Pääuutiset | Uutiset

Kaikki yli 60-vuotiaat kangasalalaiset ja 18-69-vuotiaat riskiryhmäläiset voivat ottaa nyt neljännen koronarokotuksen

Kuva: KS Arkisto

Kaikki yli 60-vuotiaat Kangasalan ja Pälkäneen yhteistoiminta-alueen asukkaat voivat saada nyt neljännen koronarokotteen, Kangasalan kaupunki tiedottaa.

Neljänsiä rokotuksia annetaan paitsi kaikille yli 60 vuotiaille, myös kaikille 18-69-vuotiaille riskiryhmiin kuuluville kuntalaisille. Riskiryhmät määritellään samalla tavalla kuin aiemminkin.

Neljäs rokotuskierros laajeni Kangasalla jo heinäkuussa 70-79-vuotiaisiin, jotka eivät kuulu riskiryhmiin.

Sitä ennen neljättä annosta on tarjottu muiden muassa yli 80-vuotiaille, iäkkäille hoivakodeissa asuville ja voimakkaasti immuunipuutteisille yli 12-vuotiaille.

Loma-ajasta johtuen koronarokotusaikoja on vielä rajoitetusti tarjolla. Kaupungin mukaan lisää aikoja aukeaa verkkoon elokuun aikana. Tarpeen mukaan järjestetään myös ajanvarauksettomia walk in -rokotuspäiviä.

Kolmannesta kolme kuukautta

Terveyden ja hyvinvoinninlaitos THL antoi heinäkuun puolivälin tienoilla suosituksen, että kunnat alkaisivat tarjota neljänsiä rokoteannoksia tietyille väestöryhmille jo heinäkuussa tai viimeistään elokuun alusta.

Suosituksen mukaan neljänsiä rokoteannoksia voidaan tarjota portaittain siten, että ensin neljänteen rokoteannokseen oikeutettuja ovat 70-79-vuotiaat, jotka eivät kuulu lääketieteellisiin riskiryhmiin, 18-69-vuotiaat lääketieteellisin riskiryhmiin kuuluvat ja 60-69-vuotiaat, jotka eivät kuulu lääketieteellisiin riskiryhmiin.

Neljäs koronarokoteannos voidaan antaa, kun kolmannesta annoksesta on kulunut vähintään kolme kuukautta.

Tämänhetkisen tiedon mukaan sairastettu koronatauti vastaa yhtä rokoteannosta. Neljännen rokotteen tarvetta ei ole, jos on saanut kolme rokoteannosta ja sairastanut koronan kerran tai useammin.

MainosTilaa Kangasalan Sanomat alkaen 3,50 €.Tilaa tästä

Kommentoi

Lähettämällä kommentin, olet lukenut ja hyväksynyt kommentointiin liittyvät säännöt sekä tietosuojaselosteen.