Mainos

Kangasalan lumoava joulu ja Joulukylä avattiin lauantaina!

Kangasalan lumoavan joulun yhteydessä lauantaina avattiin myös Kangasalan Joulukylä, joka on avoinna 20.12 asti. Joulukylä on avoinna aina lauantaisin klo 11-15 ja keskiviikkoisin klo 16-20 sekä itsenäisyyspäivänä klo 11-15.

Kangasalla juhlittiin joulukauden alkamista koko perheen voimin. Samalla sytytettiin Kangasalan jouluvalot. Tapahtuma alkoi Kangasalan kaupungin tervehdyksellä, jonka esitti kaupunginhallituksen puheenjohtaja Saana Vahvelainen. Kangasalan Yrittäjien tervehdys kuultiin Jari-Matti Auttilalta ja perinteisen puuropuheen piti Jussi Haavisto. Kangasalan Yrittäjät jakoivat viime vuoden tapaan 800 annosta puuroa.

Kangasalan Yrittäjien tarjoamaa joulupuuroa jonotti suuri määrä ihmisiä.

Tapahtumassa esiintyi Hauskis -koira sekä Prinsessa Tuulispää ja menoa vauhditti laulavat tontut triona. Tapahtumalavalla nähtiin myös Pirkanpoikien Vokaaliyhtye ja päivän kruunasi rockyhtye Kormus vauhdikkaalla menollaan. Tapahtuman juonsi laulava tonttu Heikki Mäenpää, joka toimi myös tapahtuman vastaavana tuottajana.

”Saimme paljon hyvää palautetta ja kiitosta tapahtumasta useilta tahoilta ja joku jopa kehaisi, että tämä oli tähän mennessä paras joulun avaus. Kädentaitajien puoti Kangasala-talossa veti paljon asiakkaita ja Kimmo Pyykkö -taidemuseossakin kävi reilu 550 kävijää. Monipuolinen musiikki kantoi läpi tapahtuman. Tapahtumassa oli eri ikäisiä kävijöitä ja sen mukaan olimme ohjelmankin rakentaneet – jotain kaikille. Kävijöitä oli tänä vuonna reilusti yli 2000. Joulutori ja Joulukylä toimivat hienosti myös yhdessä. Keli oli kylmä, mutta sää mitä kaunein, joten pieni pakkanen ei haitannut menoa. Kävijät jopa viipyivät kauemmin kuin ennen. Perinteinen joulupuuro puheineen toi jälleen hyvää mieltä. Iso kiitos kaikille järjestäjille ja talkoolaisille.” tapahtuman vastaava tuottaja Heikki Mäenpää kiittelee.

Joulupukki ja Muori olivat tapahtuman ikisuosikit.
Kormus veti puoleensa suuren määrän yleisöä.
Tonttutrio viihdytti yleisöä pitkin päivää.
Prinsessa Tuulispää ja Hauskis -koira tanssittivat lapsia.

Kangasala-talo muuntautui Joulutaloksi

Kädentaitajien Joulupuoti avautui laajempana kuin koskaan ennen ja yläkerrassa kävi kova kuhina. Kädentaitajia käsitöineen oli paikalla lähes 20. Lisäksi Kimmo Pyykkö -taidemuseoon oli vapaa pääsy ja Kangasala-talolla lipputarjouksia puoleen hintaan. Lapsille suunnattua maksutonta ohjelmaa oli myös aina tonttusuunnistuksesta askarteluun Tonttupajassa. Tonttupaja on avoinna edelleen joka keskiviikko klo 15-17 aattoon asti.

Kädentaitajien Joulupuoti valtasi Kangasala-talon yläkerran.

Uuden Kangasalan Joulukylän avasi vuoden 2023 Kangasalainen Mikko Heinämäki.

Joulukylä on rakennettu Kangasala-talon Valometsän keskelle ja se on avoinna keskiviikkoisin klo 16-20 ja lauantaisin klo 11-15 sekä itsenäisyyspäivänä klo 11-15.

Joulukylässä tehtiin lauantaina jouluostoksia käsitöistä herkkuihin. Jalmarin Joulukievarissa nautittiin mm. kuumaa glögiä viltin alla ja tarjolla oli myös paikallista Vehoniemen joulusimaa suosittujen lusikkamunkkien kanssa. Joulukylästä sai hankittua myös ruuat joulupöytään!

Kangasalan Joulukylässä on mukana koruvalmistaja designer Ilone, puukko- , nahka- sekä rautatuotteiden valmistaja Old Elk, Vehoniemen Joulupuoti, Panco herkullisine joulukaloineen, Jalmarin Joulukievari, Taikahile jouluisten makeisten ja taikamaan hattaran kera sekä Kangasalan Yrittäjät, jotka kokoavat laajan valikoiman kädentaitajien käsitöitä samaan puotiin.

”Joulukylästä löytyy paljon paikallisia, käsintehtyjä lahjaideoita ja sieltä voi käydä ostamassa myös herkut joulupöytään. Ei ihme, että Joulukylä oli niin suosittu ja siellä kävi taukoamatta kova kuhina. Monet myyjät kertoivat myyneensä osan tuotteista päivän aikana loppuun. Ruokamyynti kävi myös kuumana ja vaihtoehtoja löytyi varmasti joka lähtöön. Saimme todella hyvän startin Kangasalan uudelle Joulukylälle, josta varmasti muodostuu nyt uusi perinne keskustaan. Joulukylä on avoinna 20.12 asti, joten ostoksia kannattaa käydä tekemässä seuraavien viikkojen aikana. Yllätysohjelmaa on luvassa aukioloaikoina sekä joulupukin vierailuja aina lauantaisin klo 12.” kertoo Kangasalan kaupungin tapahtumakoordinaattori Jasmine Pajari.

Tutustu Joulukylään täällä: Kangasalan Joulukylä – Kangasala

Joulukylässä kävi jatkuva kuhina koko päivän ajan.

Old Elk ilahdutti käsintehdyillä puukoilla ja nahaktutoteilla sekä käsintaotuille rautatuotteilla.

Taikahileen puodissa pääsi pyöräyttämään lisäksi onnenpyörää.

Ilosella oli myynnissä mm. ihania korvakoruja ja lahjatavaroita.

Vehoniemen puoti oli täynnä herkkuja joulun ajaksi.

KategoriaMainos

Yksi kommenttiKommentoi

  • Heidi Helander28.11.2023 klo 08:50

    Taas niin mukavaa ja kaunista Kangasalla.

Kommentoi

Lähettämällä kommentin, olet lukenut ja hyväksynyt kommentointiin liittyvät säännöt sekä tietosuojaselosteen.