Kaksi pilkkijää pelastettiin ajelehtineelta jäälautalta Längelmävedellä

0

Pirkanmaan pelastuslaitos hälytettiin lauantaina noin kello 16 Sahalahdelle Längelmävedelle. Madesaarenkarin tuntumassa Ponsanselän eteläpuolella odotti apua kaksi pilkkijää. Miehet olivat jääneet jumiin jäälautalle.

Pilkkijät hälyttivät itse apua.

– He kertoivat, että äkillinen virtaus oli hajottanut jään ja vienyt lautan mukanaan, kertoo palomestari Matti Saarinen.

Pelastuslaitos saapui paikalle usean yksikön voimin.

VPK:n pintapelastajat hakivat miehet turvallisesti kuivalle maalle rannassa olleen soutuveneen avulla.

– Pilkkijät olivat hyvissä varusteissa, heillä oli molemmilla yllään kelluntapuvut, Saarinen kuvailee.

Jäälautta oli noin 100 metrin päässä rannasta. Välissä oli Saarisen mukaan noin 40-50 metriä avovettä.

Miehet saatiin hyvävointisina takaisin rannalle varusteineen ja kalasaaliineen.

– Heillä ei ollut välitöntä hengenhätää, vaikkakin sääolosuhteet alkoivat olla jo hankalat, Saarinen kuvailee.

Räntäsateen lisäksi myös tuulten uskotaan voimistuvan lähitunteina, jonka vuoksi pelastustöillä oli kiire.

Pelastuslaitos muistuttaa, että jäät ovat todella heikot ja runsaat vesisateet heikentävät sitä sekä ylä- että alapuolelta.

Kommentoi

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi.