Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttö­kokemuksen parantamiseksi. Lisätietoja.
Etusivu Uutiset KS-digi Tapahtumat Boksi Kuvat Blogit Ajankohtaista
Paikalliset palvelut keskeisellä paikalla osoitteessa kauppaympyra.fiPaikalliset palvelut keskeisellä paikalla osoitteessa kauppaympyra.fi

Karibialaista karkuun ostarille

Kolumni - 1.9.2015 kello 8.11
Lotta Loikkanen

Kangasalan Sanomissa työskentelyni aikana olen tehnyt monta juttua kouluruokaan liittyen. Siinä on aihe, joka herättää tunteita, muistoja ja keskustelua.
Varhaisimmat muistoni aiheeseen liittyen ovat päiväkodista, jossa istun yksin ruokapöydässä. Muut lapset leikkivät jo pihalla ja minä käyn taistelua, jonka osapuolia ovat minä, kylmennyt ruoka ja tarhatäti. Sama tilanne toistui joskus kotonakin, mutta onneksi pöydän alla oli erittäin hyvällä ruokahalulla varustettu beagle.
Alakoulussa minua opastettiin ottamaan vain sen verran ruokaa kuin syön. Opettajat ja keittiön henkilökunta huomauttivat asiasta, joten roskista en uskaltanut lähestyä. Välillä koululaisen arvio petti ja taas piti pähkiä, mitä ylimääräiselle ruualle tekisi. Sitä piilotettiin paperiliinoihin ja ruokalan koristekasvien kukkaruukkuihin.
Yläkouluaikoina pitkä ruokavälitunti houkutteli lähtemään läheiselle ostarille, ja lounas tuli usein korvattua suklaapatukalla. Etenkin, jos ruokalistalla oli mitä tahansa ruokaa, jonka etuliite oli karibialainen.

Lapsena en osannut erityisesti arvostaa kouluruokaa, koska se oli niin itsestäänselvä asia. Jos siitä jotain sanottavaa oli, se oli yleensä kielteistä. Oli kumiperunoita ja limakastikkeita. Palautetta ei silloin kyselty, ja keittiötä hallitsivat aikamoiset rautarouvat. Ei olisi tullut mieleenkään sanoa muuta, kuin se nopea kiitos ohi mennessä.
Nykyään koen nämä kouluruokailussa oppimani asiat erittäin tärkeiksi. Ruokaa ei heitetä roskiin ja ruuan tekijää kiitetään.

Kouluruuan on oltava halpaa, mikä väistämättä näkyy joinakin päivinä. Silti tunnen kansallista ylpeyttä siitä, että suomalaiset lapset eivät joudu syömään ranskanperunoita tai muuta roskaruokaa.
Kouluruoka on myös kehittynyt paljon omista kouluajoistani. Aloitin kasvissyönnin 13-vuotiaana, yläkouluni ainoa na kasvissyöjänä. Proteiinia en osannut ruokaani edes vaatia, eikä tofusta kukaan ollut kuullutkaan. Nykyään erityisruokavalioiden huomioiminen on keittiöhenkilökunnalle arkipäivää.

Viime keväänä seurasin kouluruokakeskustelua Sullon asiaa päättäjille -keskustelutilaisuudessa, jossa nuoret kertoivat kunnan päättäjille kokemuksiaan ja toiveitaan kouluruuan suhteen. Esille tuli monia kehityskohteita ja hyviä ideoita.
Kouluille on muun muassa tarkoitus perustaa keittiötyöryhmiä, joissa oppilaskunnan jäsenet käsittelevät oppilaiden toiveita ja palautteita yhdessä keittiön henkilökunnan kanssa. Uskon, että tämänkaltaisella yhteistyöllä kouluruokaa voidaan kehittää entisestään.
Nykyään muistelen haikeudella kouluruokasysteemiä, kun teen eväitä töihin. Joitain ruokia on ikävä vielä vuosienkin päästä. Samanlaista puuron ja mehukeiton yhdistelmää en ole sittemmin saanut, ja voi kunpa puolukka-kaaliraastetta jaksaisi joskus itsekin tehdä.

Lähetä tekstari!
Kommentoi / Keskustele aiheesta
Lähetä tekstari!
~
Takaisin ylös