Taysin, Valkeakosken aluesairaalan ja Vammalan aluesairaalan työnjakoon tulee vuoden alusta muutoksia.Pääperiaatteena on, että suuret, yöpymistä edellyttävät leikkaukset tehdään Taysissa ja aluesairaalat hoitavat…
Lisää luettavaa

Hautamaksuihin tuntuvia korotuksia ensi vuonna – Valtio leikkaamassa seurakunnille maksettavaa korvausta

Kaupunginhallitus päätti ostaa Kaivannon sairaala-alueen 0,53 miljoonalla – esittää valtuustolle määrärahaa ostoon ja purkuun

Kaivannon sairaala-alue oli 60-70-luvulla Jukka Välimäen lapsuudenkoti – myöhemmin siitä tuli työpaikka: ”Tuntui tavallaan siltä kuin olisi mennyt kotiinsa töihin”

Kaivannon sairaala palveli yli 50 ja rapistui seuraavat 8 vuotta – Längelmäveden rannalla sijaitseva kiinteistö palaa kaupungin omistukseen

Uusi alku elämään, mielenkiintoisia harjoitteluita ja kaunis ympäristö – Tällaisia muistoja lukijoilla on Kaivannon sairaalasta
Tuoretta

Valkolakki 139 uudelle ylioppilaalle – Katso kuvat Kangasalan lukion lämminhenkisestä juhlasta

Kesä avattiin koleassa tuulessa lukion pihamaalla – Uusi juhlapaikka sai osakseen kritiikkiä

Kuorma-auton lavalta syttynyt kipinä vei Kangasalan ja Pälkäneen rajalta Kisarantaan – Racecoast Rockin’ Fest kokoaa roots-harrastajat viimeistä kertaa ainutlaatuiseen miljööseen

Myymäläisäntä Paolo Ventura on palvellut vuosikausia ”merten ratikassa” -”Mitä kiireempi laivalla on, sitä tiukemmin suu pitää vetää hymyyn”

Kaupunki suunnittelee uutta liikuntapaikkaa vastauksena valtuustoaloitteeseen – Onkijärvellä saattaa olla ensi vuonna avovesiuintirata

40 vuotta sitten elettiin Kuohenmaan tanssipaviljongin kulta-aikaa: Lauantaisin lattia notkui yli 200 tanssijan jalkojen alla – 100-vuotias paviljonki vetää yhä väkeä, mutta nyt teatteriin

Mielipide: Tekoäly on oiva apu arjen asiointiin

KKV: Pirha rikkoi hankintalakia suorahankinnoillaan – Tulkitsee, että 900 ikäihmisen palveluasuminen olisi pitänyt ratkaista yksilöllisesti

Katso nimet: Tällaiset ovat esitykset aluevaltuuston puheenjohtajistoon ja luottamuspaikoille
