Kahden veturinkuljettajan perheessä arki pyörii juna-aikataulujen mukaan – työvuoro voi alkaa minä päivänä ja mihin aikaan vain

0
Jarmo ja Suvi Dahlman elävät arkea, jonka aikataulut määrää Suvin työ. Koska Jarmo on työskennellyt itsekin veturinkuljettajana, hän ymmärtää, että ilta- ja yöpainotteinen työ on välillä hyvin kuluttavaa.

Rautateillä ja junilla on hyvin keskeinen rooli Jarmo ja Suvi Dahlmanin elämässä. Pariskunta tyttärineen asuu Kangasalan Asemalla aivan kivenheiton päässä Tampereen ja Oriveden välisen rataosuuden kiskoilta. Ammatiltaan molemmat ovat veturinkuljettajia.

Tampereelta kotoisin olevat Dahlmanit tapasivat ensimmäisen kerran vuonna 2007 Helsingissä. Jarmo koulutti silloin VR:n uusia kuljettajia ja sai oppilaakseen Suvin.

Rakkaus ei roihahtanut ensikohtaamisessa eikä heti sen jälkeenkään. Romanttisessa mielessä Dahlmanit löysivät toisensa vasta Suvin valmistuttua ja päästyä kuskiksi Tampereelle.

Suvista tuli veturinkuljettaja oikeastaan sattumalta.

Kun työ edellisessä työpaikassa lähettifirmassa loppui, hän päätti laittaa hakemuksen VR:n silloiseen kuljettajakoulutukseen.

Nykyään veturinkuljettajista muutama kymmenen on naisia. Reilut kymmenen vuotta sitten nainen junakuskina oli vieläkin harvinaisempi näky.

– Olin kymmenes tai yhdestoista valmistunut. Työurani alussa naiskuljettaja oli outo juttu. Veturiin tultiin oikein erikseen kurkkaamaan, että onko siellä nainen, Suvi kertoo.

Joskus Helsingin rautatieasemalla odottelin raiteen vapautumista. Kuulin, että joku matkustaja oli ihmetellyt, miksi kuljettaja ei käännä rattia ja aja viereiselle vapaalle raiteelle.

Jarmolle veturinkuljettajaksi päätyminen taas ei ollut sattumankauppaa, ei ollenkaan.

– Olen ollut vuodesta 1979 asti rautateillä. Isäni oli veturinkuljettaja, eli ammatti on tullut minulle geeneissä. Lapsena minulla ei ollut mitään muita leluja kuin junia, hän kertoo.

Suvin mielestä veturinkuljettajana pärjää nainen siinä kuin mieskin, vaikka työhön kuuluukin joitakin fyysistä voimaa vaativia työtehtäviä.

Kuljettaja säätelee kulkupelin vauhdin

Junan päällikkönä kuljettaja huolehtii sekä matkustaja- että tavarajunien lähtövalmisteluista. Niihin kuuluu junatyypistä riippuen esimerkiksi veturin hakemista varikolta ja niiden kytkemistä vaunuihin. Ennen lähtöä tarkistetaan aina jokaisen vaunun jarrut.

Dahlmanien mukaan ihmiset luulevat toisinaan, että kuljettaja ohjaa junaa. Todellisuudessa juna liikkuu kiskoja pitkin liikenteenohjauksen mukaan. Kuskin tehtävä on säädellä junan vauhtia.

– Joskus Helsingin rautatieasemalla odottelin raiteen vapautumista. Kuulin, että joku matkustaja oli ihmetellyt, miksi kuljettaja ei käännä rattia ja aja viereiselle vapaalle raiteelle, Suvi kertoo huvittuneena.

Rahtijunien aikataulut ovat yleensä hieman löysemmät kuin matkustajajunien. Suvi Dahlman nauttii, että pääsee työssään seuraamaan Suomen vaihtuvia maisemia aitiopaikalta veturin hytistä.
Kuva: Dahlmanien kotialbumi

Veturinkuljettajan työhön kuuluu myös ratkoa ja korjata vetureihin tyypillisesti tulevia vikoja. Joskus juna kuitenkin hajoaa niin, että kuljettajan taidot eivät riitä sen liikkeelle saamiseen.

Suomen vaihtelevat keliolosuhteet aiheuttavat haasteita raideliikenteelle. Esimerkiksi lumipyry voi passittaa kuljettajan ulkotöihin.

– Jos lumi tukkii vaihteet, eikä liikenteenohjaaja saa niitä toimimaan, kuljettaja ottaa luudan ja menee puhdistamaan, Jarmo kertoo.

Taskussa on usein monta ”ajokorttia”

Junankuljettajalla on oltava Traficomin myöntämä rautatieliikenteen kuljettajan lupakirja. Se ei kuitenkaan oikeuta ajamaan mitä tahansa veturia, vaan kuljettajalla on oltava erillinen pätevyys kuljettamaansa veturiin.

– Jos ajat nissanilla, voit ottaa allesi myös mersun. Mutta veturia et voi kuskata, ellei sinulla ole kyseisen mallin ”ajokorttia”, Jarmo selventää.

Dahlmanien mukaan veturit ovat niin erilaisia, ettei veturia, johon ei ole perehtynyt saa välttämättä edes liikkeelle.

Pelkästään matkustaja- ja tavarajunan kuljettamisessa on iso ero, sillä jo niiden vauhti on aivan eri luokkaa.

– Tavarajunalla mennään yleensä 80-90 kilometriä tunnissa, kun taas matkustajajunalla jopa 220 tuntinopeutta, Jarmo kertoo.

Etenkin matkustajajunien aikataulut ovat vuosien varrella tiukentuneet. Lyhyemmässä ajassa ajetaan pidempiä matkoja – työtahti on kaikin puolin tiiviimpi.

Ennen vanhaan junalla pysähdyttiin kahville

Tavarajunalla puksuttelu on hieman leppoisampaa siinä mielessä, että aikatauluissa on enemmän ilmaa. Entisaikojen kaltaisten taukojen pitämiseen ei sentään enää liikene aikaa.

– Ikääntyneet kuljettajat muistelevat, kuinka he ennen vanhaan pysähtyivät kesken matkan keräämään marjoja ja sieniä, Suvi kertoo.

– Kahvit keitettiin ja paistettiin makkaraa, Jarmo täydentää huvittuneena.

Suvi Dahlman on työskennellyt veturinkuljettajan jo 12 vuotta. Kuvassa hän on Sr3-sarjan veturin ohjaamossa.
Kuva: Dahlmanien kotialbumi

Nykyäänkin matkalla tankataan energiaa eväistä, tosin työn sivussa. Veturit on varusteltu yleensä jääkaapilla sekä kahvin- ja vedenkeittimellä. Uusimmista löytyy myös mikro.

Ajaessa saa viihdyttää itseään kuuntelemalla radiota. Henkilökohtaista puhelinta ei saa räplätä tai tehdä muuta keskittymistä häiritsevää.

Kaikilla mukavuuksilla vetureita ei ole siunattu, mikä aiheuttaa välillä hauskojakin kommelluksia.

– Vessaanhan veturissa ei pääse ajon aikana. Rahtijunalla liikkuessa voi väistää sivuraiteelle, pysäyttää ja hypätä ulos junasta, ellei sitten ole valtavasti lunta. Matkustajajunissa vessa löytyy vaunuista. Joskus on ollut sellaisia tilanteita, että kuskin on ollut pakko pysäyttää päästääkseen käymään siellä, Dahlmanit kertovat huvittuneena.

Veturinkuljettajan työ on vuorotyötä sanan varsinaisessa merkityksessä. Työvuoro voi sijoittua mille tahansa viikonpäivälle ja alkaa käytännössä mihin vuorokauden aikaan vain. Usein ajot painottuvat iltoihin ja öihin. Kolmen viikon vuorolistalla voi olla muutama kymmenenkin yötyötuntia.

