Mainos

Kaunis Nelli jatkaa Kangasalan Kemikalion toimintaa

Kaunis Nelli myy ihon- ja hiustenhoitotuotteita, tuoksuja, kosmetiikkaa ja asusteita. Saija Haavisto palvelee asiakkaitaan hymyssä suin ja tekee myös värianalyysejä.

Kangasalan Kemikalion toiminta on vuoden 2020 toukokuusta lähtien jatkunut nimellä Kaunis Nelli. Kauneudenhoitoon keskittyvää putiikkia pyörittää nykyään Saija Haavisto, joka jatkoi siitä, mihin kemikalion omistajan Annukka Lintulahden työ jäi tämän jäätyä eläkkeelle.

– Kangasalan Kemikaliolla on pitkä historia yhtenä Kangasalan ydinkeskustan tunnetuimmista kivijalkakaupoista. Kun kuulin sen lopettelevan toimintaansa, en nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin tarjoutua ostamaan sen toiminnan, kertoo yli kuusitoista vuotta yrittäjänä toiminut Haavisto.

– Olisi ollut ikävää, jos jälleen yksi kivijalkakauppa olisi loppunut Kangasalta. Saimme asiat sovittua Annukan kanssa sujuvasti ja pääsimme aloittamaan omistajajanvaihdoksen keskellä koronakevättä.

Ensimmäisen kuukauden ajan Lintulahti työskenteli vielä itsekin Haaviston apuna, ja Haaviston vastuulle liikkeen pyörittäminen siirtyi kesäkuun alussa.

– Annukka on silti edelleen tukenani, jos minulle tulee kysyttävää, Haavisto kiittelee.

Kaunis Nelli tarjoaa runsaan valikoimaan kauneuteen liittyviä tuotteita kivijalkamyymälässä Kangasala-talon kupeessa Kangasalan keskustassa ja verkkokaupassa.

Oppia monesta paikasta

Haavistolla ei ole entuudestaan kokemusta kauneudenhoitoalalta, mutta hänen oma innostuksensa kosmetiikkaan sytytti kiinnostuksen alan yrittäjyyteen. Nyt Haavisto on käynyt eri tuotesarjojen koulutuksissa ja kouluttanut aktiivisesti itse itseään.

– Työ ja asiakkaat opettavat myös paljon. Joka päivä on mahdollisuus oppia lisää, Haavisto iloitsee.

Värianalyysi tuo esiin ihmisen parhaat puolet

Kaunis Nelli vastaa valikoimaltaan entistä kemikaliota, mutta Haavisto on ottanut uutuuksina myyntiin myös luonnonkosmetiikkaa sekä korealaista kosmetiikkaa. Myymälän valikoimassa on edelleen suuret määrät ihon- ja hiustenhoitotuotteita, tuoksuja, kosmetiikkaa ja asusteita. Haavisto tekee lisäksi uutena juttuna värianalyysejä, joissa asiakkaan ihon, silmien ja hiusten värin sekä eriväristen kangaspalojen avulla määritetään hänelle sopivat värit.

– Värianalyysilla saa helpotettua omaa elämäänsä hurjan paljon. Kun tietää, mitkä värit sopivat itselle niin pukeutumisen, meikin kuin hiusvärin osalta, on kaupoista vaivattomampaa etsiä itselle sopivia juttuja. Värianalyysin avulla itsestä saa parhaat puolet esiin, Haavisto kertoo.

– Mielestäni värianalyysi on yksi edullisimmista kasvojenkohotuskeinoista. Mitä enemmän ihmiselle tulee ikää, sitä tärkeämpää on kiinnittää huomiota omiin väreihin. Esimerkiksi musta sopii vain noin 15 prosentille suomalaisista, vaikka sitä käytetään niin paljon.

Jokaiselle ihotyypille löytyy oikeanlainen hoitotuote. Kaunis Nelli myy tuttujen brändien rinnalla myös suosittua korealaista kosmetiikkaa.

Myyjällä on aikaa ja asiantuntemusta

Pienen kivijalkamyymälän etuna on henkilökohtainen ja asiantunteva palvelu. Asiakkaan on mahdollista tutustua huolellisesti myymälän valikoimaan ja sen tarjoamiin vaihtoehtoihin yhdessä myyjän kanssa.

– Minulla on aikaa jokaiselle asiakkaalle. Hyvän asiakaspalvelukokemuksen tarjoaminen on minulle tässä työssä kaikkein tärkeintä, Haavisto painottaa.

Kaunis Nelli on laajentunut myös verkkokauppaan, jota työstetään ahkerasti.

– Verkkokauppa kehittyy koko ajan, mutta kaikkein kattavimman valikoiman löytää aina myymälästä, Haavisto vinkkaa.

Yksityisiä ostoshetkiä iltaisin

Haavisto on ottanut vakavasti myös tämänhetkisen koronatilanteen ja alkanut tarjota asiakkaille yksityisiä ostoshetkiä arki-iltaisin kello 17 jälkeen. Yksityisen ostoshetken aikaan myymälässä on myyjän lisäksi vain yksi asiakas tai asiakasseurue.

– Haluan näin tarjota kaikille halukkaille mahdollisuuden ostaa esimerkiksi joululahjat turvallisesti ja helposti, Haavisto sanoo.

Kaunis Nelli
Keskusaukio 2, 36200 Kangasala
p. 040 837 0080
saija@kaunisnelli.fi
kaunisnelli.fi
Kaunis Nelli Facebookissa
Kaunis Nelli Instagramissa

Kangasalan Yrittäjien hallitus aloitti uuden perinteen, jolla nostetaan paikallista yrittämistä ja yrittäjiä koko kaupungin tietoisuuteen. Hallituskollegat päättivät palkita ensimmäisenä Kuukauden Yrittäjänä puheenjohtajansa Saija Haaviston. Kaikki Kangasalan Yrittäjien Kuukauden Yrittäjät löydät täältä.

Kommentoi

Lähettämällä kommentin, olet lukenut ja hyväksynyt kommentointiin liittyvät säännöt sekä tietosuojaselosteen.