Kangasalan Sanomilla takana kasvun vuosi – Myös levikki nousi sekä digissä että printissä

0
Asettamasi evästeasetukset estävät jakopainikkeiden käytön.
Kangasalan Sanomien sovellus

Vuosi 2021 oli Kangasalan Sanomissa kasvun vuosi. Yhtiön toimitusjohtaja-päätoimittaja Heli Keskinen iloitsee hyvästä tuloksesta ja toiminnallisten tavoitteiden saavuttamisesta.

– Erityisen iloinen olen siitä, että lehden levikin lasku on saatu käännettyä kasvuksi. Viime vuonna digilevikkimme kasvoi 66,8 prosenttia ja printtilevikki 4,3 prosenttia edellisvuodesta, Keskinen sanoo.

Verkkosivujen ja sovelluksen käyttö on lisännyt suosiotaan. Niiden yhteenlasketut sivulatausmäärät kasvoivat edellisestä vuodesta yhteensä 68 prosenttia.

– Kangasalalaiset ovat löytäneet uudistuneet digipalvelumme erinomaisesti. Aiomme jatkaa niiden kehitystyötä, jotta voimme palvella jatkossa lukijoitamme entistä paremmin, Keskinen sanoo.

Hyvä taloudellinen tulos

Kangasalan Sanomat Oy:n taloudellinen tulos oli vuonna 2021 yhteensä 102 000 euroa. Tulos kasvoi vuotta aikaisemmasta, vuonna 2020 tilikauden tulos oli 54 000 euroa.

Hyvä tuloksen takana on kasvanut liikevaihto, joka nousi 1,04 miljoonasta eurosta 1,1 miljoonaan euroon.

Liikevaihdon kasvu tulee sekä kasvaneesta ilmoitus- että tilausmyynnistä. Ilmoitusmyynnin euromäärät kasvoivat edellisvuodesta 9 prosenttia ja tilausmyynnin 5,4 prosenttia. Ilmoitusmyynnin kasvua selittää osin vuoden 2021 alkukesästä käydyt kuntavaalit.

Tulosta paransivat myös osakkeiden myyntivoitot sekä journalistiseen työhön myönnetty valtionavustus.

Maanantaina pidetty yhtiökokous päätti, että osakkeenomistajille maksetaan tuloksesta osinkoja 5,5 euroa osaketta kohdin. Edellisenä vuonna osinkoja maksettiin 4,5 euroa per osake.

Yhtiön omavaraisuusaste on 83,6 prosenttia ja maksuvalmius parantunut entisestään.

Vuosi oli Kangasalan Sanomille 103. ilmestymisvuosi. Toimintavuoden aikana julkaistiin 52 painettua lehteä. Yhtiön palveluksessa on 10 työntekijää.

Yhtiön hallituksessa jatkavat Sonja Danielsson, Johanna Huurre, Päivin Nurminen, Harri Oesch ja Torsti Tulenheimo. Pitkäaikaisen jäsenen Mikko Meurmanin tilalle hallitukseen valittiin Tuomo Marttila.

Kommentoi

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi.

Lähettämällä kommentin, olet lukenut ja hyväksynyt kommentointiin liittyvät säännöt sekä tietosuojaselosteen.