Kangasalla murtoja asuntoihin, varastotiloihin ja apteekkiin – Tutkinnanjohtaja antaa vinkkejä lomalle lähteville

1

Kangasalla on tehty viime aikoina murtoja eri kohteisiin eri puolilla kaupunkia. Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Vesa Järvenpää sanoo, että murtoja ei ole kuitenkaan ollut poikkeuksellisen runsaasti.

Järvenpää kertoo, että Kangasalla ja lähialueilla kohteina ovat olleet muun muassa apteekit Sahalahdella ja Luopioisissa.

– Sahalahden apteekkiin kohdistuneessa teossa tekijät onnistuivat varastamaan omaisuutta, mutta poliisi sai heidät kiinni vielä saman yön aikana, Järvenpää sanoo.

Lisäksi murtoja on tehty muun muassa yksityishenkilön autotalliin Kangasalla ja seurakunnan varastotiloihin Ilkossa.

Asuntomurtoja on ollut lähialueella kolme.

– Näistä yksi oli remontin kohteena oleva omakotitalo Sahalahdella ja toinen rakenteilla oleva omakotitalo Kangasalla. 2. joulukuuta oli tunkeuduttu omakotitaloon Pälkäneellä murtojälkiä jättämättä, Järvenpää avaa.

Älä jätä kotia tyhjän näköiseksi

Vesa Järvenpää huomauttaa, että lähestyvien pyhien aikaan asunnot ovat usein tyhjillään, ja myös rikollisella mielellä liikenteessä olevat ovat mieltäneet tämän.

– Valitettavasti ei ole mitään täysin varmaa keinoa olemassa, millä voi välttää asuntomurron kohteeksi joutumisen. On kuitenkin joitain keinoja, joilla tätä riskiä voi omalta osaltaan pienentää, hän toteaa.

Yksi asia on valaistus. Pimeään vuodenaikaan valottomat asunnot ja kiinteistöt kertovat omaa kieltään siitä, että asunto tai kiinteistö on tyhjillään.

– On aika todennäköistä, että murtautumisen kohde valitaan hetkessä sopivan tilaisuuden tullen ja pimeä asunto tai kiinteistö voi olla ratkaiseva päätöksen tekemisessä, Järvenpää huomauttaa.

Lisäksi hän ehdottaa naapurien välistä apua.

– Kannattaa sopia lumitöiden tekemisestä, postilaatikon tyhjentämisestä ja muista keinoista, jotka saavat kiinteistön näyttämään asutulta.

Järvenpää myös muistuttaa, että kunnollinen lukitus estää varkauksien toteuttamista.

– Takalukossa olevaa ovea ei saa avattua, vaikka esimerkiksi oven lasi rikottaisiin. Vahva turvalukko tai raudoitus voi estää oven vääntämisen auki.

Myös hälytysjärjestelmät ja kameravalvonta ovat hyviä tapoja pitää koti turvassa.

– Kiinnijäämisen riski vähentää kohteen kiinnostavuutta murtautujan silmissä, Järvenpää toteaa.

1 kommentti

  1. Hienoa kun uutisoidaan liikkuvista varkaista ,uutinen selvensi miksi poliisiauto kävi pihallamme !! Naapureiden on syytä tiivistää yhteydenpitoa ja seurata ympäristön poikkeavia tapahtumia ja kertoa niistä ,olla yhteyksissä!!😊

Kommentoi

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi.