksi. Lisätietoja.
Etusivu Uutiset KS-digi Tapahtumat Boksi Kuvat Blogit
Paikalliset palvelut keskeisellä paikalla osoitteessa kauppaympyra.fiPaikalliset palvelut keskeisellä paikalla osoitteessa kauppaympyra.fi

Kaaos kasvaa kuin nurmikko

Kolumni - 30.8.2017 kello 8.00
Lauri Hollo

Kun omakotitalon ympärillä on parituhatta neliömetriä nurmikkoa, joutuu ihminen yhden kesän aikana tarttumaan aika usein ruohonleikkuriin.
Kun surautat koko setin, voit olla varma, että pian sataa vettä ja paistaa aurinko vuorotellen. Viikossa samaan urakkaan on ryhdyttävä jälleen. Ja sitä seuraavalla, ja sitä…
Kun tarkemmin miettii, nurmikon ajaminen on kuin ihmisen elämä. Teet hiki hatussa, nautit hetken lopputuloksesta, mutta pian alat stressata, että hihat on käärittävä uudelleen. Ja myös elämäämme hiipii välillä käärmeitä; huomasin sadasosasekunnin liian myöhään omenapuun alla kerällä loikovan eläimen, mutta viesti aivoista kroppaan ei kulkenut riittävän nopeasti, ja ”hän” päätti päivänsä Jonseredin armottomiin teriin.
En jäänyt analysoimaan rotua, kunhan siivosin nahkaisen silpun nopeasti bioroskikseen.

Käärmeen surmaaminen jäi kummittelemaan mieleeni, vaikka se tapaturmainen olikin. Ihmisen elämään luikertelee myös joskus käärmeitä. Etkä aina ehdi tai pysty niitä väistämään. Ikävätkin asiat on voitettava ja niistä päästävä yli. Ihmiset, jotka käyvät ”päällesi” on parempi unohtaa kuin ryhtyä loputtomiin väittelyihin, murskakritiikki on pystyttävä painamaan villaisella ja otettava opiksi.
Sairauksille emme mitään voi, mutta kun sellainen omalle tai läheisen kohdalle luikertelee, on vain pysyttävä positiivisena ja uskottava parasta kaiken sen pelon keskellä. Siinä onnistuin, pariinkin kertaan tämän kesän aikana. Käärme menehtyi, ihminen ei.
Työkin on kuin nurmikon kasvamista ja leikkaamista. Sama toistuu joka päivä; keität kahvia, menet termospullon kanssa työhuoneelle, taistelet yrittäjän kaaosta vastaan, yrität leikata jokaisen sojottavan korren poikki. Mutta aina ne kasvavat takaisin.

Siksi olisi äärimmäisen tärkeää olla edes joskus välittämättä, vaikka tajuat koko pihamaan ruohon olevan ruokoton kuin puliukon parta. Koko ajan ei voi tehdä kaikkea. Kyllä se nurmikko siitä ensi viikollakin katkeaa, jos ei muuten niin viikatteella. Samalla tavalla tulisi jättää katkomatta työelämän sojottavat korret; antaa niiden rehottaa hetki, minkä aikana voidellaan omaa leikkuria perheen ja ystävien kanssa.
Jos niin ei tee, käy kuin eilen; ruohonleikkurin kone alkoi yhtäkkiä savuttaa ja piiputtaa ilman näkyvää syytä. Olisiko pieni moottori joutunut jo liian lujille armottomassa paineessa? Yski, sammahteli, käynnistyi silti aina mitenkuten uudelleen ja teki lopulta tehtävänsä. Liian usein olo on kuin köhivällä ruohonleikkurilla. Miksi oman ajan ottaminen on silti niin pahuksen vaikeata?
Kurkistan työhuoneen ikkunasta ulos – yksi pahuksen pläntti jäi eilen leikkaamatta. Siinä se liehuu kuin heinäpelto tuulessa. Jos lähden leikkaamaan sitä, kurkkaan ulkopuolelta ikkunasta työhuoneeseen ja näen nämä kuvainnolliset ruohonkorret tällä puolella.
Olkoon, molemmat. Pidän vapaapäivän. Vaikka kiireisen paineistetulle nykyihmiselle huominen on tänään, voisi päättää hiukan useammin, ettei maailma kaadu, vaikka tämä päivä olisi vasta huomenna. Tai ylihuomenna.

Lähetä tekstari!
Kommentoi / Keskustele aiheesta
Lähetä tekstari!
~
Takaisin ylös