Uutiset

Kangasalan väkiluku kasvoi viime vuonna yli 500 asukkaalla ja ylitti jo 33 000 – Myös uusia asuntoja valmistui edellisvuotta enemmän

Kangasalla myönnettiin viime vuonna rakennuslupa kahdeksalle kerrotalolle. Kuvassa T2H:n rakentama asuinkerrostalo Lamminrahkassa. Kuva: Kangasalan kaupunki.

Tilastokeskuksen tällä viikolla julkaisemien ennakkotietojen mukaan sekä Kangasalan väestön kasvu että valmistuneiden uusien asuntojen määrä jatkoivat kasvuaan viime vuonna. 

Kangasalan väkiluvun kasvu, 519 henkilöä, oli Tampereen kehyskunnista suurinta.  

– Kasvava väkiluku kertoo Kangasalan vahvasta vetovoimasta osana Tampereen kaupunkiseutua, toteaa kehitysjohtaja Juuso Heinisuo Kangasalan kaupungin tiedotteessa. 

Kangasalla ylittyi viime vuonna 33 000 asukkaan raja. Kangasalan kaupungin väkiluku vuoden 2023 lopulla on ennakkotiedon mukaan 33 478 henkilöä.  

Kasvua edellisvuoden väkilukuun oli 1,6 %. Väestö jatkoi kasvua erityisesti nuoremmissa ikäryhmissä. 

Kangasalle muutti viime vuonna 545 ihmistä enemmän kuin täältä muutti pois. 

Sen sijaan  luonnollinen väestönlisäys sen sijaan oli tappiollinen edellisvuoden tapaan. Kangasalle syntyi viime vuonna 292 vauvaa, kun samassa ajassa kaupungin väkivahvuudesta poistui kuoleman kautta 315 henkeä. 

Tiedotteen mukaan Kangasala haluaa haastavassa kuntatalouden tilanteessakin pitää kiinni kasvavan kaupungin ja viihtyisän elinympäristön kehittämisestä muun muassa uusiin asuinalueisiin investoimalla sekä lisäämällä perheasumisen mahdollisuuksia kaavoituksen ja tontinluovutuksen keinoin.   

– Vetovoimaisuuden ja asukasmäärän kasvu lisäävät myös verotuloja ja mahdollistavat uusia palveluita, todetaan tiedotteessa. 

Luvat 50 pientalolle ja kahdeksalle kerrostalolle  

Vuonna 2023 Kangasalle valmistui 528 kappaletta asuntoja, mikä on 149 asuntoa enemmän, kuin vuonna 2022.   

– Suuri rakentamisen määrä kertoo rakennusliikkeiden uskosta Kangasalan kehittymiseen ja vetovoimaan, elinympäristöjohtaja Sirkku Malviala iloitsee.  

Kangasalla käsiteltiin viime vuonna rakentamiseen liittyviä lupia yhteensä 423 kappaletta, joista rakennuslupien määrä oli 174. Pientalojen osuus tästä oli 50. Toimenpidelupia käsiteltiin 176 kappaletta. 

Vuonna 2022 rakentamisen lupia myönnettiin yhteensä 525 kappaletta.  

Lupia myönnettiin kahdeksalle kerrostalolle, joissa asuntoja on yhteensä 345.  Lupia myönnettiin kaikkiaan 474 asunnolle sisältäen uudis- ja lisärakentamisen. 

Kaupunki arvioi rakentamisen ja haettavien lupien määrän säilyvän tänä vuonna vuoden 2023 tasolla. 

Rakentamisen lupien keskimääräisen käsittelyajan arvioidaan olevan alkuvuonna 8 –10 viikkoa. 

Kaupungin mukaan käsittelyaikaan pystyy vaikuttamaan parhaiten sillä, että hakemus valmistellaan huolellisesti, eikä hakemusta jätetä vireille vajain tiedoin. 

Rakennusvalvonta suosittelee myös ennakkoneuvottelua rakennusvalvontaviranomaisen kanssa suunnitteluvaiheessa ennen lupahakemuksen toimittamista. 

MainosTilaa Kangasalan Sanomat alkaen 3,50 €.Tilaa tästä

Kommentoi

Lähettämällä kommentin, olet lukenut ja hyväksynyt kommentointiin liittyvät säännöt sekä tietosuojaselosteen.