Koti Kolumni Käsityöt vai kännykkä?

    Käsityöt vai kännykkä?

    0

    Käden taitojen messut ovat jälleen viikonloppuna keränneet hurjan ihmisjoukon Pirkka-halliin. Pidin avajaisissa puheenvuoron käsityön hyödyistä järjelle ja mielelle. Yleisö näytti ikäiseltäni ja naisvaltaiselta. Miten saada nuoret – miehetkin – innostumaan käsillä tekemisestä ja miksi?

    Peruskoulu siihen ei kovasti houkuttele. Uusi opetus­suunnitelma yhdisti käsityön ja teknisen työn yhteiseksi oppiaineeksi. 1.–7.–luokilla se on pakollinen. Samalla tuntimäärät vähenivät. 8.–9.–luokilla sen voi valita vapaaehtoiseksi yhtenä taito- ja taideaineille varatusta tuntimäärästä, josta päättää kunta.

    Uusi tutkimus kertoo karua kieltä: käsityötä opiskelee yläluokilla yli 40 prosenttia vähemmän kuin aikaisemmin.

    Koululle ei voi tietenkään kaikkea vastuuta säilyttää. Omat kokemukseni vanuttuneiksi ja valkoisista harmaiksi tuskanhiestä muuttuneista villahanskoista eivät paljoa innostaneet jatkoon.

    Nyt olen kuitenkin intohimoinen käsitöiden tekijä, kiitos kotini. Meillä kudottiin, virkattiin, paukutettiin kangaspuita ja paikattiin. Kertakäyttövaatteita ei silloin toki ollut kaupan edes kaukana kaupungissa, josta kankaita ostettiin.

    Miksikö käden taitoja tarvitaan? Käsityöt kehittävät älyä ja edistävät oppimista: kun teet jotain käsilläsi ja opiskelet vaikkapa kieliä, opit paremmin. Saat hyvän mielen, kun työ valmistuu. Itseluottamus kasvaa ja pitkäjänteisyyskin.

    Käsityöt palauttavat voimia ja vähentävät teknostressiä, joka näyttää tarttuneen jo lapsiinkin.

    Kolmivuotias pikkumies tuli meille kerran isänsä nokialainen käteen juuttuneena. Hän kertoi tekevänsä sillä työtä joka päivä. Täytyy herätä aikaisin, kun työssä on niin kiire! Työkseen hän sanoi tulostavansa kännykällä lankoja.

    Aloitin lapsenlapsieni käsityön siedättämisen lankakerillä. Mummu, mennään heittelemään lankakerillä, he kiljuvat vieläkin meille tullessaan.

    Opettelemme ompelukoneenkin käyttöä. Kuusivuotias isoveli osaa jo parsia ja tehdä napinläven. Kerran hän pysäytti koneen yhtäkkiä, läimäytti itseään otsaan ja sanoi: Nyt minä sen keksin, miten tikki syntyy. Ompelukoneessa on akseli, joka nostaa ja laskee neulan!

    Lupasin yhtenä iltana, että kudon kolmivuotiaalle samanlaisen leijonapuseron kuin isoveljelleenkin. Seuraavana aamuna hän kipitti neuleen luo.

    –Eihän tämä vielä ole valmis. Mummu, ala kutoa!

    Eipä ihme: heidän vastavuoroisesti minulle kutomansa puserot kun tulevat valmiiksi kädenkäänteessä. Ne tosin ovat hiukan harvoja lankanyttyröitä, jotka ripustetaan kaulaani killumaan. Lämpimiksi kuitenkin väittävät ja ihan sopivan värisiksi.

    Olin viemässä lapsenlapsia yhtenä kylmänä aamuna päiväkotiin. Esikoululainen kiskoi päälleen kutomaani villahaalaria ja katsoi minua:

    –Tämä villapuku on liian pieni. Voitko kutoa uuden?

    –Toki, mutta kuule, pidätkö sinä sellaista vielä kouluunkin mennessäsi?

    –Minä pidän sitä koko loppuelämän.

    Jos en ihan koko hänen elämäänsä ole uusia kutomassa, uskon, että hän osaa tehdä itselleen uusia. Toivottavasti kaupunkimme turvaa mahdollisimman laajan tuntimäärän käsityön oppiaineelle!

    Kommentoi

    Kirjoita kommenttisi
    Kirjoita nimesi tähän