Koti-isyys helpottaa arkea

Epäsäännöllisyyden vuoksi työ määrittelee pitkälti Dahlmanien arkea.

– Kuljettajien työvuorolistat tulevat viikkoa ennen edellisen päättymistä. Arki rakennetaan listan ympärille, Jarmo kertoo.

Paletin koossa pitämistä helpottaa huomattavasti se, että Jarmo on pääasiassa kotona. Hän jäi eläkkeelle veturinkuljettajan töistä kolmisen vuotta sitten, kun pariskunnan tytär syntyi. Nyt kun lapsi on perhepäivähoidossa osan viikosta, Jarmo pääsee välillä ajamaan taksikeikkoja harrastuksenomaisesti.

– Jos Jarmo olisi vuorotöissä, en tiedä, miten kuvio onnistuisi, Suvi pohtii.

Puolison koti-isyydessä on myös se hyvä puoli, että kun Suvi tulee rättiväsyneenä kolmen aikaan yöllä töistä, Jarmo huolehtii siitä, että taapero antaa äidin nukkua pidempään kuin kello kuuteen aamulla.

Ympäri Suomea junaileva Suvi nauttii vuorokauden ja vuodenaikojen seuraamisesta veturin hytistä.

Koska Jarmo on työskennellyt samalla alalla, Suvin on helppo puhua hänelle töissä sattuneista asioista.

Toisinaan Suvi soittaa miehelleen töistä ja kysyy neuvoa kiperään tilanteeseen.

– Olen Suvin henkilökohtainen helpdesk, Jarmo naurahtaa.

Lähtö ja paluu aina Tampereelle

Suvin työvuoro alkaa aina Tampereelta ja päättyy aina samaan kaupunkiin. Hän ajaa ensin junavuoron määrätylle asemalle, esimerkiksi Seinäjoelle, Poriin, Helsinkiin tai Jyväskylään.

Määränpäästä hän lähtee joko ruokailutauon jälkeen takaisin tai pitää muutaman tunnin lepotauon ennen kuin hyppää taas Tampereelle menevän junan puikkoihin. Pisimmillään Suvi voi olla töiden vuoksi poissa kotoa yhtäjaksoisesti vuorokauden.

Pääkaupunkiseudun suunta ei kuulu suurimpiin suosikkeihini. Siellä on niin hetkistä. Kaikista näkee, että on kiire.

Hän ei vaihtaisi veturinkuljettajan työtä mihinkään muuhun ammattiin.

Vaikka työ on pitkien istumisjaksojen ja voimaa vaativien työtehtävien vuoksi kuluttavaa, ja vaikka kuskina joutuu toisinaan ottamaan vastaan junan myöhästymisestä ärsyyntyneiden matkustajien tuimia ilmeitä ja käsimerkkejä, saavat työn hyvät puolet unohtamaan ikävät asiat nopeasti.

Ympäri Suomea junaileva Suvi nauttii vuorokauden ja vuodenaikojen seuraamisesta veturin hytistä. Radan varressa näkyy toisinaan perheitä, jotka heiluttavat yhdessä ohikiitävälle junalla. Veturin ohjaamo on myös oiva nelijalkaisten tarkkailupaikka.

– Eläimiä, kuten hirviä ja peuroja en juurikaan nähnyt ennen kuljettajaksi ryhtymistä, Suvi toteaa.

Pääkaupunkiseutu on hektistä

Hänen suosikkireitteihinsä kuuluu Tampereen ja Seinäjoen välinen rataosuus. Hän pitää reitin simppeliydestä, vaikka Jarmo vitsaileekin sen olevan tylsää suoraa suota.

– Pääkaupunkiseudun suunta ei kuulu suurimpiin suosikkeihini. Siellä on niin hektistä. Kaikista näkee, että on kiire, Suvi miettii.

Hän haluaa mainita vielä yhden työn hyvän puolen: mahtavan työporukan.

– Yleensä menen töihin vähän aikaisemmin, jotta ehdin vaihtaa ajatuksia työkavereiden kanssa kahvihuoneessa.

Kommentoi

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi.