Uutiset

Kangasalan Sanomien tulos pysyi kannattavana – ”Haastavista ajoista huolimatta mediayhtiön on pystyttävä jatkuvasti kehittymään”

Kangasalan Sanomien sovellus sisältöineen on noussut yhä suositummaksi käyttöliittymäksi lukijoiden keskuudessa. Suurin osa sisältöjen käyttäjistä käyttää nykyään mobiililaitetta.

Vuosi 2023 jatkui suomalaisessa mediakentässä haasteellisena. Myös Kangasalan Sanomissa viime vuosi oli monella tapaa poikkeuksellinen.

Erityisesti kulujen rankka nousu, ja kuluttajien taloudellisen tilanteen tiukkeneminen aiheuttivat haasteita toiminnalle. Muun muassa paperin hinta on pysynyt edelleen korkeana ja Postin jakelukustannukset ovat jatkaneet nousuaan.

Kangasalan Sanomat Oy:n liikevaihto pysyi lähes muuttumattomana vuotta aikaisemmasta ja oli vuonna 2023 yhteensä 1,14 miljoonaa euroa. Ilmoitusmyynti veti hieman edellisvuotta paremmin, mutta samaan aikaan tilaustuotot vähenivät hiukan.

Digituotteiden suosio jatkoi kuitenkin kasvuaan, ja Kangasalan Sanomien digilevikki kasvoi edellisvuodesta 29 prosenttia.

Kasvaneista kustannuksista huolimatta Kangasalan Sanomien toiminta pysyi kannattavana. Vuonna 2023 yhtiön liikevoitto oli 4 800 euroa ja tilikauden voitto 28 500 euroa.

Vuoden suurimpana muutostyönä yhtiössä tehtiin uudistusprojekti, jonka tuloksena uusittiin printin ja digin ulkonäkö sekä julkaisujärjestelmä.

– Haastavista ajoista huolimatta mediayhtiön on pystyttävä jatkuvasti kehittymään. Yhden kehitysprojektin tultua maaliin on aloitettava jo uusi, kommentoi yhtiön toimitusjohtaja-päätoimittaja Heli Keskinen.

Hän korostaa, että erityisesti digitaalisessa kehityksessä on jatkettava määrätietoista työtä.

– Kangasalalaiset ovat löytäneet verkkosivumme ja sovelluksemme upeasti. Siitä kertovat sekä kasvavat tilaajamäärät että sivustojen liikennemäärät, jotka kasvavat edelleen voimakkaasti.

Kansallisen Mediatutkimuksen (KMT) mukaan Kangasalan Sanomat tavoitti vuonna 2023 keskimäärin 26 300 lukijaa viikossa. Printtilehden viikoittainen tavoittavuus oli 18 400 lukijaa ja digituotteiden 12 400 lukijaa viikkotasolla.

– Jatkamme määrätietoista kehittämistä, koska haluamme olla kangasalalaisten käytetyin mediakanava, Keskinen sanoo.

Viime viikon keskiviikkona pidetty yhtiökokous päätti, että osakkeenomistajille maksetaan tuloksesta osinkoja 3 euroa osaketta kohdin.

Vuosi oli Kangasalan Sanomille 105. ilmestymisvuosi. Yhtiön palveluksessa on 10 työntekijää.

Yhtiön hallituksessa jatkavat Sonja Danielsson, Johanna Huurre, Tuomo Marttila, Päivi Nurminen ja Harri Oesch. Torsti Tulenheimon vetäydyttyä hallitustyöskentelystä hänen tilalleen hallitukseen valittiin Tapio Tulenheimo.

MainosTilaa Kangasalan Sanomat alkaen 3,50 €.Tilaa tästä

Kommentoi

Lähettämällä kommentin, olet lukenut ja hyväksynyt kommentointiin liittyvät säännöt sekä tietosuojaselosteen.